— Etienne, Etienne!
Poika oli nukkunut pöytää vasten. Hän nosti päätään kavahtaen pystyyn.
— Kuule, sano hänelle että sinä tahdot … niin tälle herralle … sano hänelle oikein kovasti: Tahdon!
— Tahdon! sopersi Etienne vielä unen toreissaan.
Kaikki purskahtivat nauramaan. Mutta Lantier sai pian takaisin vakavan arvokkuutensa, häh puristi Coupeaun kättä pöydän ylitse sanoen:
— Minä suostun… Tapahtuuhan se molemminpuolisen ystävyyden nimessä, vai kuinka? Niin minä suostun pojan tähden.
Jo seuraavana päivänä, kun talonomistaja, herra Marescot oli tullut viettämään tunnin Bochelaisten porttikamarissa, meni Gervaise puhumaan hänelle asiasta. Ensin tämä näytti levottomalta, kielsi jyrkästi ja suuttui, ikäänkuin olisi tahdottu jaottaa maan tasalle puolet hänen taloaan. Mutta tarkastettuaan juurta jaksain kaikki paikat ja töllisteltyään ilmaan nähdäkseen, etteivät vain ylemmät kerrokset siitä sortuisi, hän kumminkin lopulta antoi suostumuksensa, mutta sillä ehdolla, ettei siitä hänelle tullut mitään kustannuksia; ja Coupeaulaisten täytyi allekirjottaa paperi, jossa he sitoutuivat vuokra-aikansa loppuessa panemaan kaikki paikat entiseen kuntoonsa. Samana iltana levyseppä toi mukanaan kirvesmiehen, puusepän ja maalarin, hauskoja tovereita, joiden piti sukaista tämä pikku tehtävä työpäivänsä päätyttyä Coupeaulaisia auttaakseen. Uuden oven paikoilleen paneminen ja huoneen siistiminen eivät kuitenkaan menneet alle satakunnan francia ottamatta lukuun, mitä viini maksoi, jolla työtä kostutettiin. Levyseppä sanoi sälleille, että hän maksaisi heille myöhemmin sillä rahalla, minkä hän saisi vuokralaisensa ensimäisestä hyyrin maksusta. Sitten tuli kysymys huoneen kalustamisesta. Gervaise jätti sinne muori Coupeaun kaapin, lisäksi vei hän sinne pöydän ja kaksi tuolia omasta kamaristaan. Vihdoin täytyi hänen ostaa pesupöytä ja sänky täydellisine tilavaatteineen, mikä yhteensä teki satakolmekymmentä francia, jotka hänen oli maksettava kymmenen francin erissä kuukausittain. Jos Lantier'n kaksikymmentä francia menisikin kymmenen kuukauden kuluessa etukäteen tehtyihin velkoihin, niin myöhemmin siitä tulisi sievoiset tulot.
Kesäkuun ensi päivät olivat käsissä, kun hatuntekijä muutti sinne asumaan. Edellisenä päivänä Coupeau oli tarjoutunut noutamaan hänen kapsäkkiään hänen asunnostaan, ettei tarvitseisi maksaa kolmeakymmentä souta ajurille. Mutta toinen oli ollut hiukan hämillään, sanoen, että hänen kapsäkkinsä oli liian raskas, ikäänkuin hän viime hetkeen asti olisi tahtonut salata, missä hän asui. Hän saapui iltapäivällä, kolmen tienoossa. Coupeau ei ollut kotona. Ja Gervaise, joka oli puodin ovella vastassa, kävi vallan kalpeaksi tuntiessaan kapsäkin ajurin rattailla. Se oli heidän vanha kapsäkkinsä, sama, joka oli tullut heidän matkassaan Plassansista, nyt ränsistynyt ja hajoamaisillaan, niin että se vain nuorien avulla pysyi koossa. Hän näki sen palaavan, niinkuin hän usein ennen oli uneksinut, ja saattoi kuvitella mielessään, että sama ajuri toi sen hänelle takaisin, sama ajuri, jolla Lantier oli karannut kiillottajattaren kanssa. Boche tuli auttamaan Lantier'ta. Pesijätär seurasi heitä ääneti, hiukan päästä pyörällä. Kun he olivat laskeneet taakkansa keskelle huonetta, sanoi hän jotakin sanoakseen:
— No nyt se on sitä myöten valmista.
Hän tointui kuitenkin pian, nähdessään että Lantier, joka aukoi nuoran solmuja, ei katsonut edes häneen päinkään; ja hän lisäsi: