Entinen elämä alkoi uudestaan. Nukuttuaan kaksitoista tuntia vanhassa sopessaan, Nana oli hyvin siivosti viikon ajan. Hän pukeutui jälleen lyhyeen hamepahaseensa ja piti päässään myssyä, jonka nauhat hän solmi tukannypykkänsä alle. Innostuksen puuskassa hän selitti aikovansa ruveta työskentelemäänkin kotona; saattoihan kotona muka ansaita niin paljon kuin vain tahtoi, eikä siellä tarvinnut kuulla kaikellaisia ruokottomuuksia niinkuin verstaassa; ja hän haki itselleen työtä, asettui työkaluineen pöydän ääreen ja nousi ensi päivinä kello viideltä orvokinvarsiaan laittelemaan. Mutta valmistettuaan niitä muutamia tusinoita, hän rupesi oikomaan työnsä ääressä käsiään, jotka muka olivat suonenvedosta vääntyneet; häneltä oli kaikki tottumus varsien valmistamiseen mennyt menojaan ja hän oli tukehtua istuessaan sisällä, oltuaan kuusi kuukautta raittiissa ulkoilmassa. Silloin kuivui liima kupissaan, kukanteriin ja viheriään paperiin tuli rasvapilkkuja ja itse kukkatehtailijakin tuli kolmeen kertaan nostamaan meteliä siitä, että hänen raaka-aineensa pilaantuivat. Nana rupesi vetelehtimään, sai tavallisesti selkäänsä isältään ja joutui aamuin illoin ottelemaan äitinsä kanssa, jolloin he riidellessään haukkuivat toisiaan silmät, korvat täyteen. Sellaista elämää ei voinut kauvan kestää; kahdentenatoista päivänä Nana siis livisti tiehensä, ottamatta mukaansa muuta matkatavaraa kuin hamepahasensa, joka hänellä oli päällään, ja hatturähjän päähänsä. Lorilleux'läiset, jotka ennen nolostuivat tytön kotiintulosta ja katumuksesta, nauroivat nyt niin rajusti, että olivat pudota tuoliltaan. Toinen näytös, häviäminen numero kaksi! Ei, se oli jo liian hassua! Nana oli erittäin ovela pelastamaan nahkansa! Niin, jos Coupeaulaiset nyt tahtoivat pitää hänet luonaan, niin heidän täytyi varustaa hänet valmiiksi ja sulkea häkkiin!
Ihmisten nähden Coupeaulaiset tekeytyivät tyytyväisiksi sen johdosta, että muka raskas taakka oli pudonnut heidän hartioiltaan. Mutta oikeastaan he olivat raivoissaan. Mutta raivokaan ei kestä kuin oman aikansa. Pian he saivat tietää, että Nana kierteli samassa korttelissa, mutta siitä he eivät silmääkään räpäyttäneet. Gervaise, joka väitti hänen tekevän niin, häväistäkseen heidän hyvää mainettaan, asettui kaikkien juorujen yläpuolelle; jos hän tapaisi tuon letukan kadulla, ei hän saastuttaisi kättään antamalla hänelle korvapuustiakaan; niin, heidän välinsä olivat nyt aivan lopussa, vaikka hän tapaisi hänet makaamassa katukivityksellä alastomana ja kuolemaisillaan, niin hän kulkisi ohi, sanomatta edes, että tuo elävä oli tullut hänen sisästään. Nana loisti kaikissa ympäristön tanssiaisissa. Hän oli tunnettu Valkeasta kuningattaresta aina Suureen huvisaliin saakka. Kun hän tuli Elysêe-Montmartreen, niin ihmiset nousivat pöydille nähdäkseen hänen kulkevan viimeisessä vuorossa takaperin, sillä siinä hän voitti kaikki. Punaisesta linnasta hänet oli kaksi kertaa ajettu ulos, mutta hänen tarvitsi vain mennä talon edustalle kävelemään, tavatakseen tuttujaan. Bulevardin Musta pallo ja Poissonniers-kadun Iso Turkki olivat hienoja paikkoja, joihin hän meni vain silloin, kun hänellä oli puhtaat alusvaatteet. Mutta kaikista sen korttelin kapakoista piti hän enimmin Erakon tanssipaikasta, joka oli kostean pihan sisällä, ja Roopertin tanssipaikasta, joka oli Cadran-kujan sopukassa; nämä olivat siivottomia pieniä saleja, joita valaisi puolen tusinaa lyhtyjä; kaikki olivat siellä tyytyväisiä ja vapaita, jopa siinä määrin, että kaverit saivat huoneen perällä häiritsemättä suudella neitosiaan. Nanan kävi toisinaan hyvin, toisinaan huonosti, niinkuin kepiniskutkin käyvät, milloin hän oli hienon naisen hynttyissä, milloin taas rypi loassa, kuin mikäkin tuhkimo. Oli sekin kaunista elämää!
