— Niin on asian laita, ystäväni, lopetti hän. Eihän voi vaatia mieheltä, että hän itse kuristaisi itsensä. Mutta jos minä korotan palkkanne viidellä centimella, tai sallin tehdä lakon, on se samaa kuin jos leikkaisin kurkkuni poikki.

Hän vaikeni. Kivihiilenkaivajat olivat nähtävästi kahdenvaiheilla.
Muutamat palasivat kaivosaukon luo.

— Ainakin täytyy olla vapaus mennä työhön, jos tahtoo, sanoi eräs kaivosvouti. — Ketkä tahtovat tehdä; työtä?

Ensimäisten joukossa astui Katarina esiin, mutta Chaval työnsi hänet raivoissaan syrjään huutaen:

— Me olemme kaikki yksimieliset, ainoastaan pelkuriraukat pettävät toverinsa!

Nyt tuntui kaikkinainen sovinto olevan mahdoton. Työläiset huusivat ja tuuppivat niin että olivat vähällä lyödä päänsä seinään. Deneulin aikoi epätoivoissaan ruveta yksin taistelemaan joukkoa vastaan saadakseen sen alakynteen, mutta pian näki hän, että se on mahdotonta ja oli pakotettu poistumaan. Hän jäi hetkeksi istumaan vastaanottohuoneeseen. Vähitellen tyyntyi hän jonkun verran ja käski kutsumaan Chavalin luoksensa. Kun tämä tuli viittasi hän kaikille muille, että he poistuisivat.

— Jättäkää meidät.

Deneulin aikoi tunnustaa, mitä Chaval oli miehiään. Jo ensi sanoista huomasi hän, että tämä oli turhamainen ja kateellinen mies. Siksi päätti hän vaikuttaa häneen imartelulla, oli ihmettelevinään, että niin lahjakas työmies panee noin koko tulevaisuutensa vaaralle alttiiksi. Vihdoin ehdotti hän suoraan, että korottaisi hänet voudiksi.

Chaval kuunteli häntä ääneti, aluksi puristaen nyrkkiään, mutta vähitellen taipuen. Hänen sisässään kävi kova kamppailu: jos hän itsepäisesti tulee pitämään kiinni lakosta, niin ei hän kumminkaan onnistu pääsemään Etiennen tilalle, kun taasen tässä avautui toinen tie hänen kunnianhimonsa tyydyttämiseksi — päästä päällikköjen pariin. Tuo ajatus huumasi häntä. Varmaankaan lakkolaiset, joita hän oli odottanut, eivät enää tule. Paras aika siis myöntyä.

Kuitenkin ajatellessaan noin pudisti hän kieltävästi päätään tahtoen näyttää olevansa lahjomaton. Vihdoin lupasi hän tyynnyttää tovereita ja kehoittaa heidät menemään töihin mainitsematta mitään edellisen päivän sopimuksesta lakkolaisten kanssa.