— Ikäänkuin et sinä muka olisi ollut osallisena siinä; ei sinun sovi nyt perästä päin sylkeä syömiisi herkkupaloihin!
Mutta Gervaise ei ollut häntä kuulevinaan, vaan jatkoi.
— Jos me vain rohkeasti käymme työhön käsiksi, niin vielä tästä selvitään… Minä olin eilen rouva Fauconnier'n luona, jolla on pesulaitos Rue-Neuven varrella; siellä minä saan työtä maanantaista lähtien. Jos sinä vielä pääset työhön Glacièren luona asuvan ystäväsi tehtaaseen, niin ennenkuin puoltakaan vuotta on kulunut, pääsemme me taas elämisen alkuun. Mutta sitä ennen meidän pitää hankkia itsellemme vähän rihkamia ja vuokrata jostakin jokin lokero, missä saamme edes olla kotona … ja sitä varten pitää tehdä työtä, kovasti työtä!
Lantier kääntyi seinään päin ikävystyneen näköisenä. Silloin Gervaise suuttui.
— Niin, kyllä se tiedetään, että et sinä työllä luitasi katkaise. Sinä et tahdo mahtua nahkaasi pelkästä ylpeydestä, sinä tahtoisit käydä puettuna kuin herra ja kuljetella silkkihameisia katukaisoja kainalossasi. Enkö minä muka ole oikeassa? Minä en ole sinusta enää tarpeeksi hieno, sen jälkeen kun sinä olet pakottanut minut viemään kaikki hameeni panttilaitokseen… Niin! Auguste, minä en ensiksi aikonut sitä sinulle sanoa, tahdoin vielä odottaa, mutta olkoon menneeksi: minä tiedän missä sinä olit yötä; minä näin sinun menevän Grand-Balcon'iin tuon Adèlen retkaleen kanssa. No, osaat sinä ne valitakin! On se sekin siisti kapine! Ilmankos hän käy niin nokka pystyssä kuin mikäkin prinsessa, hän kun on maannut kaikkien ravintolan vierasten kanssa.
Yhdellä ponnahduksella hyppäsi Lantier vuoteelta lattialle. Hänen mustat silmänsä iskivät tulta ja hänen kasvonsa olivat kalpeat. Tuon pienen miehen viha oli puhjeta myrskyksi.
— Niin, niin, koko ravintolaväen kanssa, toisti Gervaise. Rouva Boche ajaa heidät pois sekä hänet että hänen sisarensa, sen pitkän roikaleen, koska siellä on portaat täynnä miehiä odottamassa vuoroaan.
Lantier kohotti molemmat nyrkkinsä, mutta hilliten haluaan lyödä hän tarttui hänen käsivarsiinsa, ravisti häntä rajusti ja lennätti hänet menemään sänkyyn lasten päälle, jotka uudestaan alkoivat parkua. Ja hän heittäytyi takasin vuoteelle. Hänen julmistuneista kasvoistaan näki, että hän oli tehnyt päätöksen, jota hän siihen asti oli epäröinyt.
— Sinä et tiedä, mitä sinä nyt teet, Gervaise, sanoi hän änkyttäen.
Sitä sinä vielä kadut, saatpa nähdä.
Vähän aikaa lapset nyyhkyttivät. Kumartuneena sängyn reunan yli äiti puristi heitä kumpaakin syliinsä: ja parikymmentä kertaa hän yksitoikkoisella äänellä toisti samaa lausetta: