— Kuulkaahan nyt, hyvä ystävä, supatti hän kiireesti, minä tahdon tulla ilmottamaan teille… Te ette ikinä voi arvata, kenet minä tapasin kadun päässä? Lantier'n kultani! Hän maleksii siellä väijymässä… Silloin minä juoksin tänne. Arvaattehan sen, miten minä säikähdin teidän tähtenne.
Pesijätär oli käynyt vallan kalpeaksi. Mitä se onneton siis hänestä tahtoi? Ja mikä sen nyt toi juuri keskelle juhlan valmistuksia. Aina hänellä oli kova onni; ei koskaan saanut mistään nauttia rauhassa. Mutta Virginie vastasi hänelle, että hän oli liian hyvä antaakseen mokoman asian sydäntään kaivella. Hitto vie, jos Lantier uskaltaisi seurata häntä itseään, niin hän kutsuisi poliisin ja panettaisi hänet kiinni. Siitä asti kuin hänen miehensä kuukausi takaperin oli saanut poliisin viran oli Virginie tullut hyvin suurisuiseksi ja uhkasi vangita kaikki ihmiset. Innoissaan hän korotti ääntään sanoen toivovansa, että joku kävisi hänen kimppuunsa kadulla, jotta vain saisi itse viedä sen hävyttömän putkaan ja antaa hänet Poissonin valtaan. Gervaise viittasi hänelle, että hän toki olisi vaiti, sillä työnaiset kuuntelivat. Hän palasi edeltä puotiin, ja koettaen olla hyvin tyyni hän jatkoi äskeistä puhetta:
— Nyt tarvittaisiin vielä jotakin vihannesruokaa. Hm? Pieniä herneitä läskin kanssa, sanoi Virginie. Minä en muuta söisikään.
— Niin, niin! Pieniä herneitä läskin kanssa! huusivat kaikki muutkin yhteen ääneen, ja Augustine työnsi innoissaan hiilihangon niin syvälle silitysuuniin kuin suinkin sai.
Seuraavana päivänä, sunnuntaina muori Coupeau teki tulta jo kello kolmelta talon molempiin keittiouuneihin ja kolmanteenkin, joka oli saatu lainaksi Bochelaisilta. Puoli neljän aikaan kiehui jo lihaliemi isossa padassa, joka oli lainattu viereisestä ravintolasta, koska talon oma pata oli näyttänyt liian pieneltä. Oli päätetty laittaa vasikkamuhennos ja siankyljykset jo edellisenä päivänä, koska ne lämmitettyinä ovat parempia; ainoastaan kastikkeen sekottaminen oli jätettävä siksi kun käytiin ruualle. Jäi sitä sittenkin vielä yllin kyllin hommaa maanantaiksi, keittoruoka, herneet, läski ja hanhenpaisti. Uunien lieska valaisi kirkkaasti peräkamarin; paistirasva pihisi pannuissa; palaneista jauhoista nousi väkevä katku: iso pata tuprutteli höyrypilviä kuin höyrykone, kiehua roklattaen juhlallisesti, niin että sen kyljet tärisivät. Muori Coupeau ja Gervaise, valkoiset esiliinat edessä, täyttivät huoneen hyörinällään, kun he siivosivat persiljaa, juoksivat etsimässä pippuria ja suoloja ja kääntelivät lihaa puukauhoillaan. He olivat ajaneet Coupeaun ulos, ettei hän olisi tiellä. Mutta heillä oli yhtä kaikki ihmisiä vastuksenaan koko iltapäivä. Sieltä levisi koko taloon niin suloinen ruuan haju, että naapurien naisväestä toinen toisensa perästä poikkesi sisälle, mikä milläkin tekosyyllä, saadakseen vain tietää, mitä siellä keitettiin; eivätkä he lähteneet pois, ennenkuin pesijättären oli täytynyt nostaa padan kantta. Viiden tienoossa ilmestyi sitten Virginiekin; hän oli taas nähnyt Lantier'n; totisesti ei enää voinut astua kadulle tapaamatta häntä. Rouva Bochekin oli vast'ikään nähnyt hänet kadun kulmassa salaperäisen näköisenä kurkistelemassa ympärilleen. Silloin Gervaisen, jonka juuri piti lähteä ostamaan viiden soun edestä paahdettuja sipulia lihakeittoa varten, valtasi vavistus, eikä hän enää uskaltanut lähteä ulos. Portinvartijan akka ja ompelijatar pelottelivat häntä vielä enemmän kertomalla pöyristyttäviä juttuja miehistä, jotka puukko tai pistooli kätkettynä takin alle väijyivät naisia. Se oli ihan totta! Semmoista sai lukea sanomalehdistä joka päivä; kun joku tuollainen roikale syöntyy etsimään käsiinsä entisen hempukkansa, niin hänessä on miestä tekemään vaikka mitä. Virginie tarjoutui hyväntahtoisesti juoksemaan hakemassa paahdetut sipulit. Täytyihän naisten auttaa toisiaan; eihän Gervaise parkaa voinut päästää menemään tapettavaksi. Kun hän palasi, sanoi hän että Lantier ei enää ollut siellä; hän oli kai pötkinyt pakoon, kun näki juonensa paljastetuksi. Paistinpannujen ääressä keskustelu siitä huolimatta koko illan koski vain häntä. Kun rouva Boche neuvoi puhumaan asiasta Coupeaulle, niin Gervaise näytti kovasti pelästyvän ja pyysi häntä olemaan koskaan virkkamatta sanaakaan näistä asioista. Se vielä puuttuisi! Siitä vasta siisti juttu syntyisi! Hänen miehellään taisi jo ilmankin olla vihiä asioista, sillä jo muutamina päivinä hän oli maata mennessään kiroillut ja takonut nyrkillään seinään. Gervaiseä vapisutti jo pelkkä ajatus, että kaksi miestä söisi toisensa hänen tähtensä; hän tunsi Coupeaun, tiesi hänet niin mustasukkaiseksi, että hän olisi voinut hyökätä rautalevysaksineen Lantier'n päälle. Ja sillä aikaa kuin nämä neljä naista syventyivät tähän draamaan, kiehua roklattivat kastikkeet hiljakseen tuhkalla peitetyllä tulella; kun muori Coupeau nosti paistinpannujen kantta, pitivät vasikkamuhennos ja siankyljykset pientä salaperäistä pihinää; lihaliemen porina oli tasaista kuin selälleen päiväpaisteeseen nukkuneen lukkarin kuorsaus. Vihdoin kukin naisista otti padasta kupillisen lihalientä maistellakseen.
