— Tyttö juoksenteli joka ilta mihin tahtoi, jatkoi äiti. — Ja mikä kiire hänellä oli, eikö hän voinut odottaa, kunnes minä antaisin hänet miehelään, olisi siksi auttanut meidät pulasta. Sehän onkin lasten velvollisuus.
Alzire nyökäytti päätään. Lenore ja Henri hiljaa itkivät nähdessään äidin noin sättivän ja luettelevan kaikki onnettomuudet: ensiksi Sakarian naimisiin meno, sitten vanha Bonnemort, joka on kahlehdittu tuoliinsa, sitten Jeanlin, joka ei voi lähteä ulos ennenkuin kymmenen päivän kuluttua, sillä luut eivät vielä ole kasvaneet umpeen. Ja nyt tuo Katarina-lutka, joka on lopullisesti saattanut heidät häviöön. Nyt tekee isä yksin työtä. Voiko seitsemän henkeä, paitsi Estelleä, elää kolmella frankilla, jotka isä ansaitsee? Parempi olisi kaikkien hukuttautua kanavaan.
— Turhaan sinä kiihottelet, eihän sillä auta, — keskeytti Maheu hänet kumealla äänellä. — Ehkemme vielä joudu hukkaan.
Etienne, joka oli katsonut alas lattiaan, kohotti nyt silmänsä ja ikäänkuin unesta heränneenä lausui:
— Jo on aika, niin!
NELJÄS OSA.
I.
Eräänä maanantaina oli Hennebeaun herrasväki kutsunut Gregoire'n herrasväen luoksensa aamiaiselle. Oli päätetty tehdä yhdessä kävelyretki. Aamiaisen jälkeen lupasi Paul Negrel näyttää naisille Saint Thomasin kaivoksen, joka oli saatettu uuteen kuntoon. Mutta oikeastaan sekä aamiainen että kävelyretki oli tekosyy, rouva Hennebeau'n ystävällinen keksintö tarkoituksessa jouduttaa Cecilen ja Paulin häitä.
Mutta äkkiä juuri samana maanantaiaamuna kello neljä oli puhjennut lakko. Kun yhtiö joulukuun 1 p:nä oli saattanut käytäntöön uuden maksutavan, olivat kivihiilenkaivajat näköjään aivan rauhalliset. Kahden viikon kuluttua, maksupäivänä, he eivät tehneet minkäänlaisia vastaväitteitä. Tirehtööristä alkaen alimpaan kaivosvoutiin luulivat kaikki, että työläiset taipuivat maksuehtoihin. Sitä suuremmaksi tuli heidän hämmästyksensä kun äkkiä tuona maanantaiaamuna syttyi sota, joka todisti hyvästä johdosta ja järjestymisestä.
Kello viisi herätti Dansaert Hennebeau'n ilmoittaakseen hänelle, ettei ainoakaan työmies mennyt töihin Voreux'hon. Hän oli kulkenut kylän No. 240 poikki, mutta kaikki sen asukkaat makasivat sikeässä unessa suljettujen ikkunoitten ja ovien takana. Tuskin oli tirehtööri ehtinyt nousta, kun hänen päänsä yli alkoi tihuttaa sähkösanomia ja sananlennättäjiä saapui joka neljännestunnin kuluttua. Aluksi toivoi hän, että levottomuudet rajoittuisivat vain Voreux'hon, mutta hetki hetkeltä kävivät sanomat yhä uhkaavimmiksi. Mirou'hon, Crevecoeur'iin ja Madeleine'en olivat saapuneet ainoastaan tallirengit. Victoire'n ja Feutry-Cantel'iin, noihin luotettavimpiin kaivoksiin, ei saapunut muuta kuin kolmasosa työläisiä. Ainoastaan Saint Thomas'sa olivat kaikki työläiset työssä, se näköjään jäisi liikkeen ulkopuolelle. Kello yhdeksään saakka oli tirehtööri kiinni sanellen sähkösanomia kaikille haaroille: Lillen prefektille, yhtiön hallinnon jäsenille, ilmoittaen edeltäpäin viranomaisille ja pyytäen toimintamääräyksiä. Hän oli lähettänyt Negrel'in kiertämään naapurikaivoksia hankkiakseen tarkempia tietoja.