Ja jos osaston johtaja ei osannut päättää kenen uhrata, hän jatkoi:
— Tehkää miten tahdotte, se on teidän asianne. Mutta kuutta myyjää enempää ette tarvitse. Lokakuussa saatte ottaa uusia, niitä on tarpeeksi kaduilla kuljeskelemassa.
Sitä paitsi Bourdoncle piti kyllä huolen asiasta. Hänellä oli julma tapa julistaa tuomionsa, ja hänen sanansa "käykää kassaan" sattuivat onnettomaan kuin kirveen isku. Kaikesta hän sai aihetta rettelöihin. Jos ei todellisia syitä ollut, niin hän kyllä osasi keksiä niitä, ja hän käytti hyväkseen vähimmänkin tilaisuuden. "Taisitte istua, herra, käykää kassaa! — Vai niin, te uskallatte vastata, käykää kassaan! — Kenkänne eivät ole kiillotetut, käykää kassaan!" Ja rohkeimmatkin vapisivat seuratessaan hänen hirmukulkuaan. Jos hän ei päässyt tarpeeksi nopeasti tarkoitustensa perille, hän viritti myyjille satimen, johon hän sai muutamassa päivässä vaivatta lankeamaan edeltäpäin erotettaviksi tuomitut. Hän asettui kahdeksalta ovelle, kello kädessä, ja jos joku myöhästyi kolmekin minuuttia, niin heti leppymätön "käykää kassaan!" taittoi häneltä niskan. Bourdoncle ei vitkastellut ja hän teki tarkkaa työtä.
— Teillä on inhottava naama, hän sanoi eräälle vinonenäiselle raukalle, jota ei voinut sietää. — Käykää kassaan!
Suosikeille annettiin kahden viikon loma, miltä ajalta heille ei maksettu palkkaa; siten saatiin menot inhimillisemmällä tavalla vähenemään. Sitä paitsi myyjät pakon ruoskaa totellen tyytyivät nurisematta epävakaiseen asemaansa. Pariisiin tultuaan he olivat ajelehtineet paikasta toiseen, mihinkään pysähtymättä, aloittaen oppiaikansa tuolla, täällä lopettaen, lähtien palveluksesta pakosta tai vapaaehtoisesti, sattumalta tai pyrkiäkseen parempaan. Kun tehtaan toiminta taukosi, työmiehet jäivät leivättä. Jos jokin ratas kävi konepajassa tarpeettomaksi, niin se jouti pois; kukapa vanhasta rattaasta välitti, eihän se kiitosta kaivannut. Itseään saivat syyttää, jotka eivät osanneet pysyä pystyssä.
Nyt ei osastoilla enää muusta puhuttukaan. Joka päivä oli uutta kerrottavaa. Laskettiin montako päivässä erotettiin, niinkuin kulkutaudin aikana lasketaan kuolleita. Huivi- ja villatavaraosasto varsinkin joutuivat surman suuhun; seitsemän henkeä katosi sieltä yhdessä viikossa. Sitten onnettomuus kohtasi valkotavaraosastoa, jossa eräs myyjätär syytti apulaistyttöä siitä, että tämä oli syönyt sipulia osastolla. Tyttö sai heti eron, vaikka ei ollut syönyt muuta kuin leivänkannikoita, joita raukka oli säästänyt taskussaan nälkänsä tyydyttämiseksi, kun ei saanut koskaan tarpeekseen ruokaa. Johtokunta oli armoton, jos ostajakunnan puolesta tuli vähintäkään moitetta. Puolustusta ei koskaan otettu huomioon. Myyjä oli aina väärässä ja pois heitettävä kuin kelpaamaton tavara, joka oli myynnin menestykselle haitaksi. Toverit painoivat päänsä alas eivätkä koettaneetkaan puolustaa. Hirmumyrskyn raivotessa jokainen ajatteli vain itseään. Mignot, joka kerran kätki ohjesäännön määräyksistä huolimatta tavarapaketin takkinsa alle, oli vähällä joutua kiinni ja luuli jo hetkensä tulleen. Liénard, joka oli kuuluisa laiskuudestaan, sai kiittää isänsä asemaa muotitavarakaupan alalla siitä, ettei häntä ajettu pois, kun Bourdoncle tapasi hänet kerran nukkumasta seisoallaan kahden englanninsamettipakkapinon välissä. Mutta varsinkin Lhommein perhe oli levoton odottaen joka aamu Albertin erottamista. Hänen tapaansa hoitaa kassaa oltiin sangen tyytymättömiä. Hänen tuntemiaan naisia kävi häiritsemässä häntä, ja jo kaksi kertaa oli Aurélie rouvan täytynyt rukouksillaan lepyttää johtokunta.
Denisen asema oli tämän suursiivouksen aikana niin epävarma, että hän oli alituisessa pelossa. Turhaan hän ponnisteli pysyäkseen rohkeana ja hilpeänä, turhaan hän koetti noudattaa järjen ääntä ja vastustaa herkkätunteisuuttaan. Kyynelet kohosivat hänen silmiinsä heti kun hän illalla sulki huoneensa oven. Minne hän joutuisi, jos hänet heitettiin kadulle. Hänen ja sedän välit olivat rikkoutuneet, säästöjä hänellä ei ollut, ja veljet oli elätettävä. Hän joutui uudelleen ensimmäisten viikkojensa tunnelmien valtaan. Pieni jyvänen hän oli suuren ja painavan myllynkiven alla. Hän tunsi olevansa niin yksin, merkitsevänsä niin vähän tuon mahtavan koneen rinnalla, jolta hän ei voinut odottaa vähintäkään sääliä. Jos valmiiden vaatteiden osastolta aiottiin vähentää myyjättäriä, niin hän tiesi olevansa määrätty erotettavaksi; siitä ei ollut epäilyäkään. Rambouillet'n retkellä toverit olivat kai panetelleet häntä Aurélie rouvalle, sillä siitä lähtien tämä oli kohdellut häntä entistäkin ankarammin. Sitä paitsi hänelle ei annettu anteeksi hänen huvimatkaansa Joinvilleen. Ilmeistä kapinaahan se oli. Koko osastoa hän piti pilkkanaan, kun näyttäytyi julkisesti vihamielisen osaston myyjättären seurassa. Denisellä ei ollut milloinkaan ollut niin vaikeaa osastollaan kuin nyt, eikä hän uskonut enää voittavansa koskaan sen suosiota.
— Älkää välittäkö noista virnistelijöistä, sanoi Pauline. — Tyhmiä ovat kuin pöllöt.
Mutta vaikka he olisivat olleetkin tyhmiä, niin he olivat oppineet matkimaan säätyläisnaisen tapoja, ja tämä etevyys masensi Deniseä. Melkein kaikki myyjättäret olivat rikkaan ostajakuntansa jokapäiväisestä kosketuksesta hienostuneet esiintymisessään niin, että heistä lopulta oli muodostunut jonkinlainen epämääräinen erikoisluokka, joka ei kuulunut työväen eikä säätyläisten luokkaan, vaan häilyi näiden välillä. Mutta heidän komean pukunsa ja ulkoa opittujen puheenparsiensa alla ei useimmiten ollut muuta kuin näennäistä sivistystä, sanomalehdistä kerättyjä tietoja, näytelmistä lainattuja mielipiteitä ja Pariisia kiertävien mitättömien sukkeluuksien kaikua.
— Tiedättekö, että Tappuratukalla on lapsi? sanoi Clara eräänä aamuna saapuessaan osastolle.