Mathieu teki kieltävän liikkeen. Nainen oli lihavahko, varmaankin yli kuudenkymmenen, mutta hyvin säilynyt, hymyilevä, ja pitkulaiset, täyteläät kasvot kunnianarvoisten, valkeain hiusten ympäröimät. Hän näytti varakkaalta, pyhäpukuiselta maalaisrouvalta.
"Céleste ... rouva Séguinin entinen kamarineiti!"
Nyt tunsi Mathieu hänen hyvin ja hän koetti salata hämmästystään siitä, että Célesten kohtalo oli ollut noin onnellinen. Hän oli luullut Célesten olevan jonkun likaviemärin pohjalla. Iloisena ja tyytyväisen näköisenä puhui Céleste onnestaan.
"Oh, minulla on hyvä elämä. Minä muutin kotiseudulleni Rougemontiin, ja siellä jouduin minä naimisiin erään entisen meriupseerin kanssa, jolla on hyvä eläke lukuun ottamatta sitä omaisuutta, jonka hän peri ensimäiseltä vaimoltaan. Ja kun hänellä on kaksi isoa poikaa, otin minä vapauden suositella nuorempaa herra Ambroiselle, jotta hän antaisi pojalle paikan konttoorissaan, ja hän oli niin hyvä, että teki sen. Ja nyt kun minä ensikertaa käyn Pariisissa, otin minä tilaisuudesta vaarin ja tulin kiittämään häntä."
Mutta Céleste ei kertonut siitä, miten hän oli päässyt naimisiin ent. meriupseerin kanssa. Hän oli ensin tullut hänen palvelijattarekseen, sitten hänen rakastajattarekseen ja vihdoin hänen lailliseksi vaimokseen, kun mies oli kadottanut ensimäisen vaimonsa, jonka loppua Céleste oli kiirehtinyt. Mutta hän teki miehensä yleensä hyvin onnelliseksi, toimittipa pois hänen rasittavat poikansakin, ja kiitos siitä niille hienoille tuttavuuksille, joita hänellä oli Pariisissa. Hän hymyili liikutettuna, kun ne muistot taas tulivat hänen mieleensä.
"Ette voi aavistaakaan, herra Froment, miten iloiseksi minä tulin nähdessäni teidän äsken menevän ohitseni. Ah, ei se ollut eilispäivänä kun minä sain nähdä teidät ensi kerran! Muistatteko te vielä Sophie Couteaun? Hän voi erittäin hyvin, hän myös, hän ja hänen miehensä ovat ostaneet oman talon, ja siinä elävät he nyt levossa ja rauhassa vanhoista säästöistään. Hän ei ole enään nuori, mutta hän on haudannut monta ja hän tulee vielä hautaamaan useampia. Rouva Menoux esimerkiksi, muistattehan te rouva Menouxin? Siinä oli yksi, jolla ei koskaan ollut onnea! Hän menetti ainoan lapsensa ja hän menetti pitkän miehensä, jota hän jumaloitsi, ja sen jälkeen ei hän itse elänyt kauempaa kuin puolen vuotta. Minä ajattelin kerran ottaa hänet mukaani Rougemontiin, jossa ilma on niin terveellinen. Siellä on meillä yhdeksänkymmenen vuotiaita! Sophie Couteau esimerkiksi, hän tulee elämään niin kauvan kuin hän tahtoo. Niin, se on suloinen paikka, oikea paratiisi!"
Mathieu oli näkevinään inhoittavan, verisen Rougemontin, jossa rauhallinen kirkkomaa oli keskellä tasaista kenttää ja se täynnä pieniä pariisilaislapsia.
"Eikö teillä ole lapsia avioliitossanne?" kysyi Mathieu, kun hän tahtoi sanoa jotakin, mutta ei oikein tiennyt, mitä sanoisi.
Céleste nauroi ja näytti hampaansa, jotka vielä olivat valkeat.
"Ei, herra Froment, nyt minä jo olen vanha. Ja muuten on sellaisia tekoja, joita ei toistamiseen tehdä. A propos, rouva Bourdieu, kätilö, jonka te tunsitte, hän kuoli meidän luonamme, talossa, jossa hän on asunut hyvin kauvan. Hänellä oli parempi onni kuin sillä toisella, rouva Rouchella, joka tosin oli erinomaisen hyvänluontoinen ja kiltti, mutta liiaksi palveluksiin taipuvainen. Te olette ehkä lukenut sanomalehdistä häntä vastaan nostetusta oikeusjutusta, hän tuomittiin vankeuteen, hän ja eräs lääkäri, joku Saraille, jostakin todellakin inhoittavasta teosta, jossa he yhdessä olivat olleet osallisina."