— Ah, mitenkä niin voidaan sanoa! Hänhän itse tahtoo, että minä huvittelen.
Se oli kylläkin totta. Victoire, joka oli häntä kaksi vuotta vanhempi ja oli tullut tavattoman paksuksi niin että hänen oli vaikea liikkua, pisti hänen taskuunsa muutamia sadan soun kappaleita, jotta hän voisi huvitella kodin ulkopuolella. Vaimo ei milloinkaan ollut kovin pannut pahaksensa hänen uskottomuuttaan ja alituisia hairahduksiansa, jotka olivat hänelle luonnollisena tarpeena. Nyt oli hänen elämänsä järjestyksessä; hänellä oli kaksi vaimoa, yksi kumpaisessakin päässä rataa, nimittäin vaimonsa Victoire Pariisissa ja toinen Havressa siksi ajaksi, minkä hän oleskeli siellä kahden junan välillä. Victoire, joka oli hyvin säästäväinen ja itse eli sangen itarasti, tiesi kaikki tyynni ja kohteli häntä varsin äidillisesti ja toisti kernaasti, ett'ei hän tahtonut, että miehen tarvitsisi hävetä tuon toisen takia. Joka kerta kun Pecqueux läksi matkaan tarkasteli hän hänen alusvaatteensakin ja varoi tarkoin, ett'ei tuo toinen voisi syyttää häntä siitä, ett'ei hän pidä miestään siistinä.
— Olkoonpa niinkin, vastasi Roubaud, mutta te ette missään tapauksessa te siinä kauniisti. Minun vaimoni on hyvin kiintynyt imettäjäänsä ja on toruva teitä.
Mutta hän vaikeni nähdessään vaunuvajasta, jonka luona he olivat, tulevan pitkän, kuivan naisen, Philomène Sauvagnatin, joka oli veturitallin päällikön sisar ja jo vuosikauden ollut Pequeuxin vara vaimona Havressa. Molemmat olivat jutustelleet vajassa, kun Pecqueux oli tullut ulos tervehtimään alipäällikköä. Hän näytti vielä nuorelta, huolimatta kolmestakymmenestä kahdesta ikävuodestaan; hän oli pitkä ja kulmikas, matalarintainen, kiihkeän intohimoinen ja pitkine päineen ja hehkuvine silmineen hän muistutti laihaa tammaa. Häntä syytettiin juopottelemisesta, ja sitä pientä rakennusta, jossa hänen veljensä asui veturitallin läheisyydessä, piti hän hyvin siivottomassa kunnossa.
Veljellä, joka oli itsepintainen auvergnelainen ja vaati ankaraa järjestystä, ollen suuresti esimiestensä suosiossa, oli ollut sangen suuria ikävyyksiä hänen takiansa, olipa hänet uhattu erottaakin. Joskin nyt Philomènea suvaittiin hänen takiansa, niin oli se ainoastaan sukurakkaus, joka vaikutti, että hän piti sisarensa luonaan, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä, milloin yllätti hänet hänen rakkaus seikkailuissaan, antamasta hänelle niin kovaa selkäsaunaa, että hän jäi puolikuoliaana makaamaan lattialle. Hän ja Pecqueux viihtyivät hyvin yhdessä: viimeksimainitun voimakkaissa käsivarsissa oli hän vihdoinkin saanut intohimonsa tyydytetyksi ja Pecqueux oli kyllästynyt tavattoman lihavaan vaimoonsa ja oli onnellinen saatuaan käsiinsä toisen, joka oli laiha, ja lausui usein piloillaan, että nyt ei hänen enään tarvinnut etsiä muilta tahoilta. Mutta Séverine oli katsonut velvollisuudekseen Victoiren takia rikkoa välinsä Philomènen kanssa, jota hän jo ennenkin oli luontaisen ylpeytensä vuoksi karttanut ja lakannut tervehtimästä.
— Vai niin, hyvästi siis, Pecqueux, virkkoi Philomène hävyttömällä äänellä. Minä menen tieheni, koska herra Roubaud aikoo läksyttää sinua vaimonsa puolesta.
Pecqueux nauroi suopeasti.
— Jää tänne, hän laskee vain leikkiä.
— Ei, ei! Minä menen viemään rouva Lebleulle pari tuoretta munaa, jotka olen hänelle luvannut!
Hän oli tarkoituksella lausunut tämän nimen koska tunsi rahastonhoitajan vaimon ja alipäällikön rouvan välisen äänettömän vihamielisyyden, ja oli olevinaan hyvää pataa ensinmainitun kanssa, kiusoittaakseen jälkimmäistä. Mutta hän jäi kuitenkin paikoilleen, äkisti innostuneena, kun kuuli lämmittäjän kysyvän aliprefekti-asiaa.