— Menkää, menkää! — toisti äiti ajaen heidät pöydän toiseen päähän. — Hävetkää töki riippua aina isän lautasessa. Ja vaikka hyytelö olisikin yksin Isälle, niin mitä siitä? Hänhän tekee työtä, ja te vain syötte, laiskurit!
Mutta Maheu kutsui heidät luoksensa. Hän asetti kummankin lapsen polvilleen ja jakoi vuoroonsa. Lapset nielivät sen ihastuksissaan.
Kun hän oli lopettanut, sanoi hän vaimolle:
— Älä vielä kaada kahvia, tahdon ensin peseytyä… Auta minua kaatamaan pois tuo likanen vesi.
He kaatoivat veden ojaan oven luona. Ylhäältä astui portaita alas Jeanlin, joka jo oli pukeutunut kuiviin vaatteisiin. Ne oli hän perinyt veljeltään ja olivat hänelle liian suuret. Hän aikoi puikahtaa huomaamatta ovesta ulos, mutta hänen äitinsä huomasi hänet.
— Mihin sinä menet?
-. Ulos.
— Mihin? Muista poimia salaattia illaksi. Kuuletko? Ellet tuo, niin saat nähdä mitä saat.
— Kyllä, kyllä.
Jeanlin lähti läppäämään puukengillään, kädet housuntaskuissaan ja keinuttaen vartaloaan kuin vanha hiilenkaivaja. Sitten lähti Sakarias, joka oli pukeutunut mustaan sinijuovaiseen nuttuun. Isä huusi hänelle, ettei hän viipyisi liian myöhään, mutta tämä vain keikautti päätään ja lähti menemään piippu suunkolossa.