— Yhtiö on työläisten kaitselmus ja turhaan te uhkaatte sitä, sanoi tirehtööri. — Tänä vuonna on se kuluttanut kolmesataa tuhatta työläisten kyläin rakentamiseen, josta se saa vain kaksi prosenttia tuloja, puhumattakaan eläkkeistä, joita se myöntää, hiilestä, lääkkeistä… Te, joka näytätte olevan sivistynyt mies ja muutamassa kuukaudessa olette tullut yhdeksi paraimmista työmiehistämme, tekisitte paremmin, jos levittäisitte näitä totuuksia sen sijaan, että turmelette itsenne seurustelemalla pahamaineisten ihmisten kanssa. Niin, niin, minä tarkoitan tietysti Rasseneuria, jonka olimme pakotetut erottamaan säästääksemme kaivoksemme sosialismitartunnalta. Teidät nähdään usein Rasseneurilla ja varmaankin hän on agiteerannut teitä perustamaan apukassaa. Meidän puolesta saa kyllä olla säästökassa, mutta meistä tuntuu, että se on ase meitä vastaan, säästövarat taistelukuluja varten. — Muutoin täytyy minun ilmoittaa, että yhtiö tahtoo tarkastaa tätä kassaa.
Etienne kuunteli silmät seivästettyinä tirehtööriin. Vain huulten heikosta väräjämisestä näki hänen sisunsa kuohuvan. Sitten hymähti hän ja vastasi tyynesti:
— Se on uusi vaatimus. Tähän asti ei herra tirehtööri ole puhunut mitään tarkastamisesta. Valitettavasti on meidän toivomuksemme, että yhtiö vähemmän huolehtisi meistä. Älköön se esiintykö kaitselmuksena, vaan toimikoon oikeudenmukaisesti ja antakoon meille työansiomme sen sijaan että riistäisi sen itselleen. Onko oikein joka pulan aikana näännyttää työläisiä nälällä, jottei vaan osakkaitten voitot tulisi kosketuksi. Puhukaa mitä tahdotte, herra tirehtööri, mutta uusi maksutapa on keksitty ainoastaan alennetun työpalkan peittämiseksi ja se se juuri panee mielemme kuohuksiin. Joskin yhtiön täytyy supistaa kuluja, tekee se väärin alentaen yksin työmiehen palkan.
— Vai niin, siinäpä nyt ollaan! huudahti hra Hennebeau. — Minä juuri odotinkin, että meitä syytettäisiin siitä että muka näännytämme kansaa nälkään ja elämme sen hiestä ja verestä! Kuinka te voitte puhua tuollaisia tyhmyyksiä! Pitäisihän teidän tietää, kuinka suurelle vaaralle alttiita ovat teollisuuskapitalit, etenkin kaivospääomat. Panna kaivos pystyyn meidän päivinämme maksaa lähes kaksi miljoonaa frankia. Ja kuinka paljon huolta vaaditaan, jotta voisi saada noin suunnattomasta summasta edes keskimääräisen prosentin! Melkein puolet Ranskan kaivoksista on joutunut häviöön. On kerrassaan järjetöntä syyttää julmuudesta niitä, jotka pysyvät pystyssä. Jos heidän työläisensä kärsivät, niin kärsivät he itsekin. Luuletteko, että yhtiö kärsii vähemmän kuin te tästä pulasta? Se ei määrää mielin määrin työpalkkaa, sen täytyy ottaa kilpailu huomioon, muutoin joutuu se häviöön. Pitäkää kiinni tosiseikoista… Mutta te ette tahdo kuulla eikä ymmärtää!
— Ei, Vastasi nuori mies, — me ymmärrämme kyllä, ettei mikään parannus ole meille mahdollinen niin kauan kuin asiat ovat niin kuin ne nyt ovat. Siksi juuri täytyy työläisten pyrkiä siihen, että ne muuttuisivat.
Nämä sanat olivat lausutut matalalla tyynellä äänellä, mutta niistä huokui sellaista itsetietoista uhkausta, että heti sen jälkeen syntyi äänettömyys. Kaikki joutuivat hämilleen ikäänkuin ukkonen olisi leijaillut ilmassa. He katsahtivat taas syrjästä huoneen sisustukseen, josta pieninkin lelu voisi taata heille päivällisen kuukaudeksi.
Vihdoin nousi hra Hennebeau näyttäen että keskustelu on päättynyt. Kaikki seurasivat hänen esimerkkiään. Etienne hiljaa pukkasi Maheuta ja tämä alkoi taas puhua, tällä kertaa hitaasti ikäänkuin etsien sanoja:
— Siinä siis kaikki, mitä tirehtöörillä on meille sanottavaa… Meidän on siis ilmoitettava toisille, ettette hyväksy ehtojamme.
— Minäkö, hyvä ystävä? — huudahti tirehtööri, — minä en vastusta mitään. Minä olen myös palkattu kuten tekin eikä minulla ole sen enempää valtaa kuin vähäisimmällä kaivospojalla. Minulle annetaan määräyksiä, joitten täyttämisestä minun täytyy valvoa. Olen sanonut teille, mitä katsoin tarpeelliseksi, mutta minä en voi päättää mitään. Te olette ilmoittaneet minulle ehtonne, minä esitän ne hallinnolle ja sitten tiedonnan teille vastauksen.
Hän puhui korkealle virkamiehelle ominaisella pidättäväisyydellä välttäen mielenkiihkoa sekä kylmällä kohteliaisuudella, jota hän piti sopivimpana vallan välikappaleena. Kivihiilenkaivajat katsoivat häneen epäluottamuksella. He kysyivät itseltään mitä hän tarkoittaa ja missä tarkoituksessa hän valehtelee. He arvioivat myös, miten paljon hän saa riistetyksi ollessaan heidän ja isäntien välillä.