Rouva Rouche! Saraille! Niin, Mathieu oli lukenut oikeudenkäynnistä noita molempia villipetoja vastaan, jotka luonnollisesti olivat vihdoinkin tutustuneet toisiinsa. Minkä kaiun herättivät nämät nimet menneistä ajoista! Ne muistuttivat hänelle kahta muuta nimeä, Valérie Morangea ja Reine Morangea! Jo tehtaan pihalla oli hän ollut näkevinään Morangen haamun, tuon täsmällisen, vaatimattoman ja hellämielisen kassanhoitajan, jonka onnettomuus oli tehnyt hulluksi, aikansa hillitsemättömän nautinnonhimon uhrin, mitättömän raukan, joka oli saanut julmasti kärsiä toisten rikoksista. Ja Mathieu oli myöskin näkevinään Sérafinen haamun, kasvot tuskallisesti vääntyneinä hedelmättömästä himosta, jota hän ei voinut tyydyttää ja joka oli tullut hänen kuolemakseen.
"Niin, suokaa anteeksi, herra Froment, että minä olen viivyttänyt teitä. Oli niin äärettömän hauskaa tavata taas teitä."
Mathieu katseli häntä vielä kerran ja sanoi anteeksiantavana kuin oikea optimisti:
"Niin, hyvää jatkoa sitten, koska te nyt olette tyytyväinen. Onni tietää kyllä, mitä se tekee."
Mutta Mathieu tunsi ahdistusta ajatellessaan luonnon vääryyksiä. Hän ajatteli Marianneaan, jota oli kohdannut suuri suru poikainsa jumalattoman riidan tähden. Ja kun Ambroise nyt tuli kotiin ja suuteli iloisesti häntä, otettuaan ensin vastaan Célesten kiitokset, valtasi suuri tuska hänen mielensä tänä tärkeänä hetkenä, joka ratkaisisi koko perheen onnen.
Asiasta suoriuduttiin kuitenkin pian. Denis, joka ensin oli tarjoutunut isänsä kanssa aamiaiselle, ryhtyi heti empimättä suoraan asiaan.
"Me emme ole täällä ainoastaan sen huvin vuoksi, että saamme olla aamiaisella kanssasi. Mamma on sairas, tiedätkö siitä?"
"Sairasko?" sanoi Ambroise. "Eihän toki vaarallisesti?"
"On, hyvin vaarallisesti. Ja tiedätkö, että hän on sairas aina siitä päivästä asti, jolloin hän oli täällä puhumassa Grégoiren ja Gervaisin riidasta ja jolloin sinä lienet ollut melkein raaka häntä kohtaan."
"Minäkö raaka? Me puhuimme liikeasioista, minä vastasin hänelle ehkä kuin liikemies, jotenkin suoraan."