— Olen sangen liikutettu, mutisi hän, ja pyydän teitä lausumaan minun kunnioitettavat kiitokseni herra ministerille.
Hän nousi ylös, koska hän tunsi itsessään, että kaikki, mitä he nyt saattaisivat sanoa, ainoastaan saattaisi heidät hämilleen.
— Minä olen siis, virkkoi hän vihdoin, ja hänen silmänsä kävivät raukeiksi ja kasvojen piirteet jäykiksi, lopettava tutkimukseni ja ottava huomiooni teidän epäilyksenne. Ellei meillä ole ehdottomasti päteviä todistuksia tuota Cabuchea vastaan, on tietysti parempi, ett'ei anneta mahdollisuutta oikeudenkäynnistä johtuvalle hyödyttömälle häväistysjutulle. Minä päästän hänet vapaaksi, mutta pidän häntä edelleenkin silmällä.
Vielä ovella osoittautui ylisihteeri erittäin rakastettavaksi.
— Me luotamme täydellisesti, herra Denizet, teidän suureen taitavuuteenne ja ylevään kunnollisuuteenne.
Taasen jäätyänsä yksin, vertaili Camy-Lamotte nyt aivan hyödyttömällä uteliaisuudella Séverinen kirjoittamaa lehteä siihen nimettömään kirjelappuun, jonka hän oli löytänyt presidentti Grandmorinin paperien joukosta. Yhtäläisyys oli silmiinpistävä. Hän taittoi kirjeen kokoon ja lukitsi sen sangen tarkoin laatikkoon, sillä, vaikk'eikään hän ollut tutkintatuomarille antanut pienintäkään viittausta sen olemassaolosta, saattoi sellainen ase olla hyvä kätkettynä. Ja kun hän jälleen näki hänen kuvansa niin pienenä ja hentona, ja kuitenkin niin voimakkaana hermostuneessa vastarinnassaan, kohautti hän anteeksiantavasti ja leikillisesti olkapäitään. Voi niitä naisia, kun he vaan tahtovat!
Séverine tuli jo kahtakymmentä minuuttia vailla kolme Jacquesia tapaamaan Rue Cardinetille. Hänellä oli siellä ahdas huone erään suuren talon yläkerroksessa, mutta hän ei oleskellut siellä juuri muulloin, kuin iltaisin, saadakseen nukkua. Hän olikin poissa kahdesti viikossa, nimittäin ne kaksi yötä, jotka hän vietti Havressa ilta- ja aamujunan väliajalla. Tänään oli hän kuitenkin, läpimärkänä ja perin uupuneena mennyt sinne ja heittäytynyt vuoteellensa. Sen vuoksi olisi Séverine kukatiesi saanut odottaa häntä turhaan, ellei hän olisi herännyt riitaan naapuriperheessä, missä mies kuritti vaimoansa ja tämä ulvoi. Kun Jacques kurkisti ulos ullakkoakkunastansa ja tunsi hänet katukäytävällä, peseytyi ja pukeutui hän, ollen sangen huonolla tuulella.
— Siinäkö te vihdoinkin olette! huudahti Séverine, nähdessään hänen tulevan portista ulos. Pelkäsin ett'en ollut teitä oikein ymmärtänyt. Sanoittehan Rue Saussuren kulmauksessa…
Ja odottamatta hänen vastaustansa, tähysteli Séverine taloa.
— Täälläkö te siis asutte?