Kello oli puoli kahdeksan. Puodin ovi oli pantu kiinni, etteivät kaikki naapurit saisi kurkkia sisälle; varsinkin vastapäätä asuva pikku kelloseppä katsoi heihin silmät pyöreinä, niin ahnaan näköisenä, ikäänkuin olisi tahtonut viedä heiltä palan suusta; eihän siinä käynyt syöntikään. Ikkunoiden eteen ripustettujen verhojen läpi tulvasi huoneeseen valkoista, tasaista, varjotonta valoa, jossa ui pöytä vielä hyvässä järjestyksessä olevine lautasineen ja korkeilla paperikauluksilla verhottuine kukkaruukkuineen; ja tämä himmeänkirkas, verkalleen hämärtyvä valo antoi seurueelle hienostuneen leiman. Virginie sen sanan keksi. Hän katseli huonetta musliiniverhoineen ja päätti, että se oli sievä. Kun rattailla ajettiin kadulla, niin lasit hyppelivät pöytäliinalla, ja naisten täytyi huutaa yhtä kovaa kuin miestenkin. Mutta paljoa ei puhuttukaan, oltiin hyvin siivosti ja lausuttiin toisilleen kohteliaisuuksia. Coupeaulla yksin oli pusero päällään, sillä eihän ystävien kesken tarvitse kursailla, sanoi hän, ja sitäpaitsi pusero on työmiehen kunniapuku. Naisilla oli kureliivit tiukalla ja hiukset pomadan kanssa niin sileiksi kammattuina, että ne kiilsivät; herrat taas istuivat loitolla pöydästä, etukumarassa ja kyynäspäät koholla, etteivät vain tiputtaisi ruokaa pitkälle takilleen.
Kas, hitto! Jopa siinä muhennoksessa oli aikamoinen lovi. Jos kohta ei puhuttukaan paljoa, niin ahkeraan siltä suut kävivät. Yhä vajeni salaattimalja, kun paksun, keltaisen kastikkeen seasta ongittiin lusikalla vasikan palasia; ja yhä niitä siinä riitti, vaikka salaattimalja vaelsi kädestä käteen, ja kaikki sitä vellostelivat löytääkseen siitä pieniä sieniä. Pitkät leivän pötkylät, jotka oli asetettu seinää vasten pystyyn syömämiesten taakse, hupenivat ihan silmissä. Ja suupalojen välillä kuului lasin pohjain kilahduksia pöytää vastaan. Kastikkeessa oli vähän liian kova suola, tarvittiin neljä litraa moisen muhennoksen huuhteeksi, joka helposti luisti kurkusta alas, mutta poltti kuin tulipalo vatsassa. Eikä siinä joudettu puhaltamaankaan, sillä siankyljykset tuotiin jo pöytään syvällä vadilla, suurten, pyöreiden perunain ympäröiminä, höyrypilven keskellä. Kuului riemuhuuto. Olipa se saakelin hyvä keksintö! Kaikki siitä pitivät. Totisesti, se se vasta ruokahalua antoi; ja jokainen seurasi silmillään vatia ja pyyhki veitsensä leipäänsä ollakseen valmiina. Kun sitten kukin oli saanut siitä eteensä, nykäistiin toisiaan kyynäspäillä ja puhuttiin suu täynnä. Kyljykset olivat kuin parasta voita! Se oli pehmeätä ja samalla tukevaa syötävää, niin että sen tunsi valuvan suolissaan aina saappaisiin asti. Perunat olivat makeita kuin sokeri. Se ei ollut liian suolaista, mutta juuri perunain tähden se vaati kulauksen kostukkeeksi joka minuutti. Neljä uutta pulloa avattiin. Lautaset pyyhittiin niin puhtaiksi, ettei niitä tarvinnut muuttaa herneille ja läskille. Herneistä ei tullut mitään haitallisia seurauksia. Niitä saattoi popsia lusikallisia vain lystikseen. Ne olivat oikeita herkkuja, ihan kuin varta vasten naisten nautinnoksi. Parasta koko herkussa olivat kumminkin parahultaisesti käristetyt läskipalaset, jotka haisivat hevosen kaviolle. Kaksi litraa riitti.
