Coupeaunkin mieltä kysyttiin, mutta sopertaen jotakin, hän teki välinpitämättömyyttä osottavan liikkeen ja nukkui takaisin tuolilleen. Rouva Lerat lupasi maksaa osansa. Hän oli samaa mieltä Gervaisen kanssa, että mummolle piti toimittaa siistit hautamenot. Sitten he yhdessä laskivat kustannuksia paperipalasella; ne nousivat kaikkiaan yhdeksänkymmenen francin paikoille, sillä pitkien selvittelyjen perästä he olivat päättäneet ottaa kapealla hopeareunuksella koristellut ruumisvaunut.
— Meitä on kolme, päätti pesijätär. Kunkin tulee siis antaa kolmekymmentä francia. Se ei vielä vie ketään häviöön.
Mutta siitäkös rouva Lorilleux vimmastui.
— Siihen minä en suostu, huusi hän, en vaikka!… En minä pitäisi väliä niillä kolmellakymmenellä francilla, antaisin vaikka sata tuhatta, jos minulla olisi, ja jos niillä saisi äidin henkiin herätetyksi… Mutta minä en pidä ylpeilemisestä. Teillä on puoti ja te tahdotte herrastella naapurien silmissä. Mutta me emme ota siihen osaa. Me emme tahdo suotta rehennellä… Ka, tehkää minusta nähden, mitä tahdotte. Pankaa vaikka höyhentöyhdöt ruumisvaunujen päälle, jos se teitä huvittaa.
— Ei teiltä mitään pyydetäkään, vastasi Gervaise viimein. Vaikka minun täytyisi myydä itseni, niin minä en tahdo antaa kenellekään moitteen syytä. Minä olen elättänyt muori Coupeauta ilman teitä ja saan minä hänet ilman teitä hautaankin… Jo kerran olen sanonut teille, että kun minä otan korjuuseen juoksukissojakin, niin en minä jätä teidän äitiännekään loassa virumaan.
Silloin rouva Lorilleux alkoi itkeä, ja Lantier'n täytyi estää häntä lähtemästä pois. Riita kävi niin kovaääniseksi, että rouva Lerat sähisten hst! hst! minkä jaksoi, katsoi olevan syytä hiipiä hiljaa kuolinhuoneeseen ja vilkasi levottomasti vainajaan, ikäänkuin olisi pelännyt hänen heräävän ja kuulevan mistä hänen vieressään väiteltiin. Samassa hetkessä alkoi pikkutyttöjen piiritanssi uudelleen pihalla, Nanan kimeä ääni kuului yli muiden.
Meidän aasi valitteli
Vatsan vääntehiä.
Rouva sille teetti silloin
Piehtaroimispaikan
Ja sinisenpunaiset saappahat
Ja sinisenpunaiset saappahat!
— Herranen aika noita lapsia, kun he ovat hermostuttavia lauluineen! sanoi Gervaise Lantier'lle, aivan vavisten kärsimättömyydestä ja purskahtamaisillaan itkuun surusta. Käskekää heidän toki olla vaiti ja viekää Nana takaisin portinvartijan luokse!
Rouva Lerat ja rouva Lorilleux lähtivät syömään aamiaista luvaten tulla takaisin. Coupeaulaiset istuutuivat myöskin pöytään syömään kylmää ruokaa, mutta ilman ruokahalua, uskaltamatta edes kalistella kahvelillaan. He olivat hyvin ikävissään ja noloina. Muori Coupeaun läsnäolo painoi heitä kuin painajainen ja tuntui heistä täyttävän kaikki huoneet. Heidän elämänsä oli joutunut epäjärjestykseen. Alussa he olivat niin hämmennyksissään, että hyörivät vain sinne tänne keksimättä mihin ryhtyä, ja olivat niin raukeita kuin jonkin juhlan jälkeisenä päivänä. Lantier lähti heti taas ulos palatakseen hautaustoimistoon ja vei mukanaan rouva Lerat'n kolmekymmentä francia ja kuusikymmentä francia, jotka Gervaise oli käynyt lainaamassa Goujet'lta juosten paljain päin kuin mielipuoli. Iltapäivällä tuli muutamia vieraita, naapurien naisväkeä, joita uteliaisuus oli sinne houkutellut; he huokailivat ja vetistelivät, astuivat pieneen kamariin tarkastellen kuollutta ja tekivät ristinmerkin räiskyttäen vihkivettä lasiin kastetulla puksipuun vesalla; sitten he kävivät istumaan puotiin, jossa he puhuivat rakkaasta vainajasta loppumattomiin, väsymättä ratkuttaen samaa lausetta tuntikausia. Neiti Remanjou oli huomannut, että mummon oikea silmä oli jäänyt auki, rouva Gaudron sanoi moneen kertaan, että hänestä mummolla oli hieno hipiä ikäisekseen ja rouva Fauconnier ihmetteli, että mummo vielä kolme päivää sitä ennen oli juonut kahvia. Niin se elämä saattoi loppua äkkiä. Parasta oli jokaisen vain olla lähtöön valmiina. Iltapuolella Coupeaulaiset alkoivat jo kyllästyä vierasten käyntiin. Se oli liian suuri rasitus perheelle, että ruumista täytyi pitää kotona niin kauvan. Hallituksen olisi pitänyt tehdä uusi laki siitä asiasta. Vielä kokonainen iltapuoli, kokonainen yö ja kokonainen aamupäivä! Eihän sitä mikään jaksanut niin kauvan odottaa, Kun näet ei enää itketä, niin suru muuttuu kiusaksi, viimein siitä voisi ruveta voimaan pahoin. Muori Coupeau, joka mykkänä ja jäykkänä lepäsi ahtaan kamarinsa perällä, anasti vähitellen haltuunsa koko asunnon ja kävi niin raskaaksi, että kaikki ihmiset olivat musertua sellaisen painon alle. Perhe alkoi tahtomattaankin palata entisiin kotitapoihinsa ja menettää kunnioitustaan.
— Syöttehän palasen meidän kanssamme, sanoi Gervaise rouva Lerat'lle ja rouva Lorilleux'lle, kun he tulivat takaisin. Meillä on niin ikävä, että on hauskempi olla yhtenä.