— Käsirahoja, hm! Kyllä nyt saatte iloita yksin, me emme myö puutakaan tänä vuonna, emme vielä toisenakaan.
— No helvetti! Paremmin en taida sanoa teille. Eikö rahaa kelpaa ottaa silloin kun sitä saa?
— Kyllä joskus, mutt'ei aina. Talonpojan pitää elää maanviljelyksellä ja karjanhoidolla, niihin hänen tulee luottaa. Helposti ansaittu raha, kuten metsänhinnat, hupenee käsistä ett'ei tiedäkään ennenkuin on viimeinen penni mennyt. Sitte ei ole kuin haikea mieli jäljellä. Eikä suuret rahasummat vaikuta terveellisesti talonpojan tapoihin. Kun on rahaa isommissa määrissä, tekee mieli yhtä ja toista turhaa, mutta kun metsä saa olla pystyssä, kasvaa se suureksi pääomaksi, josta hädän hetkenä voi saada apua. Me olemme käyneet kovaa koulua viimekuluneena vuosikymmenenä, emmekä enää myö ja osta niinkuin viimeistä päivää.
— Voi tarhapöllöt teitänne, kun kuuntelette Kaaren isännän lipotuksia. Voi vietävä teidän järkeänne! Ihan tupaan tullaan rahaa tarjolle, ja te ette huoli, vaikka velka kasvaa miehen korvien tasalle.
— Unhotatte että metsäkin kasvaa. Senkin unhotatte, että viime vuosina on jokainen velkahinen isäntä maksanut velkansa korot, onpa joku vähentänyt pääomaakin. Muiden mukana maksoin minäkin korkojen lisäksi pääomaa sata markkaa. Tänä vuonna aion maksaa kaksisataa. Sanokaa vaan meitä tarhapöllöiksi, mutta metsiä emme myö. Poikivia lehmiä, nuoria hevosia, viljaa ja karjantuotteita kyllä myömme. Ostakaa itse talo ja koettakaa ruveta elämään sen tuloilla, niin saatte kokea, kelpaako siihen toimeen tarhapöllö. Seistä täällä puodissa, nylkeä ihmisiä ja siten rikastua, siihen ei syvää viisautta tarvita. Mutta saada pieni talo siihen kuntoon, että siinä voi suuri perhe elää ja edistyä, siihen tarvitaan miehen mieltä, vaimon tarkkuutta. Isäntä otti tiskiltä teräskappaleen, sylkäsi lattiaan ja lähti ovesta ulos.
Yksin jäätyään rupesi kauppias kiroilemaan koko kylän isäntiä.
Saman päivän ehtoopuolella tuli Herttalan Helma puotiin ja virkkoi iloisesti:
— Minä tulin maksamaan sitä velkaa, tuokaa velkakirja tänne.
Kauppias hätääntyi, eikä osannut vastata mitään.
— Tuokaa pian; minulla on kiire.