Hän oli kauhea. Ei vielä koskaan hän ollut puhunut niin tulisesti. Toisella kädellään kannatti hän ukko Bonnemort'ia työntäen hänet esille puutteen ja surun viirinä, joka vaati kostoa. Nopein lausein kertoi hän Maheun suvun vaiheista, näyttäen miten yhtiö oli riistänyt noita ihmisiä, ja kaivos imenyt heidän elämännesteensä, koko vuosisadan olivat he työskennelleet kaivoksessa ja nyt olivat vielä nälkäisempiä ja onnettomampia kuin alussa. Ja vastakohdaksi asetti hän paksumahaisia tirehtörejä, jotka lapioivat kultaa, sekä koko joukon osakkeenomistajia, jotka elivät vuosisatoja mitään tekemättä kuten ilotytöt työmiesten kustannuksella. Eikö tuo ole kauheata? Ihmisiä kuolee maan alla sukupolvesta sukupolveen hankkiakseen viiniä ja liköriä herroille ministereille ja jotta mahtavat herrat ja porvarit sukupolvesta sukupolveen voisivat pitää kemuja ja lihoa heidän hiestään.
Nyt oli hänellä tilaisuus kuvata räikein piirtein kivihiilenkaivajien tauteja, joista hän oli lukenut: vähä-verisyydestä, mustasta bronchitis'ta, rinta-ahdistuksesta, leinistä ja riisitaudeista. Onnettomia työläisiä heitetään koneitten syöteiksi, heidät ajetaan kuin karjaa työväen kyliin. Suuret yhtiöt vähitellen valtaavat heidät uhaten tehdä orjiksi koko maan työväen miljonia työväen käsiä tuhansien laiskurien hyväksi.
Mutta kivihiilenkaivaja ei nyt enää ole sana tietämätön olento kuin ennen, hän ei ole enää vetojuhta, joka raataa maan kolossa. Kaivoksen syvyydestä kasvaa uusi työväen armeija, syvällä maan alla kypsyy uusien kansalaisten sato, joka kerran aurinkoisena päivänä katkoo maapinnan esteet. Ja silloin saadaan nähdä uskalletaanko ehdottaa sadanviiden kymmenen frankin eläke vanhukselle, joka oli työskennellyt maan alla yli neljäkymmentä vuotta, jolla on parantumaton yskä ja sääret turvonneet maanalaisesta vedestä.
Niin! työ tulee vetämään tilille kapitalin, tuon työläisille tuntemattoman epäjumalan, joka on piiloutunut johonkin salaiseen pyhättöön ja mistä se imee niitten onnettomien elämän, jotka sitä syöttävät. He lähtevät sinne saadakseen nähdä hänen kasvonsa tulipalojen valossa he hukuttavat vereen tuon kyllääntymättömän härän, tuon kummituksen, joka syö ihmislihaa!
Hän vaikeni, mutta hänen ojennettu kätensä osoitti vieläkin vihollista tuolla kaukana jossain. Tällä kertaa huusi joukko niin rajusti, että se kuului Montsou'hun ja asukkaat katsoivat peloissaan Vandame metsään päin luullen että oli sattunut kauhea maanvieremä. Yölinnut lensivät pelästyneinä pensaista ja kohosivat korkealle metsän yli.
Etienne tahtoi saada asian heti ratkaistuksi ja asetti viimeisen kysymyksen:
— Toverit, mitä päätätte? Jatketaanko lakkoa?
— Jatketaan, jatketaan! huudettiin eri haaroilta.
— Ja mihin toimenpiteisiin aiotte ryhtyä? Me joudumme varmasti tappioon, jos petturit menevät huomenna töihin.
— Alas petturit! myrskynä vyöri vastaus.