— Äiti! äiti! huusi yht'äkkiä Nana. Augustine pistää kätensä minun lautaselleni!
— Anna häntä korvalle äläkä siinä marise! vastasi Gervaise, joka parast'aikaa ahtoi suuhunsa herneitä.
Viereisessä huoneessa, lasten pöydässä Nana oli olevinaan emäntänä. Hän oli itse istuutunut Victorin viereen ja asettanut veljensä Etiennen pikku Paulinen viereen; näin he olivat olevinaan pariskuntia, jotka muka olivat huvimatkalla. Alussa Nana oli tarjoillut vierailleen ruokia hyvin kohteliaasti, hymyillen kuin aikaihminen, mutta hänen himonsa läskipalasiin sai hänestä voiton, ja hän piti ne itse kaikki. Kierosilmä Augustine, joka salaa vaani lasten ympärillä, käytti tilaisuutta hyväkseen kopaltaakseen kourallisen läskipalasia sillä tekosyyllä, että hän muka tahtoi jakaa ne kristillisemmin. Nana raivoissaan puri häntä ranteeseen.
— Odotappas! murisi Augustine, minä kantelen äidillesi, että sinä vasikkamuhennoksen jälkeen pyysit Victoria suutelemaan itseäsi.
Mutta rauha palasi taas, kun Gervaise ja muori Coupeau tulivat ottamaan hanhea paistinvartaasta. Isossa pöydässä hiukan huokaistiin, kukin selkäkenossa tuolillaan. Miehet aukoivat liiviensä nappeja ja naiset pyyhkivät kasvojaan ruokaliinallaan. Ateria ikäänkuin keskeytyi. Ainoastaan muutamilla olivat leuat yhä liikkeessä; itse edes sitä huomaamatta, he yhtämittaa nieleksivät suun täydeltä leipää. Toiset antoivat ruuan valustua ja odottivat. Ilta alkoi vähitellen pimetä. Päivä sakeni ikkunaverhojen takana tuhkanharmaaksi. Kun Augustine asetti kaksi lamppua, yhden kumpaankin päähän pöytää, niin niiden kirkkaassa valossa tuli näkyviin koko sekasorto, rasvaiset lautaset ja kahvelit, viinin tahraama pöytäliina täynnä leivänmuruja. Väkevä ruuanhaju oli tukehduttava. Mutta kaikki käänsivät nokkansa keittiöön päin, mistä kuumat höyryt tupruelivat.
— Saako teitä tulla auttamaan, huusi Virginie.
Hän nousi tuoliltaan ja meni viereiseen huoneeseen. Kaikki naiset puikkivat yksitellen hänen perästään. He kerääntyivät paistinvartaan ympärille ja katselivat suurella jännityksellä, miten Gervaise ja muori Coupeau vetivät siitä hanhen irti. Silloin kuului huuto, josta erotti lasten kimeät äänet ja ilohypyt. Riemusaatossa Gervaise palasi puotiin kantaen hanhea, käsivarret suorina ja hikiset kasvot loistaen tyytyväisessä hymyssä; naiset astuivat hänen jäljestään, suu naurussa heilläkin, ja Nana heidän takanaan, silmät seposen selällään, nousi varpailleen nähdäkseen hänkin jotakin. Kun hanhi oli pöydällä muhkeana, kullanruskeana, mehustaan tihkuvana, ei siihen heti käyty käsiksi. Se oli semmoinen yllätys, että koko seurue hämmästyneenä jäi äänettömäksi. Sitä vain osoteltiin silmää iskien ja päätä nyökytellen. Peijakas sitä mummoa! Olipa sillä pulleat reidet ja vatsa.
— Sepä ei olekaan lihottanut itseään seiniä nuoleksimalla! sanoi
Boche.