Poika toi mitä pyydettiin. Jälkiruoan jälkeen seurasi kahvi, ja ne jotka joivat, maksoivat heti viisitoista centimea. Muutamat myyjistä olivat menneet käytävään kävelemään etsimään paikkaa missä uskaltaisi tupakoida. Muut jäivät veltosti paikoilleen rasvaisilla astioilla sälytettyjen pöytien ääreen pyöritellen leivästä palloja ja puhellen loppumattomiin samoista asioista ruuantähteiden hajussa, jota he eivät enää tunteneet, ja saunanlämmössä, joka poltti heidän korvansa punaisiksi. Seinät hikoilivat. Homehtunut holvikatto haihdutti ilmaan myrkyllisen hengityksensä. Syötyään leipää vatsan täydeltä Deloche sulatti ruokaansa nojaten seinään ja katsoen ääneti katossa olevaa ikkunaluukkua. Hänen jokapäiväinen huvituksensa aamiaisen jälkeen oli katsoa katukäytävillä kulkevien jalkoja, jotka hetkeksi kuvastuivat ikkunaan ja katosivat. Ne olivat nilkasta katkenneita jalkoja, raskaita kenkiä, hienoja saappaita, siroja naisten jalkineita, eläviä jalkoja ilman ruumista ja päätä. Sadepäivinä ikkuna tahraantui niistä.
— Nytkö jo! Hutin huusi.
Käytävän toisessa päässä kello soi, ja täytyi lähteä kolmannen joukon tieltä. Palveluspojat tulivat vesisankoineen ja pesusienineen puhdistamaan pöytien vahakangasta. Salit tyhjenivät hitaasti myyjien palatessa raskain askelin takaisin osastoihinsa. Keittiössä ruoanjakaja asettui jälleen luukulleen kala- ja lihakattilan väliin haarukoineen ja kauhoineen valmiina uudestaan täyttämään lautasia kellomaisen täsmällisesti.
Kun Hutin ja Favier viivyttelivät vähän, näkivät he Denisen tulevan portaita alas.
— Herra Robineau on palannut, Hutin sanoi ivallisen kohteliaana.
— Hän on aamiaista syömässä, lisäsi Favier. — Mutta jos asia on kovin kiireinen, niin voittehan mennä ruokasaliin häntä tapaamaan.
Denise jatkoi matkaansa vastaamatta, päätään kääntämättä. Kumminkaan hän ei kulkiessaan johtajien ruokasalin ohi voinut olla katsahtamatta sinne. Robineau oli siellä. Denise päätti iltapäivällä käydä puhumassa hänen kanssaan, ja tuli ruokasaliin, missä oli hänen pöytänsä. Naiset söivät erikseen kahdessa heille varatussa huoneessa. Denise astui ensimmäiseen. Tämäkin oli entinen kellari, mutta sisustettu mukavammin. Keskellä huonetta oli soikea pöytä katettuna viidelletoista hengelle, tilaa oli enemmän kuin miehillä, viini oli karahvissa, ja pöydän toisessa päässä oli häränlihavati kastikkeineen, toisessa kalavati. Palveluspojat, esiliinat vyötäisillä, tarjosivat ruoan, niin ettei naisten tarvinnut itse hakea annoksiaan luukulta. Johtokunnan mielestä näin oli sopivampaa.
— Olette siis kiertänyt taloa? kysyi Pauline, joka jo istui pöydässä ja leikkasi itselleen leipää.
— Olen, Denise vastasi punastuen, — olin saattamassa asiakasta.
Hän valehteli. Clara tyrkkäsi naapuriaan kyynärpäällään. Mikähän Tappuratukkaa vaivasi tänään, kun käyttäytyi niin omituisesti? Kirjeitä sai sulhaseltaan, toisen toisensa perästä, ja lähti sitten kiertämään tavarataloa kuin hullu sanoen olevan asiaa työhuoneeseen, jossa ei edes käynytkään. Varmaankin oli jotain tekeillä. Ja sitten Clara, joka hyvällä ruokahalulla söi kalaansa, eltaantuneeseen silavaan tottuneen tytön välinpitämättömyydellä, kertoi kauheasta rikoksesta, josta kaikissa lehdissä kirjoitettiin.