Leipä kiersi pöytää. Jokainen leikkeli siitä palasen itselleen ja upotti sitten veitsen siihen vartta myöten.
— Kuka vaihtaa jälkiruokansa minun riisivanukkaaseeni? kysyi Hutin.
Muuan nuori myyjä ilmoittautui halukkaaksi. Sitten Hutin tahtoi luovuttaa viininsäkin, mutta siitä ei kukaan huolinut. Se oli liian huonoa.
— Johan minä sanoin, että Robineau on palannut, Hutin jatkoi kääntyen äskeisen myyjän puoleen häiriintymättä muitten nauruista ja puheista. — Hänen asiansa on sangen vakava… Ajatelkaahan, hän turmelee myyjättäremme toimittamalla heille solmionompelua.
— Hiljaa! Favier kuiskasi. — Tuossa häntä parhaillaan tuomitaan.
Tätä sanoessaan hän vilkaisi Bouthemont'iin, joka käveli Mouret'n ja Bourdonclen välissä kertoen heille nopeasti puoliääneen jotakin, jota nämä hartaasti kuuntelivat. Osastojen johtajain ja alajohtajain ruokasali oli toisella puolella käytävää aivan vastapäätä. Bouthemont oli aamiaisen lopetettuaan nähnyt Mouret'n kulkevan ohi ja käytti tilaisuutta hyväkseen ilmoittaakseen hänelle osastossa syntyneistä rettelöistä ja välittääkseen hänelle pulmaansa. Mouret ja Bourdoncle eivät tahtoneet suostua uhraamaan Robineauta, joka oli tunnettu eteväksi myyjäksi rouva Hédouinin ajoilta asti. Mutta kun päästiin niin pitkälle, että tuli puhe solmionompelusta, Bourdoncle kiivastui. Hulluko mies oli, kun rupesi toimittamaan myyjättärille lisätyötä. Maksoihan talo näille tarpeeksi korkean palkan; jos he tekivät yöllä työtä itselleen, niin eivät he päivällä jaksaneet innokkaasti suorittaa talon tehtäviä, sehän oli päivänselvää. Varkautta se oli, ja he panivat alttiiksi terveytensä, joka ei ollut heidän omansa. Yö oli nukkumista varten, kaikkien tuli nukkua tai saivat mennä matkaansa.
— Hyvällä alulla on, Hutin huomautti.
Joka kerta kun johtajat hitaasti kävellen saapuivat oven kohdalle, kaikki myyjät seurasivat heitä uteliain katsein koettaen arvata heidän vähäisimpienkin liikkeittensä tarkoituksen. Heiltä unohtui riisivanukaskin, josta eräs myyjä oli löytänyt housunnapin…
— Kuulin puhuttavan solmioista, sanoi Favier. — Näittehän, miten
Bourdonclen nenä kävi kalpeaksi.
Mouretkin tuntui yhtyvän yhtiökumppaninsa mielipiteeseen. Myyjätär, jonka lisätäkseen tulojaan täytyi tehdä yöllä työtä, oli loukkaus Aarreaitan koko järjestelmää vastaan. Kuka sellainen raukka oli, joka ei tullut myyntiprosenteillaan toimeen? Mutta kun Bouthemont mainitsi Denisen, Mouret'n viha lauhtui heti eikä asia tuntunutkaan hänestä niin vakavalta. Vai hänkö, tuo pikku Valognes'in tyttö! Sehän oli kumminkin ymmärrettävää. Hän ei voinutkaan olla vielä niin taitava ja kuuleman mukaan hänellä oli velvollisuuksia täytettävänä. Bourdoncle keskeytti väittäen, että tyttö oli lähetettävä heti pois. Eihän sellaisesta rumilaasta olisi koskaan mihinkään, olihan hän aina sanonut sen, ja nyt sen näki, että hän oli ollut oikeassa. Mutta Mouret hämillään oli nauravinaan. Hyvä Jumala, mitä ankaruutta! Joskus täytyi antaa anteeksikin. Ja Robineauhan lopultakin oli syyllinen yksin. Olisihan hänen, vanhan alalla olijan, tullut neuvoa raukkaa, kun paremmin tiesi talon tavat.