Vasta neljännestä yli yhdeksän oli Jacques jälleen saapunut tuon aution, hyljätyn talon luo. Oli hyvin pimeä, eikä yksikään kynttilä valaissut rakennuksen ilmanpitävästi suljettua etuosaa. Hän tunsi taas ikäänkuin tuskallisen piston sydämessään, tämä kamala synkeys herätti hänessä aavistuksen välttämättömästä onnettomuudesta. Séverinen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan heitti hän kolme pientä kiveä punaisen huoneen luukkuun. Sitten meni hän talon takapuolelle, jossa muuan ovi vihdoin aivan hiljaa avattiin. Suljettuaan sen jälkeensä, seurasi hän hapuillen noita kevyitä askeleita rappusissa. Mutta saapuessaan ylös, pysähtyi hän liikkumattomana hämmästyksestä, kun hän suuren lampun valossa, joka seisoi erään pöydän kulmalla, näki vuoteen jo epäjärjestyksessä ja nuoren naisen vaatteet viskattuina tuolille ja hänet itsensä paitasillaan, paljain jaloin ja yöksi suittuna, nuo paksut hiuspalmikot korkealle sidottuina ja jättäen kaulan vapaaksi.
— Kuinka? Sinä olet jo mennyt levolle!
— Niin, se on epäilemättä paljon parempi… Sain erään ajatuksen! Sinä voit ymmärtää, että jos minä menen alas näin ja avaan hänelle, kun hän tulee, on hänen vieläkin vaikeampi epäillä mitään. Minä sanon silloin hänelle, että päätäni kivistää. Misard uskoo jo, että minä voin pahoin. Sen vuoksi voin sanoa, ett'en ole lähtenyt huoneesta, kun hänet huomen aamulla tavataan alhaalta radalta.
Mutta Jacques, joka jälleen alkoi vapista, innostui liikaa:
— Ei, ei, pukeudu… Sinun täytyy olla ylhäällä… Sinä et voi olla noin.
Séverine hymyili ihmeissään.
— Miksi niin, armaani? Minä vakuutan sinulle, ett'ei sinun tarvitse olla levoton, ei minun ole ollenkaan vilu. Tunnustele, enkö ole lämmin!
Hän lähestyi maikaillen ripustautuakseen hänen kaulaansa paljailla käsivarsillaan, ja paita liukui tällöin olkapäältä alas ja paljasti pyöreän poven. Mutta kun Jacques vetäytyi syrjään ja näytti tulevan yhä ärtyisämmäksi, antoi hän myöden.
— Älä vain suutu, minä ryömin jälleen vuoteeseen, jott'ei sinun tarvitse kauvemmin olla levoton siitä, että minä vilustun.
Sitten kun Séverine oli uudelleen laskeutunut levolle ja vetänyt peitteen ylös leukansa alle, näytti Jacques todellakin hiukan rauhoittuvan. Séverine jatkoi puhumistaan aivan hiljaa.