Gervaise ei vastannut mitään. Hänen koko ruumiinsa vapisi. Hän oli luultavasti puhunut Lantier'sta Virginien kanssa, sillä tämä työnsi miestään ja käski hänen käydä edeltä Goujet'n kanssa. Molemmat naiset asettuivat nyt levysepän kummallekin puolelle ja alkoivat jutella hänen kanssaan estääkseen häntä katselemasta ympärilleen. Hän oli vasta hiukan nousuviinassa, pikemminkin suunsa soittamisesta kuin juomisesta hutikassa. Kun naiset näyttivät tahtovan kulkea vasemmanpuolista katukäytävää, niin hän survi heitä ja siirtyi kiusallakin oikeanpuoliselle katukäytävälle. Säikähtyneinä he juoksivat hänen perästään ja koettivat asettua hänen tielleen, ettei hän näkisi François'n ovea. Mutta Coupeau tiesi kai, että Lantier oli siellä. Gervaise vallan tyrmistyi kuullessaan hänen murahtavan:
— Vai niin! kultaseni, siellä on sisällä eräs vanha tuttu. Älä luulekkaan vetäväsi minua nenästä… Jos minä vielä kerran tapaan sinut keikailemassa ja heittämässä salaisia silmäniskuja!…
Ja hän yltyi pitämään yhä törkeämpää puhetta. Gervaise ei ollut tullutkaan häntä etsimään, käsivarret paljaina ja naama jauhoilla valkaistuna; hän hakikin entistä henttuaan. Sitten hänet yht'äkkiä valtasi hurja raivo Lantier'ta kohtaan. Se rosvo, se roisto! Hän tahtoi paiskata hänet katukäytävään, niin ettei hänestä jäisi kuin märkä pilkku jäljelle. Mutta Lantier ei näyttänyt aavistavan mitään, söi vain verkalleen vasikanpaistiaan. Ihmisiä alkoi jo kerääntyä Coupeaun ympärille. Vihdoin sai Virginie hänet lähtemään pois, ja heti kun oli käännytty seuraavasta kadun kulmasta, hän rauhottuikin jo kokonaan. Yhtäkaikki palattiin kotiin vähemmän iloisesti kuin sieltä oli lähdetty.
Pöydän ympärillä vieraat odottivat naamat nyrpeinä. Levyseppä kätteli heitä keikaillen naisten edessä, Gervaise hiukan alakuloisena puheli puoliääneen asettaessaan vieraita paikoilleen. Mutta yht'äkkiä hän huomasi, että kun rouva Goujet ei ollut tullutkaan, rouva Lorilleux'n viereen jäisi yksi paikka tyhjäksi.
— Meitä on kolmetoista! sanoi hän kauhistuen, sillä hän näki siinä uuden todistuksen onnettomuudesta, jonka hän jo jonkun aikaa oli tuntenut itseään uhkaavan.
Naiset, jotka jo olivat istuutuneet, nousivat paikoiltaan levottoman ja suuttuneen näköisinä. Rouva Putois tarjoutui lähtemään pois, sillä hänen mielestään sitä ei sopinut pitää leikin asiana; muuten ruoka ei enää hänelle maittanutkaan, kaikki, mitä hän söisi, olisi hänelle vain pahaksi. Boche puolestaan nauroi koko asialle, hänestä oli parempi, että oli kolmetoista kuin neljätoista; kukin saisi sitä suuremman osan, ja sillä hyvä.
— Odottakaapas! sanoi Gervaise. Kyllähän se saadaan autetuksi.
Ja hän pistäysi katukäytävälle ja kutsui sisälle ukko Bru'n, joka juuri sattui kulkemaan kadun poikki. Vanha työmies kompuroi sisälle ääneti, selkä köyryssä ja jäykkänä.
— Istukaapa siihen, äijä paha, sanoi pesijätär. Kai te tahdotte syödä meidän kanssamme, eikö niin?
Ukko nyökäytti vain päätään. Saattoihan hän syödä. Se oli hänelle yhdentekevää.