Minä seisoin siinä häpeissäni ja epätoivoissani.
"Te ette saa tulla sisälle", lisäsi hän. "Menkää alas kartanolle odottamaan", kun en minä liikahtanut paikaltani, jatkoi hän:
"Kaikki käy hyvin. Minä kutsun teitä sitten."
Ovi suljettiin. Minä jäin seisomaan ulkopuolelle, voimatta lähteä alas. Kuulin Babetin valittavan sortuneella äänellä. Minun vielä seisoessani siinä päästi hän vihlaisevan valitushuudahduksen, joka kosketti minua kuin kuula keskelle rintaa. Tunsin vastustamatonta halua työntää olkapäälläni oven sisään. Etten antaisi mukaan tälle kiusaukselle, painoin kädet korvilleni ja ryntäsin kuin hullu alas rappusista. Kartanolla tapasin Lazare sedän aivan hengästyneenä. Tuon kunnon ukon täytyi istuutua kaivon reunalle.
"No", kysyi hän, "missä on lapsi?"
"En tiedä", vastasin minä; "minut käskettiin ulos… Babet kärsii ja itkee."
Me katselimme toinen toistamme, uskaltamatta lausua sanaakaan. Kuuntelimme tuskallisesti, emmekä kääntäneet silmiämme Babetin ikkunasta, koettaen eroittaa jotakin valkoisten ikkunaverhojen lävitse. Setä istui liikkumatonna ja vapisi, nojaten molemmin käsin keppiinsä; minä kävelin kuumeentapaisesti edes takaisin suurin askelin. Väliin hymyilimme levottomasti.
Viininkorjaajain rattaat saapuivat yksi toisensa jälkeen. Rypälekorit asetettiin erästä pihan muuria vasten, ja paljasjalkaiset miehet alkoivat puu-altaissa polkea rikki rypäleitä. Muulit hirnuivat, ajajat kiroilivat ja viini juoksi loristen alas ammeesen. Tuikea haju levisi leutoon ilmaan.
Minä kävelin yhä edes takaisin ikäänkuin noitten lemujen hurmaamana. Pääraukkani oli vähällä haljeta, minä ajattelin Babetia nähdessäni rypäleveren valuvan. Ilolla ajattelin itsekseni että lapseni syntyi viininkorjuun hedelmällisenä aikana, uuden viinin höyryissä.
Kärsimättömyys vaivasi minua, minä menin uudelleen ylös rappusista. Mutta en uskaltanut kolkuttaa, asetin vaan korvani ovelle ja kuulin Babetin hiljaisen valituksen ja nyyhkimiset. Silloin loppui rohkeuteni, ja minä kirosin kärsimystä. Lazare sedän, joka oli hiljaa tullut ylös jäljestäni, täytyi viedä minut kartanolle jälleen. Hän tahtoi hajoittaa ajatuksiani ja puhui että viini tulisi olemaan erinomaista, mutta hän ei kuunnellut itsekään puhettaan. Väliin vaikenimme molemmat ja kuuntelimme tuskallisesti jotakin Babetin pitempää valitushuutoa.