— Ka, miks'ei hän, yhtä hyvin kuin joku toinen! jatkoi Gervaise hiljentäen ääntään. Eipä hän usein saakaan syödä kyllältään. Syököön nyt ainakin kerran vielä mielin määrin… Nyt ei meidänkään tarvitse pitää siitä tunnon vaivoja, että ahdamme vatsamme täyteen.
Goujet'a se liikutti niin, että hänen silmänsä kävivät vesikierteille. Toiset säälittelivät ukkoa; heistä se oli hyvin paikallaan, ja he lisäsivät, että se tuottaisi onnea heille kaikille. Mutta rouva Lorilleux ei näyttänyt olevan kovinkaan tyytyväinen, että oli saanut ukon naapurikseen; hän koetti pysytellä hänestä loitolla ja mulkoili inhoten hänen kovettuneisiin käsiinsä ja hänen paikkaiseen, virttyneeseen puseroonsa. Ukko Bru istui alla päin, nolona, tietämättä, mihin panna ruokaliinansa, joka oli lautasella hänen edessään. Viimein hän otti sen pois ja asetti koreasti pöydän reunalle. Hänen ei juolahtanut mieleenkään asettaa sitä polvilleen.
Vihdoin Gervaise kantoi pöytään lihaliemen italialaisine kokkareineen. Vieraat tarttuivat jo lusikoihinsa, kun Virginie huomautti, että Coupeau taas oli hävinnyt. Ehkäpä hän oli palannut ukko Colomben luo. Mutta tällä kertaa kaikki suuttuivat. Sekö hänen perästään juoksemaan! Oma syynsä! Jouti jäädä kadulle, jos hänellä ei ollut nälkä. Ja kun viimeisiä lusikallisia kaavittiin lautasten pohjalta, ilmestyi Coupeau takaisin, kukkaruukku kummassakin kainalossa, toisessa leukoija, toisessa palsami. Koko pöytäseurue taputti käsiään. Coupeau asetti kohteliaasti ruukkunsa toisen oikealle, toisen vasemmalle puolelle Gervaisen lasia; sitten hän kumartui häntä suutelemaan.
— Olin unohtanut sinut, eukkoseni… Mutta ei siitä mitään! Hyväthän me siltä olemme, varsinkin tämmöisenä päivänä kuin tänään.
— Herra Coupeau on mainion hyvällä päällä tänä iltana, kuiskasi Clémence Bochen korvaan. Hän on saanut juuri tarpeellisen määrän ollakseen hauskimmillaan.
Isännän kohtelias käytös sai ilon palaamaan, joka jo oli ollut vaarassa mennä tipo tiehensä. Gervaisekin oli rauhottunut ja hymyili taas kuten ennenkin. Lihaliemi syötiin loppuun. Sitten pantiin viinipullot kiertämään ja juotiin ensimäinen lasi sekottamatonta viiniä kokkareiden huuhteeksi. Viereisestä huoneesta kuului lasten riitaa. Siellä oli Etienne, Nana, Pauline ja pikku Victor Fauconnier. Heille oli laitettu pöytä erikseen ja varotettu heitä olemaan hyvin siivolla. Kierosilmä Augustine, joka piti silmällä uuneja, sai syödä sylistään.
— Äiti! äiti! huusi yht'äkkiä Nana, Augustine kastaa leipäänsä hanhenkastikkeeseen!
Pesijätär juoksi katsomaan ja yllätti kierosilmän, kun tämä juuri oli polttaa kitansa koettaessaan kiireesti nielaista leipäpalan, joka oli kokonaan kastettu kiehuvaan hanhenrasvaan. Gervaise löi häntä korvalle, sillä se saakelin tyttöletukka huusi, että Nana valehteli.
Lihakeiton jälkeen ilmestyi vasikkamuhennos, joka tarjottiin salaattimaljassa, kun talossa ei ollut tarpeeksi isoa vatia. Nauruun vetäysivät syömämiesten suut, kun se kannettiin pöytään.
— Tässä taitaa tulla tosi eteen, arveli harvapuheinen Poisson.