Päivällinen oli tilattu kello kuudeksi. Hopeamyllyssä oli kaksikymmentä minuuttia odotettu hääsaattoa. Rouva Boche, joka oli uskonut ovenvartijoimisen eräälle samassa talossa asuvalle rouvalle, jutteli muori Coupeaun kanssa toisen kerroksen salissa vastapäätä katettua pöytää; molemmat pojat, Claude ja Etienne, jotka hän oli tuonut mukanaan, leikkivät juosten pöydän alla ja työnnellen tuolit sikin sokin. Kun Gervaise sisälle tullessaan huomasi pojat, joita hän ei ollut nähnyt koko päivänä, otti hän heidät syliinsä ja hyväili ja suuteli heitä.
— Ovatko he olleet kilttinä? kysyi hän rouva Bochelta. Eiväthän he vain liene tuottaneet teille kovin paljoa harmia?
Ja kun tämä kertoi pienokaisten iltapäivän kuluessa tekemistä kepposista, joille hän oli nauranut kuollakseen, otti äiti heidät uudestaan syliinsä ja puristi heitä rintaansa vasten hellyyden puuskan vallassa.
— Mahtaa tuo sentään tuntua omituiselta Coupeausta, sanoi rouva
Lorilleux salin perällä toisille naisille.
Gervaise oli yhtä hymyilevän rauhallinen kuin aamullakin. Kävelyretken jälkeen hän kumminkin oli välistä käynyt ihan surulliseksi ja katsoi miettiväisen näköisenä miestään ja Lorilleux'n pariskuntaa. Hänestä Coupeau käyttäytyi raukkamaisesti sisarensa edessä. Vielä edellisenä iltana hän oli pitänyt kovaa ääntä ja vannonut hillitsevänsä heidän myrkylliset kielensä, jos he unohtivat, mikä heidän rauhaansa sopi. Mutta edessä päin hän oli heille nöyrä kuin pieksetty koira, odotti levottomana heidän jokaista sanaansa ja painautui aivan kokoon, kun luuli heidän olevan vihoissaan. Ja tämä saattoi nuoren vaimon levottomaksi tulevaisuuteen nähden.
Ei odotettu enää muita kuin Saapasta, joka ei ollut vielä ilmestynyt.
— Mitä joutavia, huusi Coupeau, käydään vain syömään. Kyllä hän tulee pian, saattepa nähdä; hänellä on tarkka vainu, hän tuntee ruuan käryn jo kaukaa… Hänellä mahtaa olla hauska, jos hän on vielä Saint-Denis'n tiellä meitä odottamassa.
Silloin häävieraat istuutuivat pöytään kolistellen kovasti tuoleja. Gervaise oli Lorilleux'n ja herra Madinier'n välissä. Muut vieraat istuivat, missä kukin halusi, sillä siitä syntyi aina kateutta ja riitaa, kun määrättiin paikat. Boche pujahti rouva Lerat'n viereen. Paistikas sai naapureikseen neiti Remanjoun ja rouva Gaudronin. Rouva Boche ja muori Coupeau pitivät pöydän päässä huolta lapsista, ottivat leikatakseen heille lihaa ja pitääkseen silmällä, etteivät he saaneet liian paljon viiniä juoda.
— Eikös kukaan lue ruokalukua? kysyi Boche, naisten järjestäessä hameitaan pöytäliinan alla, jotta niihin ei tulisi pilkkuja.
Mutta rouva Lorilleux ei pitänyt sellaisista pilapuheista. Ja lihaliemi vermisellineen, joka oli aivan jäähtynyttä, syötiin hyvin nopeasti, kuului vain huulten mäiske lusikoita vasten. Ruokia tarjoili kaksi viinuria, pienet, rasvan tahraamat takit päällä ja epäilyttävän valkeat esiliinat edessä. Pihan puolella olevasta neljästä avatusta ikkunasta paistoi päivä täydeltä terältä; ukkosen jälkeen oli ilma puhdistunut, mutta siltä vielä kuuma. Kostealla pihalla kasvavista puista heijastui vihertävä kajastus savustuneeseen saliin ja niiden lehtien varjot tanssivat pöytäliinalla, josta levisi kostea, ummehtunut haju. Salin molemmissa päissä olevat kärpästen tahraamat peilit pitensivät loppumattomiin pöytää, paksutekoisine, kellastuneine lautasineen, joihin rasvainen pesuvesi oli jättänyt mustat jäljet veitsien piirtämiin naarmuihin. Joka kerran kun viinurit tulivat keittiöstä, paukahti huoneen perällä oleva ovi ja sieltä tulvahti sisälle väkevä rasvan käry.