— Minä annan palttua teidän malleillenne, luuletko sinä minun olevan niin tyhmän, ett'en käsitä, minkä vuoksi hän tulee tänne?… Varo itseäsi!
Hän meni vaimoansa kohden nyrkit pystyssä ja tämä väistyi syrjään aivan kalpeana ja hämmästyneenä tästä kiivaasta keskeytyksestä siinä tyyneessä välinpitämättömyydessä, jota he molemmat nyt tunsivat toisiaan kohtaan. Mutta mies rauhoittui heti ja kääntyi seuralaisensa puoleen.
— Minä joudun aina raivoihini nähdessäni tuollaisia herroja, jotka tunkeutuivat perheeseen ja kuvittelevat mielessään, että vaimo heti heittäytyy heidän syliinsä ja mies tuntee olevansa hyvin kunnioitettu ja sulkee silmänsä kaikelta… Jos minulle tapahtuisi jotakin sellaista, niin minä heti paikalla ampuisin vaimoni. Ja parasta on tuolle herra hyväiselle, ett'ei hän tule takaisin, sillä silloin joutuu hän minun kanssani tekemisiin… Se on liian inhoittavaa, vai kuinka?
Jacques tunsi olevansa hyvin hämillään, kun hänen täytyi olla läsnä tuollaisessa kohtauksessa, eikä hän oikein tiennyt, mille kannalle asettuisi. Oliko tuo liioitettu katkeruus tarkoitettu hänelle? Tahtoiko mies antaa hänelle varoituksen? Hän rauhoittui kuitenkin, kun Roubaud jälleen virkkoi iloisella äänellä:
— Mutta mikä aasi minä olenkaan, tiedänhän, että sinä itse ajaisit hänet portille… Anna meille jotakin juomista.
Hän taputti Jacquesia olalle, ja Séverine, joka oli toipunut, hymyili noille molemmille miehille. Sitten joivat he lasin yhdessä ja viettivät varsin hupaisen hetken toistensa seurassa. Tällä tavoin vei Roubaud vaimonsa ja toverinsa lähemmäksi toisiaan ja teki sen mitä parhaan ystävyyden varjolla ja näyttämättä ajattelevan mahdollisia seurauksia. Tämä mustasukkaisuuden purkaus tuli juuri syyksi lähempään tuttavallisuuteen, kokonaiseen salaiseen hellyyteen Jacquesin ja Séverinen välillä, hellyyteen joka tuli luottamuksen osoituksista suuremmaksi. Kun näet Jacques taas tapasi hänet seuraavana päivänä, surkutteli hän häntä sen raa'an kohtelun johdosta, jota hän oli saanut kärsiä, kun taas Séverine kostein silmin vasten tahtoaan ylenmääräisin valituksin tunnusti, kuinka vähän onnea hän oli saavuttanut avioliitossaan.
Tästä hetkestä saakka oli heillä erityinen puheenaiheensa, ystävyyden rikostoveruus, joissa he lopulta ymmärsivät toisiaan merkin kautta. Jokaisella uudella vierailulla katsoi Jaqcues kysyvästi Séverineen saadakseen kuulla oliko tällä ollut jokin uusi syy murheeseen. Hän vastasi samalla tapaa ainoastaan liikuttamalla silmäluomiansa. Heidän kätensä etsivät toisiaan miehen seljän takana; he tulivat rohkeammiksi ja ilmoittivat toisilleen tunteitansa pitkällisillä kädenpudistuksilla ja kertoilivat toisilleen lämpöisillä sormillaan siitä kasvavasta mielenkiinnosta, jota he tunsivat pienimpiinkin asioihin toistensa elämässä. Harvoin oli heillä onni kohdata toisensa edes nimeksikään, ilman että Roubaud oli läsnä. Aina oli hän heidän kerallaan tuossa surullisennäköisessä ruokasalissa, eivät he tehneet mitään karttaaksensa häntä, eivätkä he edes ajatelleetkaan sopia kohtauksesta aseman jossakin etäisessä kolkassa. Se oli nyt vielä todellista ystävyyttä, elävää myötätuntoisuutta, joka vei heidät yhteen, niin että miehen läsnäolo tuskin vaivasi heitä, koskapa katse, kädenpuristus vielä oli tarpeeksi, jotta he ymmärsivät toisiaan.
