"Tulkaa vaunuihin, niin ajamme yhdessä Antinkadulle."
Vaunut vierivät pois, ja nyt syntyi kolkko hiljaisuus, sillä kummallakaan ei ollut sanaakaan sanottavana toisilleen. Kun he olivat saapuneet perille, sanoi Constance katkeralla äänellä:
"Viekää tämä iloinen viesti minun miehelleni, sanokaa hänelle, että lapsi on kadonnut. Oi, kuinka suuri helpoitus se on hänelle!"
Mathieu toivoi tapaavansa koko Séguinin perheen koossa. Kahdeksan päivää sitten oli Séguin vihdoinkin tullut takaisin, mistä, sitä ei kukaan tietänyt. Virallinen kosinta oli voinut tapahtua, sillä Séguin oli ollut hyvin myöntyväinen, kun setä Du Hordel oli asiasta puhunut hänelle. Olipa heti määrätty hääpäiväkin, vaikka se oli lykätty toukokuuhun, koska Fromentit silloin naittivat vanhimman tyttärensäkin Rosen; noista Chantebledin kaksoishäistä oli tuleva hupaisa juhla. Sulhasmiehenä sai Ambroise nyt käydä tervehtimässä morsiantaan joka iltapäivä viiden aikaan. Juuri siitä syystä toivoi Mathieu koko perheen olevan koolla.
Mutta kun Constance kysyi Valentineä, ilmoitti palvelija, että rouva on poissa, ja kun Mathieu kysyi Séguiniä, sai hän sen vastauksen, että tämäkään ei ole kotona. Ketään muita ei ollut kotona kuin neiti Andrée ja hänen sulhasensa. Molemmat vieraat läksivät siitä syystä heti sisään.
"Mitenkä teidät jätetään aivan yksin?" huudahti Mathieu nähdessään nuorten istuvan vieretysten pienellä sohvalla suuressa salongissa toisessa kerroksessa.
"Niin, me olemme aivan yksin koko talossa", vastasi Andrée sydämellisesti hymyillen. "Eikä meillä mitään sitä vastaan olekaan."
He olivat ihastuttavat istuissaan siinä toisiinsa nojaten, Andrée lempeänä ja sirona, Ambroise miehekkään kauniina. He istuivat siinä käsikoukussa aivankuin olisivat aikoneet lähteä yhdessä pitkälle matkalle.
"Céleste lienee ainakin kotona?"
"Ei, ei Célestekään. Hän on kadonnut, me emme tiedä, missä hän on."