— Mutta vastaatteko te seurauksista, jos päänne murskaantuvat? Ei, vaan yhtiö saa maksaa kaikesta, maksaa teille ja eläkkeitä vaimoillenne… Kyllä minä teidät tunnen, saadaksenne parit rattaat lisää olette valmiit antamaan vaikka päänne ja henkenne.
Maheun valtasi vihastuminen, mutta hän hillitsi itsensä ja sanoi tyynesti:
— Jos meille maksettaisiin enemmän, niin kyllä panisimme kannattimia.
Insinööri kohautti olkapäitään. Vasta pois mennessään lausui hän:
— Vielä on teillä tunti aikaa, ryhtykää kaikki työhön. Ilmoitan teille ennakolta, että murtotyömiehiltä lasketaan kolme frankia sakkoa.
Murtajien murina oli vastauksena hänen sanoihinsa, mutta sotilasmaisen kurin hallitsemina pidättäytyivät he mielenosotuksesta, tottuneina alistumaan toinen toiselleen, alkaen nuorimmasta ajopojasta ja päättyen pääkaivosvoutiin. Chaval ja Levaque polkivat vimmoissaan jalkaansa, mutta Maheu pidätti heidät katseellaan. Sakarias taas kohautti huolettomana olkapäitään.
Mutta eniten oli Etienne kiihoittunut. Siitä hetkestä asti kun hän oli tullut tähän helvettiin, alkoi hänessä vähitellen kyteä äreys. Hän katsahti Katarinaan, joka seisoi nöyränä alaspainetuin päin. Oliko mahdollista täyttää tuo kuolettava työ täydellisessä pimeydessä, voimatta edes ansaita sen verran, että riittäisi jokapäiväiseen leipään!
Sillä välin poistui Negrel ynnä Dansaert, joka vain nyökäytti päätään kaikkeen, mitä hän sanoi. Äkkiä alkoivat he taas puhua äänekkäästi. He pysähtyivät tarkastamaan käytävää. Murtajien täytyi huolehtia käytävien kannattimista kymmenen metriä työpaikastaan.
— Enkö sanonut, että he eivät välitä ihmiselämän hukasta! — huusi insinööri. Ja mitä pirua tekin katsotte?
— Katsonhan minä… sopersi kaivos vouti. — Mutta väsyyhän aina toistamasta samaa.