"Mitä siitä on hyötyä, jos ihmiset vihaavat toisiaan?" sanoi Marianne taaskin.
Silloin vaikeni Mathieukin. Mutta maata mennessään sanoi hän vaimolleen, että hän oli kävelyretkellään päättänyt lähteä seuraavana päivänä Pariisiin; ja kun hän näki vaimonsa kummastelevan tätä, mainitsi hän eräästä vanhasta saamisesta, jonka hän panisi uloshakuun. Oli mahdotonta sallia Mariannen makaavan ja kuolevan tuolla tavalla, hän tahtoi toimia, tehdä viimeisen koetuksen riidan sovittamiseksi.
Kun Mathieu kymmenen aikaan seuraavana päivänä saapui Pariisiin, antoi hän ajaa itsensä pohjoiselta rautatienasemalta suoraan Grenellen konetehtaalle. Hän tahtoi ennen kaikkea tavata Denisin, joka ei tähän asti ollut ollenkaan ottanut riitaan osaa. Denis oli aikoja sitten, heti Constancen kuoltua muuttanut isoon rakennukseen vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Tämä muutto loistavaan palatsiin, josta isäntä hallitsi, oli kuin liikkeen täydellisen omistusoikeuden saavuttaminen. Beauchêne olisi voinut elää vielä ehkä montakin vuotta, mutta hän oli luopunut osuudestaan elinkautista eläkettä vastaan. Vihdoin eräänä iltana saatiin tietää, että hän oli kuollut sydämenhalvaukseen noitten naisten, tädin ja sisarentyttären luona syötyään liian vahvan aamiaisen. Se oli suvun viimeinen jäännös, joka siten lakaistiin likaviemäriin.
"Mistä nyt tuuli puhaltaa?" huudahti Denis iloisesti nähtyään isänsä. "Tuletko syömään aamiaista? Minä olen vielä kesäleski, vasta maanantaina matkustan minä noutamaan Marthea ja lapsia Dieppestä, jossa heillä on ollut ihana syyskuu."
Mutta hän tuli levottomaksi saatuaan tietää, että äiti on vaarallisesti sairaana.
"Mammako sairaana, ja vielä vaarallisestikin! Mitä sinä sanot? Minä luulin, että hän on vaan väsynyt, että hän on vaan lievästi pahoinvointinen. Kas niin pappa, miten asiat ovat? Teillä on salaisuuksia, teillä on ehkä joku suru?"
Ja hän kuunteli sitten Mathieun täydellistä selontekoa. Hän tuli hyvin liikutetuksi, aivankuin olisi äkännyt jonkun uhkaavan vaaran. Ja vihaisella äänellä sanoi hän sitten:
"Kas niin, veljeni ovat saaneet kaunista aikaan riidallaan! Minä tiesin kyllä, että he eivät sopineet, minä olen kuullut yksityisseikkoja, jotka ovat suututtaneet minua, mutta en minä koskaan voinut luulla, että sinä ja mamma otatte asian niin pahaksenne, että sulkeudutte huoneesenne kuolemaan. Tästä täytyy tulla toinen ääni kelloon. Minä puhun heti Ambroiselle asiasta. Mennään syömään aamiaista hänen luokseen, ja sitten tehdään tästä loppu!"
Hänellä oli annettavana muutamia käskyjä, Mathieu meni pihalle odottamaan häntä. Niinä kymmenenä minuuttina, jonka ajan hän siinä käveli edestakaisin, muistuivat entiset ajat hänen mieleensä. Yli tämän pihan oli hän kulkenut joka aamu ollessaan ensimäisenä piirustajana ja tullessaan Janvillestä kolmekymmentä souta taskussa aamiaista varten. Täällä oli nyt kaikki jotenkin entisensä kaltaista, suuri keskusrakennus kelloineen, työpajat, liiteri, pienoinen kaupunki harmaita rakennuksia, joitten yläpuolelle kohosi kaksi suurta, aina savuavaa savupiippua. Hänen poikansa oli yhä laajentanut tätä työn kaupunkia rakennuksilla Fédérationkadun ja Grenellen bulevardin puolelle. Sivukadun puolella oli yhä vielä se suuri herrasrakennus, josta Constance oli niin ylpeillyt, jossa hän oli elänyt loistavasti kuin teollisuuden kuningatar pienessä, keltaisessa salongissaan. Kahdeksan sataa työmiestä oli siinä työssä, maa järisi ainaisesta kiireestä, liike oli tullut yhdeksi Pariisin etevimmistä ja siinä tehtiin kaikki suuremmat maanviljelyskoneet. Ja hänen pojallaan oli ollut onni päästä vastustamattomaksi hallitsijaksi koneteollisuuden alalla, hänen poikansa vaimo hallitsi tuolla pienessä, keltaisessa salongissa kauniitten, terveitten lastensa kanssa.
Kun Mathieu liikutettuna silmäsi oikealla puolen olevaan sivurakennukseen, jossa hän oli asunut Mariannen kanssa ja jossa Gervais oli syntynyt, meni vanha työmies hänen ohitsensa tervehtien häntä.