Me astuimme hiljakseen ylös kunnaille. Alimpana Durancen rannalla olivat niityt, laajoine vaaleanvihreine nurmikkoineen; sitten tulivat keltaiset pellot, joita harmahtavat olivipuut tahi laihat mandelipuut siellä täällä jakoivat leveihin kujiin; ja kaikkein ylinnä olivat viinitarhat, joiden rikkaat viiniköynnökset laahasivat maata.
Etelä-Ranskassa kohdellaan viiniköynnöstä kuin vankkaa maalaisnaista, eikä kuten maan pohjoisosassa, niinkuin hienoa neitiä. Se kasvaa jotenkin itsekseen, sateen ja auringon mielivallan mukaan. Viinipuun varret ovat järjestetyt kahteen pitkään riviin ja niistä lähtee tummanviheriäisiä vesoja kaikille haaroille. Välipaikkoihin kylvetään kauraa tai muuta viljaa. Viinitarha on suuren raittaisen kangaskappaleen näköinen, jossa raittoina ovat viheriät viiniköynnökset ja keltainen vilja.
Miehet ja naiset, kumartuneina viiniköynnösten väliin, leikkelivät irti rypäleitä, jotka viskattiin suuriin koreihin. Setä ja minä, me kävelimme hitaasti pitkin viljan reunaa. Meidän ohi käydessämme kääntyivät viinitarhan työmiehet meihin päin ja tervehtivät. Setä pysähtyi väliin puhelemaan vanhimpain kanssa.
"Kuuleppas, André isä", sanoi hän, "ovatko rypäleet oikein kypsiä, ja tuleeko viini tänä vuonna hyvää?"
Työmiehet ojensivat esille paljaat käsivartensa ja näyttivät raskaita, nokimustia rypäleitä, joiden täyteläiset marjat näyttivät kuin olisivat ne pakahtumaisillaan nesteistään.
"Katsokaapa vaan, herra pastori", huusivat he, "nämä ovat pienimpiä. Löytyy usean naulan painoisia. Kymmeneen vuoteen emme ole saaneet näin hyvää satoa."
Sitten palasivat he työhönsä. Heidän ruskeat liivinsä vaan näkyivät sieltä täältä viheriäisten viinipensasten välistä. Naiset, paljaspäin ja pieni, sininen liina kaulassa kumartuivat laulaen rypäleitä poimimaan. Joukko lapsia kierieli auringon paisteessa viljan seassa, elähyttäen heleällä naurullaan ja meluavilla leikeillään työhuoneen vapaassa luonnossa. Kentän laidassa odotti liikkumattomia, suuria kärryjä, ne näkyivät selvään kirkasta taivasta vasten, samalla kun väkeä alinomaa tuli ja meni kantaen sinne täysiä koria ja palaten tyhjien kanssa.
Myönnän ylpeitä ajatuksia liikkuneen mielessäni seisoessani tässä keskellä vainiota. Minä tunsin maan jalkaini alla synnyttävän; täysinkypsynyt elämä virtaili viinirypäleen suonissa ja täytti ilman syvillä henkäyksillä. Veri juoksi kuumana ruumiissani; olin aivan kuin tuon hedelmällisyyden kohottamana, joka nousi maasta minuun. Näitten ihmisten työ oli minun toimeensaamani, nämä viinitarhat olivat minun lapsiani, koko tämä seutu oli minun rehevä ja tottelevainen perheeni. Minä oikein nautin tuntiessani jalkani painuvan voimakkaasen maahan.
Yhdellä katseella näin koko alan aina Duranceen saakka; minun olivat kaikki nämä viinitarhat, niityt, viljapellot ja oliivipuut. Talo häämöitti tuolla tammikujan puitten takana; virta oli ikäänkuin hopeahetule tiluksieni laajan, viheriän manttelin reunassa. Minusta tuntui hetkisen kuin olisin minä kasvanut, kuin voisin minä, jos ojentaisin käsivarteni, painaa rintaani vasten koko tilan puut, niityt, huoneet ja kynnetyt pellot.
Katsellessani ympärilleni näin yhden piioistamme kiivaasti juosten tulevan pitkin kapeata, kunnaalle vievää tietä. Hän kompastui kiireissään kiviin ja heilutti molempia käsiään, ikäänkuin viitaten meille. Sanomaton liikutus valtasi minut.