Kuinka heillä onkaan syytä ylpeillä, kun he kuulevat teidän epätoivoiset huutonne! Olla merkitsemättömänä vähemmistönä ja kuitenkin aiheuttaa sellaista pelkoa! Kourallista ihmisiä vastaan kaivataan miltei kokonainen varasto kaikkein hirmuisimpia sota-aseita. Joka aamu te suuntaatte heitä vastaan huutonne ja lyötte hätäkelloa, aivan kuin kaupunki olisi vihollisten piirittämä! Kuullessa teitä pitäisi muodostaa rajoitettu ala, rakentaa uudelleen juutalaisten katu, joka yöksi suljettaisiin ketjuilla. Sangen kauniin näyn muodostaisi tällainen kuva, meidän avonaisissa, vapaissa kaupungeissamme. Minä ymmärrän, että juutalaiset eivät kiihottuisi vaan jatkaisivat rauhallisesti juhlaansa meidän finanssimarkkinoillamme. Haukkuminenhan on se pyhimystaruinen nuoli, joka aina kilpistyy takasin ja lävistää metsästäjän silmän. Ahdistakaa heitä enemmän, niin he voimakkaammin tulevat teitä kurittamaan.
Niin vainoaminen! sanokaapa olkaa hyvä! pidättekö te kaikki vielä tästä nautinnosta? Te vielä yksinkertaisesti uskotte, että ihmisiä voidaan hävittää vainoamalla? Mutta tämähän juuri johtaa päinvastaiseen. Jokainen suuri asia ainoastaan on lisääntynyt ja kasvanut kun se on kostutettu marttyyrien verellä. Jos juutalaiset ovat olemassa on se teidän vikanne. He olisivat jo aikoja sitten hävinneet, sulaneet suureen ihmispaljouteen, jos teidän ajometsästyksenne ei olisi pakoittanut heitä taipumaan ja itsepäisesti jäämään rotukokonaisuudeksi, kuin erityiseksi vakuudeksi ominaisesta olemassaolostaan. Ja nykyisin, kaikki heidän voimansa lähtee teistä, te sitä lisäätte ja he vasten tahtoaan näyttävät niin voimakkailta. Tarvitsee vain huutaa vaarasta joka päivä, niin vaara ilmenee. Näyttäen kansalle vain pelotinta voi siitä muodostaa hirviön. Kun juutalainen tulee meille olemaan samasta merkityksestä kuin me itse, niin hän on silloin veljemme. Tämä on erinomaisen järkevä menettelytapa. Meidän täytyy laajaksi avata sylimme ja toteuttaa teossa sosialinen laissa julistettu yhdenarvoisuus. Tuntea juutalaisia omikseen, rikastua heidän luonteenominaisuuksillaan — ne ovat heillä — pysäyttää ja ehkäistä rotutaistelu ja suosia seka-avioliittoja… Siinä suuremmoinen ihmisyyden, yhdistymisen ja vapautuksen tehtävä.
Juutalaisvaino niissä valtioissa, joissa se näyttelee huomattavaa osaa, aina ilmenee, joko politisen puolueen taisteluaseena tai tuloksena raskaasta taloudellisesta asemasta.
Mutta Ranskassa, jossa juutalaiset eivät ollenkaan ole rajattomasti pääomaa hallitsevia, kuten siitä tahdotaan meitä uskotella, juutalaisvihamielisen liikkeen ilmeneminen on täydellisesti perusteetonta, omaamatta minkäänlaisia juuria kansan keskuudessa. Tämä ei ole edes liike, vaan surullinen räiske muutamista, katolisen lahkolaisuuden arveluttavista tyhjistä fraaseista. Uskotella vakavasti, että nykyiset juutalaiset Rotschildiin asti ovat sen Judaan rintaperillisiä, joka antoi ylön ja ristiinnaulitsi meidän Jumalamme, tämä on jo sanomalehdistöltä suoranaista väärinkäyttöä. Ja minä uudistan välttämättömyydestä meluisalla areenalla, että halu herättää huomiota, ja saada itselleen yleisöä — siinä pääsyy meidän juutalaisvihamielisen liikkeemme sytyttäjiin, tämän kansan kiihotukseen, jonka liekki, onneksi, olikin liioteltua.
