"Setä, setä!" huudahdin minä, "tuolla tulee Marguerite… Minä luulen sittenkin, että se tapahtuu tänään."
Lazare setä tuli aivan vaaleaksi. Piika oli vihdoinkin saapunut ylös kunnaalle; hän kiiruhti meitä vastaan, hypäten viiniköynnösten yli. Minun luokseni saavuttuaan oli hän aivan hengästynyt ja painoi käsiään rintaansa vasten.
"Puhuhan toki!" sanoin minä. "Mitä on tapahtunut?"
Hän huokasi syvään, laski kätensä alas ja sai vihdoin lausutuksi tämän ainoan sanan "Rouva…"
Minä en odottanut enempää.
"Tulkaa, tulkaa joutuun, Lazare setä! Oi, rakasta Babet raukkaani!"
Ja minä ryntäsin alas tietä myöten sellaista vauhtia että olin vähällä taittaa niskani. Työmiehet, jotka olivat nousseet seisomaan, nauroivat nähdessään minun juoksevan. Lazare setä ei voinut seurata minua, vaan heilutti epätoivoissaan keppiään.
"Jean, hiidessä!" huusi hän, "odotahan! Minä en tahdo tulla viimeiseksi."
Mutta minä en kuullut Lazare setää, minä juoksin vaan.
Saavuin taloon hengästyneenä, täynnä pelkoa ja toivoa. Riensin rappusia ylös ja kolkutin nyrkillä Babetin ovea, itkien, nauraen, pää aivan sekaisin. Kätilö raotti ovea ja tiuskasi äkäisesti minulle, etten saisi pitää niin suurta melua.