— Niin, minä sen tein! Vaikka tiedät kyllä, että pidän Pluchart'ia suuressa arvossa. Mutta näetkö, minä en hyväksy teidän aikeitanne. Minä tahdon ainoastaan, että kivihiilenkaivajain elämä tulisi kevyemmäksi. Olen kaksikymmentä vuotta raatanut maan alla ja olen siinä työssä niin hikoillut, että vannoin itselleni koettaa kaikin keinoin hankkia helpotusta onnettomille, jotka siellä nääntyvät, ja olen vakuutettu, ettette te saavuta suunnitelmillanne mitään, tulette vain pahentamaan kivihiilenkaivajain kohtaloa. Kun nälkä pakottaa heidät palaamaan työhön, kepittää yhtiö heidät kuin karkurikoiran… Mutta minä tahdon estää sen, ymmärrätkö?
Hän korotti äänensä ja seisoi Etiennen edessä hajasäärin voitokkaana. Näissä sanoissa kuvastui koko Rasseneurin luonne, tuon järkevän ja kärsivällisen miehen luonne. Miten tyhmää ajatella, että yhdellä iskulla voisi muuttaa koko maailma ja asettaa työmiehet isäntien tilalle! Siihen tarvitaan tuhansia vuosia. Älköön hänelle puhuttako ihmeistä! Itse hän oli päättänyt vaatia yhtiöltä vähän parempia työehtoja työläisille, jotteivät he sortuisi aivan pysyessään vaatimuksissaan.
Etienne ei keskeyttänyt häntä. Hän ei saanut puhuttua kiihkoltaan.
Mutta vihdoin huudahti hän:
— Perhana! Mitä sinun suonissasi virtaa, verta vaiko vettä?
Hän oli valmis hyökkäämään Rasseneurin kimppuun ja rusikoimaan hänet. Tukahuttaakseen kiukkuaan alkoi hän vihoissaan astua edes takaisin salissa potkien penkkejä tieltään.
— Sulkekaa edes ovi, huomautti Suvarin. Ei ole tarpeen, että kaikki kuulisivat.
Kun ei kukaan välittänyt hänen huomautuksestaan, sulki hän itse oven ja istui polttamaan savuketta katsoen hymyillen toisiin.
— Turhaan sinä kiukuttelet, — lausui Rasseneur, sillä et sinä edistä asiaa. Luulin ensin että sinulla on järkeä päässäsi. Oli kyllä hyvä, että kehoitit työmiehiä pysymään rauhallisina kotona ja käytit yleensä valtaasi pysyttääksesi järjestyksen voimassa. Mutta nyt äkkiä sinä itse tahdot saattaa heidät kiikkiin.
Joka kerran kierrettyään salin ja työnnettyään penkit sivulle palasi Etienne kapakoitsijan luo ja tarttuen hänen olkapäihinsä pudisti häntä kovasti huutaen hänelle vastauksensa päin kasvoja.
— Perhana sinut vieköön, kyllä minä pysyn tyynenä. Niin, minä olen todellakin vaatinut heiltä hyvää kuria enkä neuvo ketään metelöimään. Mutta niin pitkälle ei saa mennä, että meidät vedettäisiin nenästä. Hyvähän sinun on, kun osaat pysyä kylmänä. Mutta minusta tuntuu toisinaan, että olen menettämäisilläni järkeni.