— Voi, jos teitä ei olisi, minun pikku raukkani!… Jos teitä ei olisi!… Jos teitä ei olisi!…
Tyynesti loikoen, katsoen päänsä päällä riippuvaa repaleista sänkyverhoa, Lantier ei enää kuunnellutkaan häntä, vaan hautoi mielessään aiettaan. Siten hän oli lähes tunnin antamatta unelle valtaa, vaikka väsymys painoi hänen luomiaan. Kun hän siitä kääntyi kyynäskolkkasilleen, kasvot jäykkänä ja päättäväisen näköisenä, lopetteli Gervaise huoneen siistimistä. Hän oli pukenut lasten päälle vaatteet ja laittoi nyt kuntoon heidän vuodettaan. Lantier katseli, kun hän lakasi lattiaa ja pyyhki tomua huonekaluista; mutta huone pysyi mustana ja kurjan näkösenä, katto oli nokinen, seinäpaperit kosteudesta irtautuneet, kolmesta ontuvasta tuolista ja piirongin rämästä ei tahmea rasva lähtenyt tomurievullakaan. Kun Gervaise oli peseytynyt ja kääri ylös hiuksiaan pienen pyöreän peilin edessä, joka riippui ikkunan ha'asta ja jota Lantier käytti partaa ajaessaan, näytti tämä tarkastavan hänen paljaita käsivarsiaan ja paljasta kaulaansa, ikäänkuin hän olisi mielessään verrannut niitä johonkin. Ja hän nyrpisti huuliaan. Gervaise ontui oikealla jalallaan; mutta sitä tuskin huomasi muulloin kuin hänen ollessaan väsyksissä. Tänä aamuna hän yön valvomisesta rasittuneena veti jalkaansa ja varasi astuessaan seiniin.
Molemmat olivat vaiti, he eivät enää vaihtaneet sanaakaan. Lantier näytti odottavan. Niellen suruaan ja koettaen näyttää välinpitämättömältä Gervaise puuhasi kiireisesti. Kun hän pani kääröön kapsäkin taakse nurkkaan heitettyjä likaisia liinavaatteita, avasi Lantier vihdoin suunsa kysyäkseen:
— Mitä sinä teet?… Minne sinä menet?
Hän ei ensin vastannut, mutta kun Lantier kiivaasti uudisti kysymyksensä, hän vastasi.
— Niinkuin et muka itse näkisi… Minä menen näitä pesemään… Lapset eivät voi elää liassa.
Lantier antoi hänen ottaa ylös pari kolme nenäliinaa. Ja oltuaan taas vähän aikaa vaiti hän kysyi:
— Onko sinulla rahaa?
Gervaise kavahti ylös, katsoi häntä suoraan kasvoihin, heittämättä kädestään poikien likaisia paitoja.
— Rahaa! mistä minä sitä olisin varastanut?… Tiedäthän sinä, että minä sain toissapäivänä kolme francia mustasta hameestani. Niillä olemme eläneet kaksi päivää, ja rahat hupenevat nopeasti valmista ruokaa ostamalla… Ei, minulla ei totisesti ole rahaa. Neljä souta[2] minulla on, mutta ne minä tarvitsen pesulaitokseen… Minä en ansaitse rahaa niinkuin muutamat naiset.