Useita kertoja luulivat Coupeaulaiset huomanneensa tyttärensä sopimattomissa paikoissa. Silloin he käänsivät selkänsä ja siirtyivät huoneen vastakkaiselle puolelle, ettei heidän tarvitseisi tuntea häntä. Eivät he enään olisi halunneet saada koko huoneellista väkeä nauramaan itselleen, viedäkseen kotiinsa tuollaista raatoa. Mutta eräänä iltana tuossa kymmenen korvissa, kun he olivat maata menossa, lyötiin nyrkillä oveen. Nana siellä pyysi tyynenä yösijaa; mutta hyvä Jumala, millaisessa tilassa hän oli; paljain päin, ryysyihin puettuna, kengät läntällään, sellaisessa asussa, että hänet olisi voitu korjata talteen poliisin putkaan. Tietysti hän sai selkäsaunan; silloin hän ahneesti hyökkäsi kuivan leivänsyrjän kimppuun, ja nukkui sitte voimattomana, viimeinen suupala hampaissa. Silloin vanha veisu alkoi uudestaan. Kun tyttö tunsi vähän toipuneensa, niin hän taas hupeni eräänä aamuna. Lintu oli lentänyt häkistään. Ja kului viikkoja, kuukausia, hän näytti jo aivan hävinneen, kun hän yht'äkkiä ilmaantui uudestaan, sanomatta koskaan mistä hän tuli, toisinaan niin likaisena, ettei pihdeilläkään olisi uskaltanut häneen koskea, ja runneltuna sekä ylhäältä että alhaalta, toisinaan taas hienosti puettuna, mutta niin pehminneenä ja riettaan elämänsä ujuttamana, ettei tahtonut pystyssä pysyä. Vanhempien oli täytynyt tottua siihen. Keppi ei enään auttanut. He mukuroivat häntä, mutta se ei estänyt Nanata pitämästä heidän kotiaan majatalona, johon tullaan yöksi joskus viikon varrella. Hän tiesi maksavansa yösijansa selkäsaunalla, hän harkitsi ja tuli ottamaan selkäänsä, milloin hänellä oli siitä mielestään voittoa. Sitä paitsi alituiseen pieksämiseenkin väsyy. Lopulta Coupeaulaiset hyväksyivät Nanan retkeilyt. Hän sai tulla kotiin tai olla tulematta, kunhan vain ei jättänyt ovea auki. Hyvä Jumala! Tottumus kuluttaa kunniallisuuden tuntoa niinkuin muutakin.
Yksi ainoa seikka sai Gervaisen vihan vimmoihin, nimittäin se, kun tytöllä kotiin tullessaan oli laahustinhame ja sulilla koristettu hattu. Sellaista ylellisyyttä hän ei voinut sulattaa. Hänestä nähden Nana sai viettää rietasta elämää jos tahtoi; mutta hänen tuli pukeutua edes niinkuin työläisnaisen sopi, tullessaan äitiään katsomaan. Laahustinhameet saivat aikaan mullistuksen kotona: Lorilleux'läiset virnistelivät; Lantier hääri aivan villiinnyksissään tytön ympärillä vetääkseen hänen tuoksujaan sieramiinsa; Bochelaiset olivat kieltäneet Paulinea seurustelemasta tuollaisen katutytön kanssa, jolla oli jos jotakin rihkamakoristetta päällään. Gervaise oli myöskin vihoissaan Nanan pitkällisestä makuusta, kun tyttö eräänkin pakoretkensä jälkeen nukkui puoleenpäivään asti rinta paljaana, tukka hajallaan ja vielä täynnä hiusneuloja, niin valkeana ja lyhyeen hengittäen, että näytti kuolleelta. Hän ravisti Nanata viisi, kuusi kertaa aamun kuluessa ja uhkasi lennättää hänelle vesiämpärin vasten mahaa. Tämä kaunis puolialaston tytönvetelys, joka oli aivan tahmea paheestaan, suututti Gervaiseä, kun tuolla tavoin hautoi rakastelun raukaisemaa ruumistaan, jaksamatta edes herätä. Nana raotti toista silmäänsä, sulki sen uudelleen ja oikoi vielä enemmän jäseniään.
Eräänä päivänä Gervaise nuhteli ankarasti Nanata siitä, että hän vietti tuollaista elämää, ja kysyi häneltä, tokko hän koskaan piti lomaa, kun aina tuli niin runneltuna kotiin, ja silloin hän vihdoin pani uhkauksensa täytäntöön räiskyttäen märällä kämmenellään vettä hänen paljaalle iholleen. Tyttö kääri raivoissaan lakanan ympärilleen ja huusi:
— Jo riittää, äiti! parasta on, ettei puhuta miehistä. Sinä olet tehnyt, mitä itse olet tahtonut, nyt minä teen mitä minä tahdon.
— Kuinka? kuinka? änkytti äiti.
— Niin, en ole siitä koskaan puhunut sinulle, sillä eihän se minua liikuttanut; mutta et sinä paljoakaan kainostellut; näin sinun usein isän kuorsatessa menevän kävelemään paitasillasi ja sukkasillasi… Nyt se ei enään miellytä sinua, mutta se miellyttää muita. Jätä minut rauhaan! Ei olisi pitänyt näyttää minulle sellaista esimerkkiä!
Gervaise meni aivan kalpeaksi, hänen kätensä vapisivat ja hän kulki huoneen ympäri tietämättä mitä teki, kun taas Nana painautui mahalleen, puristaen korvatyynyä syliinsä ja vaipui uudelleen raskaaseen, raukeaan uneen.
Coupeau murahti, mutta hänen päähänsä ei pälkähtänyt antaa edes korvatillikoita. Hän oli käynyt aivan päästä pyörälle. Eikä häntä todellakaan käynyt moittiminen siveyden puutteesta, sillä juopottelultaan hän ei enää voinut erottaa hyvää pahasta.