Mutta siitä huolimatta millainen kauhea vieremä romahdus! Useitten kuukausien aikana, joka päivä purkaa herjauksia, teroittaa syytöksiä ja kirkua: juutalaiset ovat varkaita, juutalaiset ovat murhaajia — syytää juutalaisille kristittyjen vikoja, joihin sitten halusta heitetään varjo — kuinka te uskallatte vastustaa?! Siis te olette juutalainen! Kaikki juutalaiset, kaikki täytyy metsästää, kaikkia solvaista ja mestata!.. Ja mitä oli tämän raivon seurauksena? Vähäpätöinen hälinä, rivoja sanoja, asetettuna alhaisten intohimojen nähtäviin, ja … vaikkapa edes yksi päättävä "toimenpide" — vaikkapa edes joukkio "raivoavaa yleisöä". Ei mitään! ei yhtään halkaistua pääkalloa, ei yhtään rikottua akkunaa. Täytyy joka tapauksessa olla tällaisen hyvän, kunniallisen ja järkevän kansan, kuin meidän herttainen Ranskan kansa on, jotta pidättäytyy antautumasta tähän joka päivä kutsuttuun kansalaissotaan ja säilyttääkseen terveen järjen keskellä alituisesti hämmästeleviä ihmissyöjiä, jotka ahnehtivat juutalaisten verta! Ei kauvan sitten kuin eräille lehdille mieluisena palana oli pappi. Nyt he aamuruuakseen valitsevat juutalaisen. Oleellisesti tämä niin viheliäinen ruokalaji, kuten edellinenkin, mutta pienemmässä mitassa, niin perin tyhmä. Kaikesta tästä jää jäljille tuskin likaista, hävettävää ja järjetöntä teon tuntomerkkiä. Eipä edes katuliike palaa katsella töllistelemään näihin pirun riivaamiin, saattaen heidät kiistelemään, kuten pirut pyhässä vesiastiassa. Kummallisinta kaikista on tämä heidän valittelunsa. He uskottelevat, että tekevät jotakin välttämätöntä ja terveellistä. Onnettomat ihmiset! Kuinka minun on sääli heitä, jos he ovat vilpittömiä. Hirmuista ajatella, millaisia asiakirjoja he pidättävät itselleen! Joka päivä, vapaaehtoisesti erityisine käsineen kasata valheitten joukkoa, erehdyksiä, raivoisaa vihaa ja rajua järjettömyyttä! Mikä voisi olla surullisempaa? Kun aikojen kuluessa tutkiva tieteilijä ajattelee laskeutua tähän suohon, hän tulee liikutetuksi saadessaan varmuuden siitä, että siellä pimeydessä ei ollut muuta, kuin uskonnollisia intohimoja ja rikkiväännettyjä aivoja. Historia lyö häpeäpaaluun näitten raivoisain huutajien, näitten sosialisten rikoksentekijäin nimet, joitten ilkityöt eivät onnistuneet sen tähden, että he koettivat sovelluttaa niitä täydelliseen järjen pimittämiseen.
Minä en lakkaa ihmettelemästä, että tällainen palaaminen kiihkoiluun, tällainen yritys kehoittaa uskonnolliseen sotaan, saattoi ilmetä meidän aikakaudellamme, meidän suuressa Parisissa, keskellä hyväntahtoista kansaamme. Tämä on erityisesti käsittämätöntä nyt yleisen suvaitsevaisuuden kansanvaltaisena aikana, jolloin kaikkialla huomataan pyrkimystä tasa-arvoisuuteen, veljeyteen ja oikeuteen.
Ei koskaan luultavasti niin kiihkeästi haaveiltu siitä, että rajat häviäisivät ja kaikki kansat yhdistyisivät. Me näemme, miten eri uskontunnustuksiin kuuluvat hengelliset käyvät yhdessä uskonnollisissa kongresseissa; paremmat ajatukset opettavat meille, että kaikki ihmiset ovat taisteluveljiä toisilleen, että meidän velvollisuutemme on auttaa toinen toisiamme kantamaan elämän koetuksia ja että korkein alttari on se, johon kannetaan ihmisten sääliväisyyden rukouksia. Mutta äkkiä kourallinen tylsämielisiä, järjettömiä eli keinottelijoita alkavat raivoisasti parkua: kuolema juutalaisille, lyökää juutalaisia, kuristakaa niitä, hävittäkää ne sukupuuttoon, sytyttäkää polttoroviot ja palatkaa ihmiskunnan alkuvaiheisiin. Siinä on, josta voidaan sanoa, että se on hyvin valittu seikka. Ah, kaikki, tämä olisi tyhmää, ellei se olisi niin kauheata.
Että muutamien juutalaisten käsiin on kerääntynyt liian paljon pääomia, se on tosiasia. Juuri samanlainen kokoontuminenhan on ominaista myös katolilaisilla ja protestanteilla. Mutta lisätä kansan harmia, tehdä se uskonnollisten intohimojen aseeksi, heittää juutalainen pulaan joutuneitten onnettomien ihmisten vihan sovitusuhriksi, sillä tekosyyllä, että jokainen juutalainen on kapitalisti — millaista väärää ja ulkokullattua sosialismia tämä on. Sitä ei saa kruunata, vaan se täytyy paljastaa. Jos tulee päivä, jolloin työnlaki järjestyy muotoihinsa eli luo oikeutta ja onnea, — se päivä toteuttaa ihmisyyden. Silloin katoaa eroitus juutalaisen ja kristityn välillä, silloin vaaditaan kaikilta samanlaista tilinvelvollisuutta, mutta senpä tähden oikeudet ja velvollisuudet tulevatkin olemaan kaikille samanlaiset.
Ihmisten yhteisyys! Oi, kuinka välttämätöntä on tähän uskoa, jotta omata rohkeutta elää, jotta suojella edes jonkinlaista toivoa taistelussa. Ihmisten yhteisyys! Nämät sanat kaikuvat tuskin kuuluvalla äänellä, mutta vähäkerrassaan se tulee voimakkaammaksi ja kuten voittoisa huuto, kaikuu kaikille kansoille, jotka janoavat totuutta, oikeutta ja rauhaa.
Pois viha, ryhtykäämme rakastamaan toinen toisiamme kaupungeissa, kylissä ja rajojen ulkopuolellakin; ryhtykäämme työskentelemään saattaaksemme kaikki rodut yhdeksi onnelliseksi perheeksi. Vaatikoon tämä vaikka tuhatta vuotta, me kuitenkin tahdomme uskoa lopulliseen rakkauden voittoon, me myöskin uskomme, että myös meidänkin aikanamme täydelleen voimme alkaa rakastaa lähimpiämme. Mutta ne vähämieliset hullut, jotka uskovat, että oikeutta voidaan jakaa veitsen iskuilla, — antaa niitten palata takaisin keskiajan raakalaiskauden synkkään metsään. Ja sanokoon Jesus intoileville oppinsa seuraajille, että hän on antanut juutalaisille anteeksi ja että hekin ovat ihmisiä…