Jussi Pekan naama venyy pitkäksi, ensin hän painuu syviin mietteisiin, sitte hän laskee ikävuotensa ja taitonsa. Kohtamaihin täyttää hän viisitoista, ja se on hyvä juttu se, sillä kahdeksantoista vanhana pääsee jo naimisiin. Taitoja on hänellä vähän, ja se on paljo ikävämpi juttu se. Käskyt hän osaa ulkoa, muutamia kohtia raamatunhistoriasta myöskin osaa hän, mutta rippikouluun ne tiedot eivät riitä. Lisäksi osaa hän hieman kertotaulua, hieman yhteenlaskua, laulua, kirjoitusta… ja muutamia klovnitemppuja hän osaa…
Jussi Pekan naama venyy yhä pitemmäksi, mutta äkkiä se sitte pyöristyy entisen näköisekseen ja hän tokaisee:
— Mutta minäpä rupeankin lukemaan.
— Se muuttaa asian, arvelee Tuomas.
Jussi Pekka ei enää horjahtele laiskuuteen, hän on ahkera, hän edistyy ilahuttavasti, hän kasvaa pitkäksi pojaksi ja hänessä alkaa jo siintää miehen piirteitä.
Kun hän käy viimeistä vuottaan koulussa, keksin minä usein hänet lukemassa virsikirjaa, minun uteliaisuuteni herää ja minä rupean vakoilemaan. Ja erään kerran, kun luokka on vallan tyhjä ja kun pojat lyövät pallia ja kalliot kaikuvat heidän huudoistaan, kuulen minä hänen lukevan itsekseen: minä Johan Petter otan sinut, Tyyni Maria, aviovaimokseni, rakastaakseni sinua — —
En jaksa kuulla loppuun…
Viikon, kahden kolmenkin viikon ilot valuvat minulle tuosta. Minun on usein vaikea näyttää tunnilla vakavalta, sillä minä näen yhäti Jussi Pekan makeailmeisen sävyn, minä kuulen hänen lempeän hörähtelevän äänensä, kun hän mutisee: minä Johan Petter otan sinut, Tyyni Maria — —
Oliko Tyyni Maria olemassa? Oli maarkin. Voudin tytär, jonkun kuukauden vanhempi Jussi Pekkaa, kykenevä kynsistään ja jaloistaan, sanottiin.
Koulusta päästyään meni Jussi Pekka rengiksi samaan taloon, jossa Tyyni
Mariakin palveli.