VII.
Gervaisen nimipäivä oli 19 päivänä kesäkuuta. Nimi- ja syntymäpäivinä pantiin Coupeaulassa pienet lautaset isojen päälle; silloin pidettiin kekkerit, joissa syötiin vatsa niin pakoilleen, että vasta viikon päästä oli hyvä elämä. Silloin pantiin kaikki rahat likoon. Jokahinen penni, mikä vain irti saatiin, pistettiin poskeen. Allakasta keksittiin milloin minkin pyhimyksen nimipäivä, jotta saatiin aihetta pitää syöminkejä. Virginienkin mielestä oli Gervaisellä täysi syy herkutella. Kun on kellä kerran semmoinen mies, joka juo kaikki, niin on oikeus ja kohtuus, ettei anna koko talon huveta juomiin, vaan pitää syötävästäkin huolta. Koskapa raha luisti läpi käsien kaikesta huolimatta, niin yhtä hyvinhän teurastaja jouti hyötyä siitä kuin viinikauppiaskin. Ja herkuttelun halussaan Gervaise turvautui tähän tekosyyhyn. Paha se kyllä oli, mutta kokonaan Coupeaun syy, että heiltä ei tullut säästetyksi niin pennin pätkääkään. Gervaise oli tullut entistäänkin lihavammaksi ja ontui vielä enemmän, sillä hänen säärensä näytti lyhenevän, sitä mukaa kuin se paisui paksummaksi.
Tänä vuonna puhuttiin Gervaisen nimipäivästä jo kuukautta ennen. Tuumailtiin, mitä ruokalajeja olisi laittaa, ja vesi herahti kielelle jo niitä ajatellessa. Koko puodin väellä oli peijakkaanmoinen halu päästä mässäämään. Piti saada oikein repäisevän hauskaa, jotakin tavallista parempaa ja onnistunutta, Ei sitä, Jumala paratkoon, joka päivä saanutkaan lystiä pitää. Paljon päänvaivaa tuotti pesijättärelle kutsuvierasten valitseminen; hän tahtoi, että piti olla kaksitoista henkeä pöydässä, ei enempää eikä vähempää. Hän itse miehineen, muori Coupeau ja rouva Lerat, siinä oli jo sukulaisia neljä henkeä. Goujet'laisten ja Poissonin pariskunnan piti myös tulla. Ensin hän oli päättänyt olla kutsumatta apulaisiaan, rouva Putois'ta ja Clémencea, jotta he eivät kävisi kovin tuttavallisiksi; mutta kun juhlasta aina puhuttiin heidän kuultensa ja heiltä naama venähti pitkäksi, niin hän lopulta käski heitäkin tulemaan. Neljä ja neljä oli kahdeksan ja kaksi lisää teki kymmenen. Mutta hän tahtoi välttämättä saada tusinan täyteen ja sopi sentähden Lorilleux'läisten kanssa, jotka jo jonkun aikaa olivat lähennelleet häntä; siitä kumminkin suostuttiin, että Lorilleux'läiset tulisivat alas syömään päivällistä ja silloin juotaisiin sovintomaljat. Eihän sitä ijankaiken voi olla vihoissa sukulaistensa kanssa. Sitä paitsi juhlan odotus pehmitti kaikkien sydämet. Sellaista tilaisuutta ei voinut mitenkään jättää käyttämättä. Mutta kun Bochelaiset kuulivat aiotusta sovinnosta, niin he alkoivat heti liehakoida Gervaiseä kohteliaisuuksilla ja imelillä hymyilyillä; ja heidätkin täytyi kutsua aterialle. Siten nousi syömämiesten luku neljääntoista, lapsia lukuun ottamatta. Gervaise ei ollut koskaan pitänyt semmoisia päivällisiä; hän olikin siitä aivan pyörällä ja samalla ylpeä.
Nimipäivä sattui juuri erääksi maanantaiksi. Se sopi hyvin mukavasti: Gervaise aikoi alottaa ruuanlaiton jo sunnuntaina iltapäivällä. Lauvantaina, kun silittäjättäret jouduttivat töitään valmiiksi, pidettiin pitkä keskustelu, jotta saataisiin lopullisesti päätetyksi, mitä ruokia tehtäisiin. Yksi ainoa ruokalaji oli ollut määrättynä jo kolme viikkoa, nimittäin paistettu syöttiläshanhi. Jokainen lipoi kieltään, kun siitä puhuttiin. Hanhi oli jo ostettukin. Muori Coupeau kävi hakemassa sen, jotta Clémence ja rouva Putois saivat koetella, miten raskas se oli. Siinä vasta päiviteltiin linnun tavatonta kokoa ja sen karheata nahkaa, jonka oli alla paksu, keltainen rasvakerros.
— Ennen hanhipaistia pitää kai olla lihakeittoa, vai mitä? sanoi Gervaise. Lihaliemi ja siihen pieni palanen keitettyä lihaa maistuu aina hyvältä… Sitten tarvitseisi olla jotakin kastikeruokaa.
Pitkä Clémence ehdotti kaniinia; mutta sitähän sai aina; kaikki olivat siihen ihan kyllästyneet. Gervaisen mieli teki jotakin erikoisempaa. Kun rouva Putois mainitsi vasikkamuhennosta, niin he kaikki katsoivat toisiinsa, ja jokaisen suu vetäysi leveään hymyyn. Se oli mainio ajatus; ei mikään vetänyt vertoja vasikkamuhennokselle.
— Sen jälkeen pitäisi vielä olla kastikeruokaa, sanoi Gervaise.
Muori Coupeau ehdotti kalaa. Mutta toiset irvistivät, iskien kovemmin raudoillaan. Ei kukaan pitänyt kalasta; eihän siitä edes vatsakaan täyttynyt, ja siinä oli niin paljon ruotia. Kun kierosilmä Augustine uskalsi sanoa, että hän piti kampelasta, niin Clémence tiuskasi hänelle, että hänen tulee pitää suunsa kiinni. Vihdoin emäntä itse keksi siankyljyksiä perunoiden kanssa, mikä sai taas naamat kirkastumaan. Silloin Virginie tulla tuoksahti sisälle tuulenpuuskana, hehkuvin poskin.
— Te tulette juuri parhaiksi! huusi Gervaise. Muori Coupeau, näyttäkääpäs hänelle sitä elukkaa.
Ja muori kävi uudestaan hakemassa rasvaisen hanhen, ja Virginien täytyi ottaa se käsiinsä. Peijakas, kun se oli raskas! Mutta hän laski sen heti käsistään työpöydän reunalle, erään alushameen ja paitakasan väliin. Hänen ajatuksensa olivat muualla. Hän vei Gervaisen peräkamariin.