Hänen äänensä katkesi, hän voi ainoastaan sopertaa muutamia epäröiviä sanoja istuissaan siinä ja katsellessaan mennyttä elämäänsä.
"Hän, jolla oli niin paljon elämäniloa, temmattiin pois näin äkkiä! Eilen tähän aikaan voi hän kävellä ja puhua, minä tahdoin ostaa hänelle hatun, jonka hän oli nähnyt... Jumalani, minähän olin yhtä syyllinen kuin hänkin, miksei Valérie ottanut minua mukaansa!"
Mathieun täytyi suostua jättämään hänet rauhaan nähdessään hänen istuvan siinä niin masennettuna ja levollisena. Hän meni ulos, juoksi vaunuihin, jotka olivat häntä odottaneet. Oi, mikä helpoitus nähdä taas päivänpaiste, kansaa kuhisevat kadut, hengittää raitista ilmaa, joka virtasi sisään vaunujen molemmista avatuista ikkunoista! Kun hän tuli pois tuosta myrkyllisestä varjosta, hengitti hän syvään laveaa avaruutta, joka säteili tervettä iloa. Hän oli näkevinään Mariannen kuvan lohduttavana lupauksena elämän pikaisesta voitosta, korvauksena kaikesta häpeällisyydestä ja vääryydestä. Hänen rakastettu vaimonsa! Hän oli rohkea ja tervejärkinen, häntä elähytti ikuinen toivo! Hän voisi tuskaisena aikana voittaa voiton rakkauden ja hedelmällisyyden hyväksi, hän voisi tehdä työtä tulevaisuuden sukukunnan hyväksi! Mathieu joutui epätoivoon vaunujen hitauden tähden, hän himoitsi takaisin pieneen, päivänpaisteiseen ja tuoksuavaan kotiinsa ollakseen mukana elämän runoelmassa, ollakseen todistajana uuden, pienen olennon syntymässä, kaikessa tuossa kärsimyksessä ja kaikessa ilossa, elämän ikuisessa korkeassa voimassa!
Kun hän tuli kotiin, hämmästyi hän nähdessään tämän pienen talon päivänpaisteisen ilon. Ylemmässä eteisessä oli ruusuvihko, joka oli tuotu Mariannen huoneesta ja joka täytti koko porraskäytävän tuoksullaan. Kun hän tuli huoneesen, loisti se lumivalkeana kaikista niistä liinavaatteista, joita oli levitetty auringon valaisemain huonekalujen päälle. Puoliavoimesta ikkunasta virtasi sisään aikainen kevät.
Mutta hän huomasi heti että vartioimassa oleva nainen oli yksin.
"Eikö tohtori Boutan ole vielä tullut?"
"Ei, täällä ei ole ollut ainoatakaan ihmistä. Rouva on hyvin sairas."
Mathieu oli mennyt Mariannen luokse, joka makasi siinä hyvin kalpeana, silmät ummessa, ja näytti taistelevan kovaa taistelua. Mathieu oli pahoillaan, kertoi, että siitä on pian kaksi tuntia kuin tohtori oli luvannut tulla heti.
"Ja minä, rakkaani, minä kun olen jättänyt sinun niin yksiksesi! Minä luulin, että Boutan on luonasi. Rouva Séguin oli synnyttänyt, tohtorin olisi pitänyt olla täällä."
Marianne oli hitaasti aukaissut silmänsä ja koettanut hymyillä. Mutta hän ei voinut puhua heti, vihdoin sanoi hän kuitenkin heikolla, läähättävällä äänellä: