— Jääkkinpäs meille, vanha veikko, jos mielesi tekee… Kyllä tässä sovitaan…
Ja hän selitti että kamarista, jossa likaisia vaatteita säilytettiin, saataisiin puhdistamalla sangen siisti huone. Etienne saisi maata puodissa, johon hänelle pantaisiin patja lattialle, ja sillä hyvä.
— Ei, ei, sanoi Lantier, en minä voi siihen suostua. Se häiritseisi teitä liiaksi. Tiedänhän minä, että te teette tarjouksenne hyvästä sydämestä, mutta tulisi liian kuuma, kun kaikki oltaisiin päällekkäin. Sitäpaitsi jokaisella pitää olla vapautensa. Minun täytyisi kulkea teidän huoneenne läpi, eikä se aina taitaisi olla hauskaa teistäkään.
— Sit' on koko peijakas! sanoi levyseppä läkähtymäisillään naurusta ja takoi nyrkillään pöytään selvitelläkseen ääntään. Aina hänellä vain on tuhmuuksia mielessä!… Mutta, kyllähän siihen keino tiedetään, hiidessä! Siinä kamarissahan on kaksi ikkunaa. No, ei muuta kuin revitään toisen alta seinä pois maata myöten, niin siitä saadaan ovi. Silloin, ymmärrätkös, sinä pääset sisälle pihan kautta, ja saammehan me, jos hyväksi näemme, tukkia vielä tämän väliovenkin. Silloin ei tarvitse nähdä ei kuulla toisistaan mitään, ja kumpikin saa olla kotonaan rauhassa.
Syntyi äänettömyys. Hatuntekijä mutisi:
— Niin! sillä tavalla, voisihan se käydä päinsä… Mutta en minä sittenkään, minä olisin liiaksi teidän tiellänne.
Hän vältti katsoa Gervaiseen, mutta odotti nähtävästi, ennenkuin tahtoi suostua, että tämäkin sanoisi jotakin. Gervaise oli kovasti harmissaan miehensä ehdotuksesta; ajatus, että Lantier tulisi asumaan heille, ei tosin sinänsä loukannut eikä juuri saattanut levottomaksi; mutta se hänet pani arvelemaan, mihin hän saisi sijotetuksi likaiset vaatteet. Levyseppä kuvaili vielä, mitä etuja siitä olisi kummallekin. Viidensadan francin hyyry oli aina tuntunut hiukan paljolta. No niin! Lantier maksaisi heille valmiiksi kalustetusta huoneesta kaksikymmentä francia kuussa; se ei kävisi kalliiksi hänelle, ja se auttaisi heitä hyyrynmaksussa. Coupeau lisäsi vielä, että hän otti hankkiakseen heidän vuoteensa alle suuren laatikon, johon koko korttelin likaiset vaatteet mahtuivat. Silloin Gervaise alkoi epäröidä ja näytti kysyvän katseellaan neuvoa muori Coupeaulta, jonka Lantier oli voittanut puolelleen jo kuukausia sitten tuomalla hänelle karamellejä yskänlääkkeeksi.
— Ette te toki meitä häiritseisi, sanoi Gervaise viimein.
Voitaisiinhan se jollakin tavalla järjestää…
— Ei, kiitoksia, ei, toisti hatuntekijä. Te olette liian ystävällisiä, enkä minä tahdo käyttää väärin teidän hyväntahtoisuuttanne.
Nyt ei Coupeau sietänyt enempää. Aikoiko hän vielä kauvankin siinä kursailla? Johan hänelle sanottiin, että tarjous tehtiin hyvästä sydämestä! Hänhän teki heille siinä palveluksen, pitihän hänen se ymmärtää! Sitten hän raivoisella äänellä huusi: