Ja sitten tuli sanoja tulvimalla.
"Te olette niinkuin minäkin kiirehtineet tänne, se on luonnollista. Ajatelkaahan, minä sain hetki sitten sattumalta tietää onnettomuudesta. Ja sellainen onni sitten, tyttäreni olivat jo puetut ja minä pukeuduin parhaallaan mennäkseni vihkiäisiin ... ystävämme Santerren orpana menee naimisiin erään diplomaatin kanssa. Tätä tilaisuutta varten olin varannut koko aamupäiväni. Vaikka vihkiminen toimitetaan neljännestä yli yhdentoista, en minä epäillytkään, vaan ajoin tänne, ennenkuin lähdemme kirkkoon ja minä kävin luonnollisesti yksin sisällä, minun tyttäreni istuvat vaunuissa odottamassa. Me tulemme vähän liian myöhään vihkiäisiin. Saatte nähdä ... nuo surulliset vanhemmat ruumiin vieressä, joka vielä on sängyssä ... kaikki on hyvin kauniisti järjestetty ... se on sydäntäsärkevää."
Mathieu katseli häntä ja ihmetteli, ett'ei hän ollut enemmän vanhentunut; näytti siltä kuin hän olisi kuivannut kiihdyttävän elämänsä liekissä. Mathieu oli kuullut puhuttavan siitä hajoomistilasta, missä hänen kotinsa nyt oli. Séguin eli nyt julkisesti yhdessä Noran, entisen opettajattaren kanssa, joka oli katsonut parhaaksi, että Séguin varusti hänelle oman pienen kodin, ja siellä asui hän nyt siitä asti kuin elämä Antinkadun varrella oli tullut häirityksi. Rakastajattarensa luona oli Séguin päättänyt ottaa vastaan Mathieunkin, kun tämä tulisi allekirjoittamaan kauppakirjaa koko Chantebledistä. Ja siitä asti kuin Gaston oli ruvennut kadetiksi Saint-Cyrin sotakouluun, oli Valentinella kotona suuressa talossaan ainoastaan molemmat tyttärensä, ja hävitys tuli siellä yhä täydellisemmäksi.
"Parasta on", sanoi Valentine, "että Gaston pyytää lomaa ollakseen läsnä hautajaisissa, sillä minä en ole varma, onko hänen isänsä silloin Pariisissa. Ystävämme Santerre lähtee myöskin huomenna pienelle matkalle. Eivät ainoastaan kuolleet lähde pois; se on hirveätä, miten paljon eläviäkin ihmisiä katoo. Eikö totta, rouvani, että elämä on hyvin surullista?"
Hänen kasvonsa vavahtelivat. Monta kuukautta oli hän jo huomannut, että välit rikkoutuvat, sillä Santerre oli ollut viekkaissa valmisteluissa, hän hautoi salaista suunnitelmaa, jota Valentine ei vielä tuntenut. Mutta sitten teki hän syvää uskonnollisuutta ilmaisevan liikkeen ja sanoi:
"Me olemme Jumalan hallussa."
Marianne, joka hymyili molemmille vaunuissa istuville tytöille, vaihtoi puheenainetta.
"Mitenkä he ovat kasvaneet ja voimistuneet! Andrée on hurmaava. Kuinka vanha on Lucie? Hän on varmaankin pian naimisiin kelvollinen."
"Vielä mitä!" huudahti Valentine. "Hyvä on, ett'ei hän kuullut teitä, sillä silloin olisi hän sulannut kyyneleiksi. Hän on seitsentoista vuotias, mutta ymmärrykseltään on hän vasta kahdentoista. Tiedättekö, aamulla itki hän ja kieltäytyi tulemasta näihin vihkiäisiin, hän sanoi, että hän tulee sellaisesta sairaaksi. Hän puhuu aina päätöksestään mennä luostariin. Kolmentoista vuotias Andrée on paljon enemmän naismainen. Mutta hän on yksinkertainen kuin pieni karitsa. Väliin hän ihan hermostuttaa minua."
Hän nousi vaunuihin ja pusersi juuri Mariannen kättä jäähyväisiksi, kun hän huomasi Mariannen olevan raskaana.