— Te vain tahdotte, että minä tappaisin itseni. Ei, minä en hyppää veteen!… Te luulette, etten uskaltaisi tehdä sitä. Mutta minä en hyppää!
Vesiputoukset, jotka pakenivat, kun hän niitä lähestyi, tulivat perästä, kun hän perääntyi. Yht'äkkiä hän katsoi tyhmistyneenä ympärilleen ja änkytti tuskin kuuluvalla äänellä:
— Se ei ole mahdollista, he ovat villinneet puoskareita minua vastaan!
— Minä lähden pois, hyvästi! sanoi Gervaise alilääkärille. Tämä kääntää kovin minun mieltäni, mutta kyllä minä tulen takaisin.
Hän oli kalman kalpea. Coupeau jatkoi yhä karkeloaan ikkunalta matrassille ja matrassilta ikkunalle, hikoillen ja rimpuillen, niin että selkä oli katketa. Silloin Gervaise pujahti ulos. Mutta vaikka hän kuinka kiiruhti portaissa, kuuli hän niiden alapäähän asti miehensä kirotun karkelon. Hyvä Jumala, kuinka ulkona tuntui hyvältä, siellä voi taas hengittää vapaammin!
Illalla puhui koko Goutte-d'Or'in talo ukko Coupeaun omituisesta taudista. Bochelaiset, jotka tähän aikaan kovin halveksivat Nilkuttajaa, pyysivät hänet kumminkin huoneeseensa viinimarjaliköörille, tietysti saadakseen lähempiä tietoja. Rouva Lorilleux tuli sinne myöskin, rouva Poisson samoin. Siellä selviteltiin asiata perinpohjaisesti. Boche oli tuntenut erään puusepän, joka oli riisuutunut ilkoisen alasti Saint-Martinin kadulla ja joka oli kuollut polkan tanssintaan; hän oli juonut absinttia. Naiset olivat naurusta katketa, sillä se tuntui heistä yhtä kaikki hullunkuriselta, vaikkakin surulliselta. Kun he sitten eivät oikein käsittäneet, tuuppi Gervaise joukkoa syrjään ja huusi tilaa saadakseen; keskellä huonetta hän sitten muiden uteliaina katsoessa matki Coupeauta, kirkui, hyppi ja väänteli itseään, irvistellen kamalasti. Hän antoi päänsä panttiin, että Coupeau oli tehnyt juuri niin! Silloin toiset päivittelemään; se ei ollut mahdollista, mies ei olisi voinut kolmea tuntiakaan kestää semmoista peliä! Mutta Gervaise vannoi pyhimpänsä kautta, että Coupeau oli sillä tavoin riehunut edellisestä päivästä saakka, jo kolmekymmentäkuusi tuntia. Saivat mennä katsomaan, jolleivät uskoneet häntä. Mutta rouva Lorilleux kiitti kunniasta; hän oli saanut Nilkuttajan kertomuksista tarpeekseen, ja hän aikoi kieltää Lorilleux'täkin pistämästä jalkaansa Sainte-Anneen. Virginie taas, jonka puodissa asiat alkoivat käydä yhä pahempaan päin, sanoi vain hiljaa ja alakuloisesti, että elämä ei aina ollut hauskaa, ei piru vie ollutkaan! Likööri juotiin loppuun ja Gervaise toivotti seuralle hyvää yötä. Heti kun hän lakkasi puhumasta alkoi hän silmät selällään tuijottaa eteensä kuin Chaillot'n hullujenhuoneen hoitolainen. Varmaankin hän oli näkevinään miehensä par'aikaa tanssimassa.
Seuraavana päivänä noustessaan hän päätti olla enää sinne menemättä. Mitäpäs hyötyä siitä lähtisi? Siellä hän olisi itsekin voinut menettää järkensä, mutta sitä hän ei tahtonut. Siitä huolimatta kumminkin samat ajatukset palasivat joka kymmenes minuutti hänen mieleensä. Hän ei niitä kyennyt enää ensinkään ohjaamaan. Olisi se sentään kumma paikka, jos Coupeau vielä tekisi tanssitemppujaan. Kun kello löi kaksitoista, niin Gervaise ei enää malttanut pysyä kotonaan. Vaikka hän pelkäsi sitä mikä häntä odotti, niin sittenkin hänen mielensä paloi sitä näkemään, niin että hän ei huomannut matkan pituuttakaan.
Hänen ei ensinkään tarvinnut kysyä kuulumisia. Jo portaiden alapäähän kuului Coupeaun laulu. Ihan sama sävel ja sama tanssi. Gervaise olisi voinut luulla vast'ikään pistäytyneensä ulos ja nyt palaavansa. Eilinen vartija, joka kantoi rohtopulloja käytävässä, iski hänelle mielistelevästi silmää vastaan tullessaan.
— Siis yhä vielä! sanoi Gervaise.
— Yhä vain! vastasi vartija pysähtymättä.