Kun Céleste varmuuden vuoksi oli silmännyt käytävään ja he olivat istuneet pöydän ääreen, tulivat he pian vilkkaiksi ja avasivat kainostelematta sydämensä toisilleen. Céleste maisteli malagaansa ja kyseli uutisia kotipaikoiltaan, eikä Couteauska enään valehdellut, hän kertoi alastoman totuuden pureskellessaan keksiään. Vimeuxskan luona oli Célesten viimeinen lapsi kuollut neljätoista päivää saapumisensa jälkeen Rougemontiin, sama lapsi, jota rouva Rouchen ei onnistunut saada kuolleena syntymään, ja Vimeuxit, jotka olivat vähän sukua kamarineidille, lähettivät paljon terveisiä ja pyysivät ilmoittamaan, että heidän tyttärensä oli kihloissa. Gavettella oli ukko, joka hoiti lapsia, kaatunut lapsi sylissä tuleen perheen ollessa ulkotöissä, mutta heidät oli temmattu pois, ja ainoastaan pienokainen oli polttanut itseään. Rouva Cauchois pelkäsi ikävyyksiä, sillä hänen luonaan oli kuollut neljä yht'aikaa siitä syystä, että ikkuna oli erehdyksestä jäänyt yöksi auki; kaikki neljä olivat pieniä pariisilaisia, kaksi oli lähettänyt sinne vaivaishoitohallitus ja kaksi oli tuotu rouva Bourdieun, kätilön, luota. Lapsia oli kuollut paljon sitten uudenvuoden. Melkein yhtä paljon hautajaisia kuin tuotuja lapsiakin. Pormestarikin oli alkanut puhella, että lapsia kuolee liian paljon ja että kunta tulee lopulta huonoon maineesen. Ja se oli aivan varma, että poliisi jonakin kauniina päivänä tulee Couillardskan luokse, ell'ei hän laita niin, että hänellä silloin tällöin on ainakin yksi elossa.
"Oh, sitä Couillardskaa! Voitko ajatellakaan, minä jätin hänelle erään pikku enkelin, erään neidin pojan; tytöllä oli ollut joitakin vehkeitä oman isänsä kanssa. Neljäsataa frankia ripillepääsypäivään asti. Hän eli viisi päivää! Se on todellakin liian vähän eletty. Oi, miten minä suutuin! Minä kysyin Couillardskalta, tahtooko hän häväistä minua. Hyvä sydämeni tulee vielä minun onnettomuudekseni. Minä en voi vastustaa, kun joku pyytää minun palvelustani, ja Jumala sen itse tietää, että minä pidän lapsista! Minähän olen aina elänyt heidän kanssaan. Ja jos sinä saisit vielä yhden..."
"En, kiitoksia paljon!" huudahti Céleste tuntien vastenmielisyyttä. "Minä olen kaksi kertaa joutunut kiinni, nyt olen varovaisempi."
"Se onkin vaan otaksuma. Jos sinä saisit vielä yhden, niin sanoisin minä: 'Älä lähetä sitä Couillardskan luokse, se olisi Herramme kiusaamista.' Mehän olemme rehellisiä ihmisiä, sinä ja minä, ja minä pesen käteni, sillä vaikka minä vienkin niitä pikku enkeleitä sinne, niin enhän minä ole heidän kasvatusäitinsä. Kun omatunto on puhdas, silloin voi nukkua hyvin."
"Niin voikin, se on varma", myönsi Céleste tunteellisella ja vakuuttavalla äänenpainolla.
Ja juodessaan malagaansa eivät he enään ajatelleet tuota hirveätä Rougemontia, jonka kirkkomaa oli täynnä pieniä Pariisin lapsia. Mutta nyt kuului käytävästä juoksuaskeleita, ja kamarineiti hyökkäsi ovelle estääkseen Gastonin ja Lucien tulemasta sisään.
"Menkää matkaanne! Minä en huoli teitä tänne; teidän mammanne on kieltänyt sen!"
Sitten tuli hän raivostuneena takaisin.
"Minä en voi tehdä mitään, ett'eivät nuo aina ole hameeni liepeissä! Olkoot siellä imettäjän kanssa...!"
"Apropos", sanoi Couteauska, "oletko kuullut, että Marie Lebleun penikkakin on kuollut?"