Roubaud vastaili aluksi ainoastaan myöntäen ja kieltäen ja yhtä unisen ja välinpitämättömän näköinen, kuin nykyään alituisesti oli hänelle ominaista. Hän ei ollenkaan näyttänyt hämmästyneeltä sen johdosta, että hänet oli vangittu, sillä siinä asteettaisessa siveellisessä hajaantumistilassa, jossa hänen olentonsa oli, oli hän tullut välinpitämättömäksi kaikesta. Jotta hänet saataisiin puhumaan, oli hänelle annettu erityinen vartija, jonka kanssa hän pelasi korttia aamusta iltaan, ja se teki hänet sangen onnelliseksi. Hän pysyi muuten vakuutettuna Cabuchen rikoksellisuudesta. Ei kukaan muu kuin hän voinut olla murhaaja. Kun häneltä kyseltiin Jacquesista, kohautti hän nauraen olkapäitänsä ja osoitti sillä, että hän varsin hyvin tunsi veturinkuljettajan ja Séverinen välisen suhteen. Mutta kun Denizet, tunnusteltuaan hänen valtimoansa, vihdoin kehitti järjestelmäänsä tai koetti ahdistaa häntä ja masentaa hänet leimaamalla hänet rikostoveriksi, puristaakseen hänestä tunnustuksen esiin, joutui hän kovasti hämilleen, nähdessään olevansa alttiina sellaisille epäluuloille ja noudatti suurta varovaisuutta. Mitä nyt kerrottiinkaan? Se ei enään ollut hän, vaan Cabuche, joka oli murhannut presidentin, samoin kuin Cabuche oli myöskin murhannut Séverinen. Mutta molemmissa tilaisuuksissa se kuitenkin oli ollut hän, joka oli ollut todellinen rikoksellinen, koska tuo toinen oli murhannut ainoastaan hänen lukuunsa ja hänen sijastaan.

Tämä sotkuinen juttu hämmästytti häntä ja teki hänet erittäin epäluuloiseksi. Varmaankin viritettiin hänelle ansaa, pantiin se kokoon valheista, jotta hänet saataisiin pakotetuksi tunnustamaan osallisuutensa ensimäiseen murhaan. Heti kun hänet vangittiin, aavisti hän, että tuo vanha juttu joutuisi jälleen esiin. Kun hänet asetettiin vastatusten Cabuchen kanssa, selitti hän, ett'ei tuntenut häntä. Mutta kun hän toisti tavanneensa hänet verisenä ja valmiina tekemään väkivaltaa uhrillensa, raivostui Cabuche, ja syntyi kiivas ja erittäin sekava näytelmä, jonka kautta asiat yhä enemmän hämääntyivät. Kolme päivää kului ja tuomari piti joukon kuulusteluja, koska hän oli vakautettu siitä, että nuo molemmat rikostoverit olivat tehneet sopimuksen vetää häntä nenästä väittämällään vihamielisyydellä. Roubaud kyllästyi koko juttuun ja päätti olla enempää vastaamatta, kun hän aivan äkisti kärsimättömyyden puuskassa ja saadakseen asiasta lopun antoi myöten itsetiedottomalle vaistolle, joka useampia kuukausia oli hänessä liikkunut, ja ilmaisi totuuden, koko totuuden ja totuuden yksinomaan.

Juuri sinä päivänä koetti herra Denizet menetellä hyvin ovelasti, istuessaan virkahuoneessaan ja kätkiessään silmänsä raskaiden silmäluomien taakse sekä koettaessaan olla tarkkanäköinen teki liikkuvat huulensa hyvin ohuiksi. Hän oli tunnin ajan ponnistanut kykyään miettien ovelan sutkauksen toisensa jälkeen syytettyä vastaan, jonka kömpelön, epäraittiin, kellertävän lihavuuden takana, hänen luulonsa mukaan, oli sangen suuri neuvokkaisuus kätkettynä. Ja hän luuli ajaneensa häntä askel askeleelta ja kietoneensa hänet joka taholla ja saaneensa hänet oikein kiinni, kun tuo toinen, tehden eleen ikäänkuin olisi hän ollut äärimmilleen ahdistettu, huudahti, että nyt saisi lorusta tulla loppu, ja että hän piti parempana tunnustaa, jott'ei häntä kauvemmin kiusattaisi. Koska hänet tuota pikaa tahdottiin tehdä rikokselliseksi, pitäisi sen ainakin tapahtua siitä, mitä hän todellakin oli tehnyt.

Mutta mikäli hän kertoi koko jutun siitä, kuinka presidentti Grandmorin oli varsin nuorena vietellyt hänen vaimonsa, raivostaan ja mustasukkaisuudestaan, saadessaan siitä selon, ja kuinka hän oli tehnyt murhan ja minkä vuoksi hän oli ottanut nuo kymmenentuhatta frangia, veti tuomari silmäluomensa epäillen ylös, samalla kun hän ammattimaisella, vastustamattomalla epäluuloisuudella virnisti suunsa pilkalliseen irvistykseen. Kun syytetty oli vaiennut, hymyili hän. Hän oli siis vieläkin viekkaampi, kuin hän oli luullut. Ensimäisen murhan ottaminen niskoillensa ja antaen sen esiintyä yksinomaan intohimon vaikutuksesta tehtynä, jonka kautta hän pääsisi vapaaksi siitä epäluulosta, että oli tehnyt harkitun varkauden ja olletikin kaikesta osallisuudesta Séverinen murhaan, se oli todellakin rohkea temppu, joka ilmaisi vähemmän tavallista älyä ja tahdonlujuutta. Mutta se oli joka tapauksessa kestämätön.

— Oh, ei Roubaudin maksa vaivaa kuvitella meidän olevan lapsia. Te siis väitätte olleenne mustasukkainen ja murhanneenne hänet mustasukkaisuuden puuskassa?

— Niin.

— Jos otaksumme todeksi, mitä te kerrotte, olisitte te siis mennyt vaimonne kanssa naimisiin, tuntematta hänen suhdettaan presidenttiin. Onko se todennäköistä? Päinvastoin todistaa kaikki teidän puoleltanne keinottelua, jota teille on tarjottu, josta te olette keskustelleet, ja jonka olette hyväksyneet. Teille annetaan vaimoksi nuori tyttö, joka on kasvatettu hienoksi neidiksi, hänelle annetaan myötäjäiset ja hänen suojelijastaan tulee teidänkin suojelijanne, ettekä te ole tietämätön siitä, että hän on testamentannut teille maatilan, ja te väitätte kuitenkin, ett'ette epäillyt mitään, ette kerrassaan mitään! Oh, te olitte selvillä kaikesta, muutoin ei voida selittää teidän naimistanne. Muuten on tarvis mainita ainoastaan yksi asia teidän puheenne kumoamiseksi. Te ette suinkaan ole luonteeltanne mustasukkainen. Rohkenetteko edelleenkin väittää olevanne mustasukkainen?

— Minä puhun totta, raivoisan mustasukkaisuuden vallassa tein tuon murhan.

— Selittäkää minulle siis, kuinka te, murhattuanne presidentin erään vanhan suhteen takia, joka muuten on teidän keksimänne, olette voinut suvaita vaimonne rakastajaa, niin, juuri Jacques Lantieria! Kaikki ihmiset ovat puhuneet siitä suhteesta, ettekä te itsekään ole salannut tunteneenne sitä… Minkä vuoksi sallitte heidän häiritsemättä matkustaa yhdessä?

Hämmentynein silmin tuijotti Roubaud ankein mielin avaruuteen, voimatta antaa mitään selitystä. Vihdoin sai hän sammaltaneeksi: