— Senkin sika! katala elukka! Odota, kyllä minä vielä kostan sinulle lasteni kuoleman!
Hän otti maasta tiilikiven, mursi sen kahtia ja viskasi Etiennen jälkeen.
— Niin, niin, nyt me opetamme häntä oikein! yhtyi Chavalkin, joka oli riemuissaan, että sattui tilaisuus kostaa Etiennelle. — Jokainen saa vuorostaan. Nytpä tuli vuoro painaa sinua seinää vastaan.
Ja hänkin alkoi viskellä kiviä Etiennen perään. Nousi kauhea meteli, kaikki tarttuivat kiviin ja alkoivat viskellä yhtä raivoisasti kuin muutama päivä sitten sotamiehiin. Hänen vasempaan käsivarteensa sattui, hän perääntyi, mutta oli suuressa vaarassa, sillä hänet oli painettu "Huvin" seinää vasten.
Rasseneur seisoi ovellaan.
— Astu sisään, lausui hän aivan yksinkertaisesti.
Etienne oli kahden vaiheilla, hänen oli hyvin vaikea etsiä suojaa täältä juuri nyt.
— Astu sisään, minä puhun heille.
Etienne taipui ja pakeni kapakkahuoneeseen, sillä välin kun Rasseneur sulki oven leveillä hartioillaan.
— Olkaa järkevät ystäväni, puhui hän. — Te tiedätte hyvin, etten minä koskaan ole pettänyt teitä. Minä olen aina puoltanut järjestystä ja jos te olisitte totelleet minua, niin ette olisi joutuneet tähän kurjuuteen.