Ruuat kannettiin silityspöydälle. Nähdessään lautaset muisteli jokainen juhlapäivällisiä, joita siellä oli syöty. Lantier oli palannut ja Lorilleux'kin tuli alas. Leipurilta oli tilattu iso piirakas, sillä pesijätär ei ollut sillä päällä, että olisi itse jaksanut hommata ruokaa. Juuri kun istuuduttiin pöytään, tuli Boche sisälle sanomaan, että herra Marescot tahtoi tulla tervehtimään, ja isäntä astui sisälle hyvin juhlallisena, leveä kunniamerkkinauha pitkän takin napinlävessä. Hän kumarsi ääneti ja meni suoraan kuolinhuoneeseen, jossa hän lankesi polvilleen. Hän oli hyvin jumalinen ja rukoili hartaan näköisenä kuin rovasti, sitten hän teki ristinmerkin ilmaan pirskottaen vihkivettä ruumiin päälle. Koko perhe oli noussut pöydästä ja seisoi loitompana hyvin liikutettuna. Lopetettuaan hartaustoimituksensa tuli herra Marescot puotiin ja sanoi Coupeaulaisille:
— Minä tulin niiden kahden hyyryneljänneksen vuoksi, jotka vielä ovat rästinä. Oletteko tilaisuudessa maksamaan?
— Ei, ei ihan vielä, sopersi Gervaise, hyvin harmissaan, kun tämä asia otettiin puheeksi Lorilleux'läisten kuullen. Kyllähän te ymmärrätte että kun tällainen onnettomuus on meitä kohdannut…
— Epäilemättä, mutta jokaisella on omat huolensa, sanoi isäntä levitellen leveitä kämmeniään. Se on minusta hyvin ikävää, mutta minä en voi odottaa kauvempaa… Jos minä en ole saanut maksua ylihuomisaamuun mennessä, niin minun täytyy turvautua häätämiseen.
Gervaise pani kätensä ristiin, kyynelsilmin, ääneti, armoa pyytäen. Isäntä ravisti kiivaasti isoa luisevata päätään sen merkiksi, että kaikki armonpyynnöt olivat turhia. Sitä paitsi kunnioitus kuollutta kohtaan kielsi kaiken väittelyn. Ja hienotunteisesti hän vetäytyi pois takaperin.
— Pyydän tuhannesti anteeksi, että olen teitä häirinnyt, sanoi hän.
Ylihuomiseksi siis, muistakaa se!
Ja kun hän poistuessaan taas kulki kuolinhuoneen ohitse, kumarsi hän vielä kerran ruumiiseen päin, notkistaen polveaan avonaisen oven kohdalla.
Alussa syötiin kiireesti, ettei näyttäisi siltä, kuin siitä olisi nautittu. Mutta kun oli päästy jälkiruokaan käsiksi, alettiin vitkastella, tuntui niin hyvältä syödä rauhassa. Toisinaan Gervaise tai jompikumpi sisaruksista nousi suu täynnä ylös ja kävi vilkaisemassa viereiseen huoneeseen panematta pois edes ruokaliinaansa; ja kun hän palasi paikoilleen lopettaen suupalaansa, katsoivat toiset häneen ikäänkuin kysyäkseen, oliko siellä kaikki reilassa. Mutta lopulta naiset yhä harvemmin viitsivät nousta paikoiltaan, muori Coupeau oli unohdettu. Oli keitetty iso pannu hyvin väkevää kahvia, jotta pysyttäisiin valveilla koko yö. Poissonilaiset tulivat kahdeksan tienoossa. Heidätkin kutsuttiin juomaan lasi kahvia. Silloin Lantier, joka tarkasti Gervaisen kasvojen ilmettä, näytti käyttävän hyväkseen tilaisuutta, jota hän oli odottanut aamusta asti. Puhuttuaan ensin isäntien hävyttömyydestä, kun näet ilkesivät tulla karhuamaan ihmisiä, vaikka oli ruumis talossa, hän sanoi äkkiä:
— Hän on koko jesuiitta, se lurjus, tekopyhine naamoineen!… Mutta jos minä olisin teidän sijassanne, niin jättäisin siihen paikkaan koko puodin.
Gervaise, joka oli aivan pilalle väsynyt, pehminnyt ja hermostunut vastasi veltosti: