— Minun täytyy erota teistä, sanoi Coupeau tärkeän näköisenä, minä lähden työhön. Niin, olen vannonut vaimolleni… Pitäkää te vain lystiä, tiedättehän, että minä hengessä olen teidän kanssanne.
Toiset häntä pilkkasivat, mutta hän näytti niin päättäväiseltä, että kaikki lähtivät häntä saattamaan, kun hän sanoi menevänsä noutamaan työkalujaan ukko Colomben Ansasta. Hän otti laukkunsa penkin alta ja asetti sen eteensä siksi aikaa kun otettiin eroryypyt. Kello yhden aikaan seuralaiset vielä tarjosivat vuoroon ryyppyjä toisilleen. Silloin Coupeau kyllästymistä osottavalla liikkeellä vei työkalunsa takaisin penkin alle; ne olivat hänen tiellään, hän ei voinut lähestyä tiskiä kompastumatta niihin. Olisi ollut kovin noloa lähteä kesken pois, ennättihän hän vielä seuraavanakin päivänä mennä Bourgignon'in luokse. Toiset neljä, jotka väittelivät palkkakysymyksistä, eivät ensinkään hämmästyneet, kun levyseppä pitemmittä selvityksittä ehdotti, että lähdettäisiin hiukan jalottelemaan bulevardeille. Sade oli lakannut. Kävelyretki rajottui siihen, että he kädet riipuksissa astuivat peräkkäin pari sataa askelta; he eivät enää keksineet mistä puhua, sillä raitis ilma tuntui heistä oudolta, eivätkä he viihtyneet ulkona. Hitaasti, tarvitsematta edes kyynäspäällään nykäistä toisiaan, he vaistomaisesti nousivat takaisin päin Poissonniers-katua ja astuivat sisälle François'n viinikauppaan ottamaan kulauksen pullosta. He olivat todellakin sen tarpeessa virkistyksekseen. Kadulla kävi mieli kovin surulliseksi; siellä oli lokaa niin paksulta, ettei olisi hennonut heittää ulos edes poliisiakaan. Lantier työnsi toverit pieneen kamariin, ahtaaseen putkaan, johon ei mahtunut kuin yksi pöytä, ja jonka himmeäruutuinen lasiseinä erotti yhteisestä salista. Tavallisesti hän tahtoikin istua yksityisessä huoneessa, sillä siellä sai ottaa humalan herättämättä ihmisten huomiota. Eikös täällä ollut hyvä olla? Sai olla ihan kuin kotonaan, vieläpä ottaa unetkin, jos ketä halutti. Hän tilasi sanomalehden, levitti sen auki eteensä ja silmäili sitä kulmakarvat rypyssä. Coupeau ja Saapas olivat alkaneet lyödä korttia. Kaksi litran pulloa ja viisi lasia oli pöydällä.
— No? mitäs se tuo paperi tietää? kysyi Paistikas hatuntekijältä.
Hän ei vastannut heti. Sitten hän sanoi nostamatta silmiään lehdestä:
— Minä luen edustajakamarista. On siinäkin tasavaltalaisia, neljän soun miehiä, senkin vietäviä tyhjäntoimittajia koko vasemmisto! Ei suinkaan kansa ole valinnut heitä pehmoisia puhumaan!… Tuokin tuossa on olevinaan oikeauskoinen ja hännystelee kumminkin ministereitä, niitä roistoja! Jos minä olisin edusmiehenä, niin minä nousisin puhujalavalle ja sanoisin: Haistakaa hapan! Niin, en sen enempää, se on minun mielipiteeni!
— Oletteko kuulleet että Badinguet[6] on tapellut akkansa kanssa koko hovinsa nähden, kertoi Jano, liikanimeltä Sammumaton. Ihan todella, panen vaikka pääni panttiin. Ja ihan tyhjästä riitaannuttuaan. Badinguet oli humalassa.
— Jättäkää meidät rauhaan politiikaltanne! Lukekaa ennemmin murhista, se on paljon hauskempaa, huusi levyseppä, jatkaen korttipeliään.
Lasit tyhjennettiin. Lantier alkoi lukea ääneen:
»Pöyristyttävä rikos on pannut kauhun valtaan Gaillon'in kunnan (Seine-et-Marne'n departementissa). Poika on lyönyt lapiolla isänsä kuoliaaksi, ryövätäkseen häneltä kolmekymmentä souta…»
Kaikilta pääsi kauhistuksen huuto. He olisivat tahtoneet mielellään olla katsomassa, kun se mies tehtiin päätä lyhemmäksi! Ei, mestaus ei riittänyt; hänet olisi pitänyt hakata pieniksi palasiksi. Lapsenmurhajuttu sai niinikään heidän luontonsa nousemaan: mutta hatuntekijä piti siveellisen käsityksensä mukaan naisen puolta, pannen koko syyn hänen viettelijänsä niskoille; sillä jos jokin miesroikale ei olisi hankkinut poikaa tyttö paralle, ei tämä olisi voinut sitä surmata. Mutta aivan haltioihinsa tulivat he, kun luettiin urosteoista, joita markiisi T—— oli suorittanut tullessaan kello kahden aikaan aamulla eräästä tanssipaikasta ja puolustautuessaan kolmea voroa vastaan Invalidien bulevardilla; riisumatta edes hansikkaitaan hän oli selviytynyt kahdesta ensimäisestä rosvosta iskemällä heitä päällään vatsaan, ja kolmannen hän oli korvanlehdestä taluttanut poliisivartioon. Silläpä oli vasta lujat näpit! Vahinko, että hän oli aatelismies!