Se oli myös tunnustus hänen puoleltaan. Hän pilkkasi uskoaan siihen, että pian koituisi oikeuden valta ja että kaikki ihmiset tulevat veljiksi. Ei auta istua kädet ristissä ja odottaa, kunnes ihmiset ahmivat toinen toisensa kuin sudet. Ei! Täytyy itse toimia, muuten vääryys jää ikuisiksi ajoiksi, rikkaat tulevat aina juomaan köyhien verta. Eikä hän voinut suoda itselleen anteeksi sitä, että hän alussa oli kyllin tyhmä vastustaakseen politiikkaa yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Siihen aikaan ei hän ymmärtänyt mitään, mutta sen jälkeen oli hän lukenut ja oppinut paljon. Nyt oli hänen katsantokantansa kypsynyt, hänellä oli oma järjestelmänsä. Mutta hän ei kehittänyt järjestelmäänsä selvästi ja siinä näkyi mitä erilaatuisimpien teoriojen suuntia, jotka hujan hajan olivat sommitellut yhteen.
Ylimpänä hänen järjestelmässään komeili Karl Marxin aate: pääoma, joka on vieraan työn riistämisen tulos. Työllä on täysi oikeus jopa velvollisuuskin palauttaa itselleen tuo varastettu omaisuus. Käytännössä hän Proudhonin esimerkin mukaan innostui suureen vaihtopankkiin, joka perustettaisiin kaikkien välittäjien sijalle. Sen jälkeen olisi osuusyhdistyksiä, jotka olisi rakennettu Lassallen suunnitelman mukaan ja nauttisivat valtion kannatusta. Heidän täytyisi vähitellen muuttaa koko maapallo yhdeksi teollisuuskaupungiksi. Näitä yhdistyksiä hän kantoi mielessään pitkän aikaa, mutta sitten hän pettyi ja pelästyi valvonnan vaikeutta. Viimeisiin aikoihin hän innostui joukkotuotantoon vaatien, että kaikki tuotantovälineet olisivat yhteistä omaisuutta. Mutta kaikki tuo oli vielä hyvin epämääräistä. Hän ei tietänyt, miten toteuttaisi tuon uuden aatteen, sillä häntä pidätti tunteet ja järki äärimmäisistä keinoista, joihin lakkolaiset ryhtyvät. Hän rajoittui vain vaatiakseen hallitusvallan valtaamista. Ja sitten saataisiin nähdä.
— Mikä sinun on tullut? jatkoi hän. — Miksi sinä äkkiä olet mennyt porvarien puolelle? Olethan itse puhunut, että täytyy kerran puhjeta!
Rasseneur punastui vähän.
— Niin olen. Ja jos tuo tapahtuu, niin saat nähdä, etten minä jää toisista jälelle. Mutta minä en tahdo liittyä niihin, jotka tahtovat saada toisten päät pyörälle hankkiakseen siitä itselleen aseman.
Tällä hetkellä Etienne puolestaan punastui. He lakkasivat kerrassaan huutamasta, heissä äkkiä heräsi vanha kilpailukiihko ja sanat kaikuivat vihasesti ja pisteliäästä. Juuri tuo kilpailukiihko pakotti kummankin menemään pitemmälle kuin hän olisi tahtonutkaan, toinen kallistui vallankumoukselliselle tielle, toinen pakosta puolusti liikanaista varovaisuutta. Suvarin kuunteli heitä kasvoissa ylenkatseellinen ilme. Hän itse kuului ihmisiin, jotka olivat valmiit millä hetkellä tahansa uhraamaan henkensä vaatimatta palkaksi edes marttyyrin mainetta.
— Mitä tarkoitat? Minuako? kysyi Etienne. Oletko kateellinen?
— Kateellinenko? vastasi Rasseneur, — Mistä syystä? Enhän minä pidä itseäni suurena miehenä enkä ajattele liitto-osaston perustamista Montsou'hun tullakseni sen sihteeriksi.
Toinen tahtoi keskeyttää hänet, mutta hän ei antanut, vaan jatkoi:
— Tunnustapa suoraan, että viisi sinä välität kansainvälisestä liitosta, sinä ajattelet vain sitä, että pääsisit meidän johtajaksemme ja voisit olla kirjevaihdossa kuuluisan pohjoisen liittoneuvoston kanssa.