Mathieun täytyi matkustaa Pariisiin useammin kuin hän olisi tahtonut Séguinin kanssa tehtyjen kauppojen tähden tai myymään ja ostamaan kaikenlaista tavaraa. Eräänä polttavan kuumana elokuun aamupäivänä tuli hän konepajaan katsomaan uudenaikaista leikkuukonetta. Hän ei tavannut Constancea eikä Mauricea, he olivat matkustaneet pois yhdessä Beauchênen kanssa, jonka piti jätettyään heidät johonkin merikylpypaikkaan Houlgaten seuduilla palata takaisin maanantaina. Kun hän oli nähnyt koneen, jonka suunnittelu ei häntä miellyttänyt, meni hän tervehtimään Morangea, joka yhä vaan oli kesät ja talvet sulkeutuneena konttooriinsa.
"Se on hyvin rakastettavaa, että aina käytte tervehtimässä minua, kun tulette tänne ylös. Meidän ystävyytemmehän ei ole eilispäivän lapsia."
"Ei, ja te tiedätte, että minä suuresti pidän teistä."
Morange oli rauhoittunut, palannut elämään, hän hymyilikin nyt aivankuin vanhaan, hyvään aikaan. Vaimonsa hirveä kuolema oli tehnyt hänen ainoastaan yhä heikommaksi, tunteellisemmaksi ja hellämielisemmäksi. Ainoastaan Reine oli voinut saada aikaan tämän ihmetyön, hän oli nyt isänsä koko onni, ja hänessä löysi isä joka päivä yhä enemmän rakastamansa vainajan luonnetta ja piirteitä. Kaksikymmenvuotias Reine oli ilmielävä Valérie sellaisena kuin tämä oli ollut mennessään naimisiin Morangen kanssa. Tuo kauhea näky — verinen ruumis lavitsalla — oli kadonnut, ja sen sijaan oli tullut tämä päivänpaisteinen, uudestaan syntynyt ilo, joka täytti koko talon. Morange ei enään säpsähtänyt pienimmästäkin äänestä, hänen omantunnon vaivoistaan oli jälellä ainoastaan raskaus sydämessä, nukkuva suru, jota kauhu ei enään herättänyt. Hän rakasti Reineä hulluuteen asti menevällä kiihkolla ja kaikilla rakkauden eri lajeilla. Hän tuli uudestaan nuoreksi, hänestä tuntui kuin hän olisi ollut vasta eilen sulhasena, hän eli uudestaan rakastamansa naisen kanssa, joka oli lahjoitettu hänelle nuorena neitseenä. Ja kaiken tämän kiihkonsa tuhlasi hän pyhälle olennolle, saavuttamattomalle jumaluudelle, jota hän polvillaan voi rukoilla.
"Tulkaa aamiaiselle minun kanssani, niin olette hyvin kiltti", sanoi hän. "Te ette tiedäkään, että minä olen eilisestä alkaen leski."
"Leskikö?"
"Niin, Reine on matkustanut kolmeksi viikoksi erääseen linnaan Loiretissa. Paroonitar de Lowicz pyysi niin itsepintaisesti minulta saada Reine mukaansa maalle erään tutun perheen luokse. Minä suostuin lopulta, kun näin, miten tämä rakas lapsi halusi kuljeskelemaan metsissä ja niityillä. Ajatelkaahan, minä ja hän emme ole koskaan ollut Versaillesia kauempana! Mutta kyllä minulla oli suuri halu kieltää."
Mathieu hymyili.
"Oh, ettehän te voi vastustaa mitään, jota teidän tyttärenne tahtoo."
Se olikin totta. Niinkuin Valérie oli muinoin hallinnut itsevaltaisesti kodissa, samoin oli Reinekin nyt tullut siksi kaikkivaltiaaksi tahdoksi, jota hän kuunteli.