Juutalaisten puolustukseksi.
Useitten vuosien, kuluessa olen minä yhä kasvavalla hämmästyksellä ja inholla seurannut sitä liikettä, jota koetetaan Ranskassa järjestää juutalaisia vastaan. Minusta tämä näyttää joltakin kauhealta, joltakin terveen järjen, totuuden ja oikeuden täydelliseltä yli äyräittensä menolta, joltakin sokealta ja järjettömältä, joka heittää meidät useita vuosisatoja taapäin kauhistuksen hirveimpään aikakauteen, uskonnollisiin vainoihin, joka saattoi kastella armaan maan verellä… Ja minä tahdon tämän sanoa. Mistä oikeastaan nuhdellaan juutalaisia, mikä on itsessään syy tähän loppumattomaan riitaan?
Useat, jopa minun erityiset ystäväni, ilmaisevat, etteivät he voi sietää juutalaisia ja etteivät he ilman inhon tuntoa asemassaan voi koskettaa käteenkään juutalaista. Tämä fyysillinen vastenmielisyys, tämä rotuviha on valkoisten puolesta ruskeaihoisia ja punaisien puolesta mustaihoisia vastaan. Minä en tahdo tutkia miten paljon tässä tunteessa tässä vuosisataisessa ylenkatseessa ja kostossa on vaikuttavana tekijänä kristityn viha juutalaisia vastaan siitä, että tämä ristiinnaulitsi hänen Jumalansa. Fyysillinen inho loppujen lopussa on varsinainen syy, paljon mahdollista, myös erityinen varsinainen syy, siihen nähden, mitä ihmiset lausuvat meille ilmaistessaan ajatustaan: "minä vihaan heitä sen tähden, että minä heitä vihaan, sen tähden, että heidän nenänsä muoto karkoittaa minua heistä, sen tähden, että yksi ainoa ajatus heistä saattaa vereni kuohuksiin, sillä siinä määrässä olemme me kaikessa eroavia ja vastakkaisia toisillemme"…
Eikä siis sitä vähemmän rotuvihaa voida pitää kostonhaluisten ihmisten vihan syynä ja puolustuksena. Jos tämä on siis niin, niin minkätähden emme sitten palaisi takaisin metsän syvyyksiin ja ryhtyisi uudelleen raakalaissotaan yhden rodun puolelta toista vastaan! Alkakaamme syödä toinen toisiamme sen tähden, ettemme samalla tavalla huuda, sen tähden, että naapurimme tukka ei kasva samoin kuin meidän. Mitä varten sitten sivistyksen ponnistuksia, jos me emme kerran voi hillitä metsäläisen vaistoa, joka yllyttää hyökkäämään meitä lähimpämme kimppuun, jos tämä lähimmäisemme ei ole kaikin puolin meidän mieleemme. Kansojen historia vuosisatojen kuluessa on opetusta molemminpuolisesta suvaitsevaisuudesta ja lopullinen ihmisyyden päämäärä on yleismaailmallinen veljeys, joka liittää kansat yhteen ja rakkaus, joka ponnistelee pelastaakseen ihmisiä. Vihata, pureksia … sen tähden, että tuon pääkallo ei ole vallan samallainen kuin minun… Ja tämä nyt!… Meidän aikanamme!… Mutta eikö tämä ole hirveätä järjettömyyttä?
Tulen nyt pääsyytteeseen niin sanoen sen sosialiseen luonteeseen. Valaisen pääkohdissaan syytöksien sisältöä. Juutalaiset muodostavat kansallisuuden kansallisuuksien kesken; he elävät erityisenä uskonnollisena luokkana ja tällä tavoin, ollen vailla maantieteellisiä ja politisia rajoja, omistamatta isänmaata, muodostavat jotain kansainvälisen lahkon tapaista, joka jonain kauniina päivänä laskee koko maailman valtansa alle. Juutalaiset menevät avioliittoon omiensa kanssa, suojelevat nykyisen irstailun aikana lujan perhe-siteen, tukevat ja rohkaisevat toinen toisiaan, sekä ilmaisevat eristetyssä tilassaan suuremmoista vastustuskykyä ja voimaa ja hitaasti, mutta kuitenkin varmasti valloittavat kaiken ja laskevat sen valtansa alaiseksi.