Ensi kerran kun Jacques kuiskasi Séverinelle odottavansa häntä seuraavana torstaina kello kaksitoista yöllä veturivarikon takana, tuli hän liikutetuksi ja veti kätensä nopeasti pois. Se oli hänen vapaaviikkonsa, s.o. hänen miehensä oli yöt virkatoimissaan. Mutta syvä levottomuus valtasi hänet, kun hän ajatteli, että hän lähtisi kotoaan ja menisi Jacquesin luo kauvas pois asemakartanon pimeyteen. Hän tunsi ajatusten hämmennystä, jonkalaista hän ei koskaan ennen ollut tuntenut, samaa pelkoa ja sydämentykytystä kuin nuoret, kokemattomat tytöt. Hän ei heti myöntänyt, Jacquesin täytyi pyytää häntä lähes neljätoista päivää, ennen kun hän antoi suostumuksensa, vaikka hän itse oikein paloi halusta sellaiseen yölliseen kävelyretkeen.
Kesäkuu alkoi ja illat muuttuivat polttavan kuumiksi, eikä merituuli voinut paljoakaan viileyttä levittää. Kolme kertaa oli Jacques jo odottanut Séverineä, toivoen hänen tulevan epäämisestään huolimatta. Tänä iltana oli hän tosin myöskin sanonut ei; mutta kuu ei valaissut tänä yönä, taivas oli peitossa, eikä yksikään tähti paistanut sen hiostavan usvan läpi, joka tummensi taivaan. Mutta seisoessaan siinä varjossa, sai Jacques vihdoinkin nähdä hänen tulevan mustiin puettuna ja hiljaa, äänettömin askelin. Oli niin pimeä, että Séverine olisi voinut liipaista häneen tuntematta häntä, ellei hän olisi ottanut häntä syliinsä ja suudellut. Häntä pöyristi ja hän päästi hiljaisen huudahduksen. Mutta nauraen antoi hän sitten huuliensa levätä miehen huulia vastaan. Siinä oli kuitenkin kaikki, hän ei mitenkään tahtonut istuutua mihinkään noista ympärillä olevista vajoista. He kävelivät yhtä mittaa aivan toistensa rinnalla ja juttelivat hyvin hiljaa.
Veturivarikko ja mitä siihen kuului käsitti laajan alueen Rue Verten ja Rue Francois-Mazelinen välillä, jotka kulkevat raiteiden yli. Tällä suurella melkein äärettömällä maakaistaleella oli raiteita, säiliöitä, vesijohtoja, kaikkia mahdollisia telineitä ja rakennuksia, kaksi suurta suojusta vetureja varten, Sauvagnat-sisarusten pieni talo, jota ympäröi käden suuruinen keittiökasvitarha, vanhoja rakennuksia, joihin korjauspajat oli sijoitettu, vartiotupa, jossa veturinkuljettajat ja lämmittäjät nukkuivat. Oli mitä helpoin asia maailmassa piiloutua sinne, kadota juurikuin syvälle metsään näiden mutkaisten ja sekaisin kulkevien katujen keskelle. Tunnin ajan nauttivat he siellä suloisesta yksinäisyydestään ja lohduttivat sydämiään niillä ystävällisillä sanoilla, jota he niin kauvan olivat mielessään hautoneet. Séverine tahtoi kuulla puhuttavan ainoastaan ystävyydestä, hän oli heti selittänyt Jacquesille ett'ei hän koskaan kuuluisi hänelle ja että olisi liian inhoittavaa siten saastuttaa heidän puhdasta ystävyyttänsä. Hän oli niin ylpeä siitä, koska hän tunsi tarvetta kunnioittaa itseänsä. Jacques seurasi häntä sitten Rue Vertelle, heidän huulensa yhtyivät suloiseen suudelmaan ja hän palasi kotiinsa.