Maanantai oli viimeinkin käsissä. Nyt kun Gervaiselle tuli neljätoista päivällisvierasta, alkoi häntä huolestuttaa, miten saada tilaa niin monelle hengelle. Hän päätti kattaa ruokapöydän puotiin; ja jo aamusta varhain hän mittaili metrinauhalla, miten päin hän asettaisi pöydän; työpöytä oli näet muutettava ruokapöydäksi asettamalla sen alle toiset pukit. Mutta juuri keskellä pahinta mylläkkää tuli muudan vaimo kysymään vaatteitaan, joiden olisi pitänyt olla valmiina jo perjantaina; kun hänestä ei välitetty, nosti hän aika toran ja vaati vaatteensa heti paikalla. Silloin Gervaise puolustuksekseen valehteli häikäilemättä; se ei ollut hänen syynsä, hän siivosi puotiaan ja hänen apulaistensa oli määrä tulla vasta seuraavana päivänä; ja hän sai hänet rauhottuneena lähtemään pois lupaamalla ensi tilassa itse toimittaa hänen pyykkinsä. Kun sitten toinen oli mennyt tiehensä, purki hän sanoiksi äkäistä sisuaan. Jos rupeaisi ihmisten mieltä noudattamaan, niin ei totisesti ehtisi syödäkään; toisten hyväksi täytyisi muka raataa kaiken ikänsä! Ei suotaisi siunaamahetkenkään rauhaa! Kyllä mar! Vaikka Turkin keisari omassa persoonassaan olisi tullut tuomaan kaulustaan, vaikka olisi ollut ansaittavissa satatuhatta francia, niin hän ei olisi koskenutkaan silitysrautoihinsa tänä maanantaina, sillä pitihän kerran olla hänenkin vuoronsa nauttia hiukan.
Koko aamupäivä käytettiin ostoksiin. Kolme kertaa Gervaise kävi kaupungilla ja palasi lastattuna kuin muuli. Mutta juuri kun hänen piti lähteä viiniä tilaamaan, huomasi hän, ettei hänellä enää ollut tarpeeksi rahaa. Hän olisi tosin voinut ottaa viinin velaksi; mutta ei ollut hyvä jättäytyä aivan rahattomaksi, ainahan niitä on kotonakin tuhansia pikku menoja, joita ei tule edeltä käsin ajatelleeksi. Ja peräkamarissa he yhtenä muori Coupeaun kanssa huolissaan tuumailivat ja laskivat, että he tarvitsivat vähintään kaksikymmentä francia. Mistäpä saada nämä neljä sadan soun kappaletta? Muori Coupeau, joka ennen oli ollut hoitamassa erään Batignollesin teatterin pikku näyttelijättären taloutta, mainitsi ensiksi panttilaitoksen. Gervaiseltä pääsi helpotuksen nauru. Olipa hän pöllö, kun se ei johtunut enää hänen mieleensäkään. Hän kääri kiireesti mustan silkkihameensa pyyheliinaan ja pisti sen kiinni neuloilla. Sitten hän itse kätki käärön muori Coupeaun esiliinan alle, neuvoen häntä pitämään sitä hyvin sileästi vatsansa päällä, sillä naapurien ei tarvinnut saada tietää, mitä hän kantoi; ja hän tuli ovelle pitämään silmällä, ettei kukaan seurannut mummoa. Mutta tämä oli tuskin päässyt hiilikaupan kohdalle, kun hän kutsui hänet takaisin.
— Mummo! mummo!
Hän vei hänet takaisin puotiin, otti vihkimäsormuksen sormestaan ja sanoi:
— Ottakaa tämä mukaan, niin saamme enemmän.