Juutalaisten suku on erinomaisesti käytännöllinen ja järkevä. Voiton halu ja himo rahan perään on heillä veressä; heidän hämmästyttävä toimelias älynsä auttoi heitä vähemmän, kuin sadan vuoden kuluessa käsiinsä keskittämät suunnattomat rikkaudet toimien niitten kanssa aikanamme, jolloin rahat ovat kuninkuus ja valta.
Myöntäkäämme, että tämä kaikki on oikein. Mutta vakuuttaakseen tosiasioita, tulee niitä vähän vielä selittää.
On tarpeellista lisätä, että juutalaiset, sellaisina millaisina heitä kuvaavat syyttäjänsä — ovat ainoastaan tulos meidän käsistämme, hedelmä 18-vuosisadan järjettömästä vainosta. Ihmisiä ajettiin inhottaviin kaupungin osiin, kuten spitaalitautisia… Mitä ihmettelemistä siis siinä, että he alkoivat elää erikseen, säilyttäen perittyjä tapojaan, vahvistaen perhesuhteitaan ja jääden voitetuiksi keskellä voittajia. Heitä lyötiin ja solvaistiin kaikkialla ja he huokasivat oikeudettomuudesta ja väkivallasta. Mitä ihmeellistä siinä on, että he, myöskin ymmärtämättömästi säilyttävät sydämessään toivoa kaukaiseen kostoon, päätökseen seista vihollisiaan vastassa ja voittaa heidät. Heille halveksivasti annettiin rahan yhteiskunnassa kaikki ylenkatse ja yhteiskunnassa asetettiin heidät kauppiaan ja koronkiskurien asemaan. Mutta kun raan voiman aikakausi vaihtui järjen ja työn aikakaudeksi ja juutalaiset vuosisatain kuluessa tapahtuneen aivojensa perinnöllisen hienostumisen ja karaistumisen kautta osottautuivat täydellisesti valmiiksi ja kypsyneiksi pääoman herroiksi ja valtijoiksi, niin — kaikki suuttuivat ja kirkuivat.
Te vapisette pelosta nähdessänne, että teitte juutalaisesta keskiaikaisen uskonlahkolaisen, mutta omassa sokeassa vihassanne, te ette ymmärtäneet ajatella mitään parempaa kuin palata tuhannen vuotta taapäin, teille mieluisesti vastaan otettuun uskonnollisten vainojen kauteen. Te aloitte kehoittaa pyhään sotaan: juutalaisia tulee metsästää, ryöstää, heitä tulee kuten ennenkin tunkea yhteen kuoppaan, todennäköisesti sitä varten, että he henkensä raivolla uudelleen tuntisivat, että he ovat ahdistettu kansa, keskellä ahdistajia! Ei mitään sanomista, te olette mainioita poikia, järkeviä ja tärkein, te erinomaisesti ymmärrätte mistä on kysymys säännöllisissä yhteiskunnallisissa oloissa….
Ja itse asiassa! teitä katolilaisia on enemmän kuin kaksisataamiljoonaa ja juutalaisia tuskin viittä miljoonaa, — ja te vapisette, te kutsutte santarmeja, te kohotatte vaikeroimisen ja painitte aivan kuin suuri ryövärisotajoukko olisi hyökännyt teidän isänmaahanne. Millainen merkillinen rohkeus ja urhoollisuus! Minun käsittääkseni taistelu juutalaisten kanssa on aivan, aivan mahdollista. Tätä varten on yksi täydellisesti varma keino. Olkaa yhtä järkeviä ja toimeliaita, kuin hekin. Muistan miten minun täytyi kokonainen kuukausi kuljeskella pörssissä, päästäkseni jollakin tavoin selville tästä minulle niin kummallisesta alasta. Eräs katolilainen pankkiiri usein minulle puhui: "ah, he ovat meitä voimakkaammat, he aina meitä lyövät." Jos tämä on oikein, niin totta eikö tämä ole alentavaa. Mutta onko se niin? Luontaiset taipumukset epäilemättä merkitsevät paljon, mutta järki ja työ voittaa kaikki. Minä itse tunnen kristittyjä, joita voi pitää erinomaisina juutalaisina. Kenttä on vapaa. Jos he vuosisatojen kuluessa ovat opetelleet rakastamaan ja toimimaan rahoineen, seuratkaa heitä tällä tiellä, koettakaa omata heidän luonnettaan, niin voitatte heidät heidän omalla etevyydellään sen sijaan, että hyödyttömästi aina solvata heitä. Muuta ei ole, — tämä on elämän laki.