— Tekeepä hyvää saada keuhkoihinsa raitista ilmaa, sanoi Gervaise, kun he olivat päässeet kadulle. No hyvästi nyt ja kiitoksia paljon, herra Coupeau… Minun täytyy kiiruhtaa kotiin.
Hän aikoi mennä bulevardia pitkin. Mutta Coupeau otti häntä kädestä kiinni eikä päästänyt menemään.
— Tulkaa nyt toki minun kanssani Goutte-d'Or'in kadun kautta, eihän se teille isoa kierrosta tee. Minun täytyy pistäytyä sisareni luo, ennenkuin palaan työmaalle… Menemme yhtä matkaa,
Gervaise suostui lopulta, ja niin he alkoivat hitaasti nousta Poissonniers-katua pitkin vieretysten, ei kuitenkaan käsikynkässä, Coupeau puhui sukulaisistaan. Hänen äitinsä, muori Coupeau, oli ennen ollut liiviompelijatar, mutta kävi nyt heikentyneen näkönsä tähden ihmisten huoneita siivoamassa. Hän oli täyttänyt kuusikymmentäkaksi vuotta viime kuun 3 päivänä. Hän itse oli nuorin lapsista. Toinen hänen sisaristaan, rouva Lerat, kolmenkymmenenkuuden vuoden vanha leski, oli kukantekijä ja asui Moines-kadun varrella Batignolles'n kaupunginosassa. Toinen, kolmenkymmenen vanha, oli naimisissa erään ketjuntekijä Lorilleux'n, sen viattoman näkösen pilkkakirveen kanssa. Hän oli menossa Goutte-d'Orïn kadulle juuri tämän sisaren luokse, joka asui vasemmalla olevassa isossa talossa. Siellä söi hän iltaisin keittoruokaa; siitä tuli säästöä sekä heille että hänelle. Hän aikoi poiketa ilmottamaan heille, ettei häntä tarvinnut odottaa ruualle, koska eräs ystävä oli kutsunut hänet luokseen.
Gervaise, joka kuunteli häntä, keskeytti äkkiä hänen puheensa kysyäkseen häneltä nauraen;
— Teidän nimenne on siis Marjamehu, herra Coupeau?
— Sehän on vain haukkumanimi, jonka toverit ovat minulle antaneet, vastasi hän, koska minä tavallisesti juon marjamehua, kun he väkisin saavat minut mukaansa kapakkaan… Onhan nyt Marjamehu aina yhtä hyvä nimi kuin Saapas, vai mitä?
— Tietysti, eihän Marjamehu ole hullumpi nimi, selitti nuori nainen.
Sitten Gervaise tiedusteli hänen työtään. Coupeau oli yhä työssä uudella sairashuoneella tullimuurin takana. Työstä ei suinkaan ollut puutetta, siellä riitti sitä varmaankin koko vuodeksi vielä. Tarvittiin sinne toinenkin metri räystäsränniä!
— Tiedättekö mitä! sanoi hän, minäpä näen »Hôtel Boncoeurin», kun olen siellä katolla… Eilen te olitte ikkunan ääressä, ja minä huidoin käsilläni, minkä jaksoin, mutta te ette vain minua huomannut.