Rouva Robineau innostui myös ja sanoi silkkiä mainioksi. Denisekin toivoi menestystä. Ja päivällisen loppu oli mitä iloisin. Puheltiin innokkaasti ja riemuittiin, ikäänkuin Naisten Aarreaitta olisi jo ollut henkitoreissaan. Gaujean selitti tyhjentäessään hillotölkin, kuinka suuria uhrauksia hänen ja hänen taiteilijakumppaneidensa oli täytynyt tehdä voidakseen luovuttaa niin hyvää kangasta niin halpaan hintaan. Mutta vähät siitä, vaikka vararikkokin olisi seurannut, sillä he olivat vannoneet tappavansa suuret liikkeet. Kahvia juodessa ilo vieläkin yltyi, kun Vinçard tuli. Tämä oli tahtonut ohi kulkiessaan pistäytyä katsomaan, kuinka hänen seuraajansa jaksoi.
— Mainiota, hän kiitteli, mallia tutkiessaan. — Kyllä te vielä annatte heille aika löylyn… Ja kauniisti saatte kiittää minua tästä liikkeestä. Sanoinhan, että siitä vielä tulee teille kultakaivos.
Vinçard oli ostanut itselleen ravintolan Vincennes'ista toteuttaen siten pitkäaikaisen unelmansa. Huomatessaan häviävänsä silkkikaupassa ja ponnistellessaan pysyäkseen pystyssä, kunnes löytäisi kaupalleen ostajan, hän oli vannonut että kunhan vain pääsisi siitä eroon, hän kyllä tietäisi panna rahansa sellaiseen kauppaan, jossa saisi mielin määrin varastaa. Ravintola-ajatus oli kypsynyt hänessä hänen serkkunsa häitten jälkeen, jotka oli vietetty ravintolassa ja jossa oli täytynyt maksaa kymmenen frangia liemenä tarjotusta astiainpesuvedestä, missä uiskenteli taikinakokkareita. Käydessään nyt Robineaun perheessä hän vasta oikein tunsi mistä taakasta oli päässyt, ja ilo puhkesi väkisinkin hänen pyöreäsilmäisten, terveyttä uhkuvien kasvojensa ja avomielistä rehellisyyttä ilmaisevan suuren suunsa hymyyn.
— Entä sairautenne? rouva Robineau kysyi kohteliaasti.
— Sairauteniko? Vinçard sanoi ihmetellen.
— Niin, eikö teitä vaivannut luuvalo täällä asuessanne?
Nyt Vinçard muisti ja punastui hiukan.
— Niin, enhän tietysti ole siitä vielä päässyt, hän sanoi… Mutta ainahan maaseudun ilma tekee hyvää… Yhdentekevää, olettehan ainakin te tehneet hyvän kaupan. Jos en olisi sairastunut, olisin kymmenen vuoden kuluttua omistanut kymmenentuhatta frangia korkoja … kunniani kautta!
Kahden viikon kuluttua Robineaun ja Naisten Aarreaitan välinen ottelu alkoi. Se tuli kuuluisaksi ja veti hetkeksi puoleensa Pariisin koko kauppamaailman huomion. Robineau oli käyttäen taistelussa vastustajansa omia aseita ilmoittanut sanomalehdissä. Sitä paitsi hän järjesti ikkunoihinsa komean näyttelyn tuosta kuuluisasta silkistä rakentaen suunnattomia pakkapinoja, joissa hinta oli jättiläismäisillä numeroilla luettavissa suurissa valkeissa lapuissa. Hintalaput varsinkin innostuttivat naisia. Kymmenen centimea halvemmalla kuin Naisten Aarreaitassa, vaikka kangas näytti vieläkin paremmalta! Asiakkaita saapui joukoittain jo ensimmäisenä päivänä. Rouva Marty osti säästäväisyyttä noudattaakseen puvun, jota ei tarvinnut. Rouva Bourdelais sanoi kangasta kauniiksi, mutta ei vielä kumminkaan ostanut, sillä hän aavisti, että pian tarjoutuisi parempiakin tilaisuuksia. Ja todellakin Mouret laski jo seuraavalla viikolla paris-bonheurin hinnan kaksikymmentä centimea halvemmaksi, viiteen frangiin neljäänkymmeneen. Hänen oli ollut käytävä kiivas väittely Bourdonclen ja muiden liiketoveriensa kanssa, ennenkuin sai heidät vakuutetuiksi, että täytyi puolustautua, vaikka siitä koituisikin tappiota. Puhdasta tappiota hinnanalennus tiesikin, sillä he olivat jo sitä ennen myyneet ilman voittoa. Isku sattui kovasti Robineauhun. Hän ei ollut uskonut alennusta mahdolliseksi, sillä tällaisia kilpailun aiheuttamia itsemurhia ei vielä tunnettu. Ja ostajatulva kuunnellen halpojen hintojen ääntä vieri takaisin Neuve-Saint-Augustininkadulle, jättäen Neuve-des-Petits-Champs'in kadun tyhjäksi. Gaujean riensi Lyonista; pidettiin pelokkaita neuvotteluja ja tehtiin lopuksi rohkea päätös: hinta oli laskettava viiteen frangiin kolmeenkymmeneen. Sen alemmaksi ei kai kukaan mennyt, jollei ollut hullu. Seuraavana päivänä Mouret laski viiteen frangiin kahteenkymmeneen. Alkoi raivoisa kilpailu. Robineau vastasi panemalla hintansa viiteen frangiin viiteentoista. Mouret laski vielä viisi centimea alemmaksi. Näin jatkettiin ja jokaisessa yleisölle lahjoitetussa viiden centimen alennuksessa kilpailijat menettivät suuria summia. Asiakkaat nauroivat ihastuneina kaksintaisteluun, johon oli ryhdytty heidän mielikseen. Vihdoin Mouret uskalsi alentaa hinnan viiteen frangiin. Pelästyneinä hänen virkailijansa odottivat uhkarohkeuden seurauksia. Robineau pysähtyi mielettömän kauhun vallassa hänkin viiteen frangiin uskaltamatta mennä alemmaksi. Viholliset levähtivät asemissaan, vastatusten, keskellä hävitystä.
Mutta vaikka kummallakin puolen kunniantunto oli tyydytetty, oli taistelu käynyt Robineaulle turmiolliseksi. Naisten Aarreaitalla oli vararahastoja ja suuri ostajakunta, joka teki sille kilpailun mahdolliseksi, sitävastoin Robineau, jolla ei ollut muuta turvaa kuin Gaujean eikä muita tavaroita, millä korvata vahinko, oli voimaton ja luisui vähitellen häviötä kohti. Hän oli kuolemaisillaan haavoistaan huolimatta lukuisasta ostajakunnasta, jonka vaihteleva sotaonni toi hänen luokseen. Häntä pelotti, että ostajakunta vähitellen katoaisi, palaisi Naisten Aarreaittaan huolimatta kaikista uhrauksista, joita hän oli tehnyt sen valloittamiseksi.