Sillä välin oli Maigrat siirtynyt ensin tirehtörin eteisestä keittiöön. Mutta sinne ei kuulunut mitään, jolloin hän kuvitteli mielessään mitä hirmuisimpia tuhotöitä puodissaan, ettei voinut olla lähtemättä ulos. Pihalla piilottui hän pumpun taakse, josta piilopaikastaan hän selvästi kuuli kirveen iskuja, pelottavia huutoja, joissa mainittiin hänenkin nimeään. Siis tuo ei ollut mielikuvitusta, joskaan hän ei nähnyt mitään, niin kuuli hän ja seurasi asiain kehitystä. Jokainen kirveen isku sattui suoraan hänen sydämeensä. Viiden minutin perästä varmaankin jo puoti on heidän hallussaan. Mutta ei, hän ei salli heidän ryöstää häntä puti puhtaaksi, mieluummin hän antaa henkensä.
Seistessään siinä taisi hän nähdä vaimonsa kalpeat kasvot talonsa sivuikkunassa. — Hän seisoi siinä äänetönnä ja nöyränä kuunnellen iskuja. Tämän ikkunan alla oli vajan katto, joka oli niin rakennettu, että siihen voitiin päästä kiipeemällä tirehtörin puistoa ympäröivältä aidalta. Sitten kattoa myöten voisi helposti kiivetä ikkunaan pitäen kiinni vesirännistä. Häntä vaivasi nyt ajatus päästä sitä tietä kotiin ja hän katui että oli ollenkaan lähtenyt kotia. Ehkä hänen onnistuu vielä pelastaa omaisuutensa, panna huonekaluja oven eteen tai jollain muulla tavoin, kaataa heihin ylhäältä paloöljyä. Ja äkkiä kirveen iskiessä voimakkaasti teki hän päätöksen. Ahneus vei voiton pelosta. Hän vaimoineen suojelisi vaikka ruumiillaan säkit eikä antaisi palaakaan.
Tuskin oli hän ehtinyt päästä katolle, kun alkoi kuulua huutoja:
— Katsokaa! katsokaa! Kissa on katolla! pst! Ottakaa kiinni!
Joukko oli huomannut hänet katolla. Kuumeisessa innossaan oli hän lihavuudestaan huolimatta kevyesti kiivennyt aidalle ja nyt ryömi hän mahallaan katolla ikkunaa kohti. Mutta katto oli melkein jyrkkä, suuri vatsa oli tiellä ja kynnet repeytyivät, Hänen olisi varmasti onnistunut päästä perille, ellei hän vapisisi pelosta, että he rupeavat heittämään häneen kiviä, sillä joukko, jota hän ei nähnyt, huusi:
— Ottakaa kissa kiinni! — Ottakaa kiinni!
Äkkiä päästivät molemmat kädet irti otteensa ja hän vieri kuin pallo, kolautti katon räystääseen ja putosi suoraan välimuurin yli niin onnettomasti, että hän kaatui suoraan maantielle, missä hän iski kallonsa rajapyykkiin. Aivot vierivät ulos hiekkaan. Hän oli kuollut.
Ensi hetkessä valtasi kaikki hämmästys. Etienne pysähtyi pudottaen kirveen kädestään. Maheu, Levaque ja muut unohtivat puodin ja katsoivat muuriin päin, missä virtasi kapea punainen juova.
Mutta hetken perästä huudot uudistuivat. Ensimäisinä syöksyivät naiset esiin huumaantuneina veren näystä.
— Siis on oikeus olemassa! Sinä, sika, nyt olet pakahtunut!